UUSI AIKA

" Yhtäkkiä 
   loppuvat sekunnit.

  Ylistys kuohahtaa taivaitten yli.

   Ja uusien pihojen puihin

   syttyvät kultaoksat "






Tämän Eeva Takalan kauniin runon myötä tahdon toivottaa sinulle Jumalan siunaamaa Uutta, 
Tulevaa Vuotta 2012!

Olkoon tuleva vuotesi sitten entisen kaltainen tai aivan erilainen uusine pihoineen, uusine haasteineen, uusine tehtävineen; jätä kaikki se Taivaallisen Isämme suuriin käsiin. Kristuksen veren suojaan. Rukouksessa, anomisessa ja halussa palvella ja oppia. Tyytyä Isän tahtoon.

Ollaan valmiina vastaanottamaan kaikki, mitä Hän tahtoo meille antaa. Iloineen ja suruineen. Rakkat sisaret ja veljet; Iloitaan yhdessä ja surraan yhdessä, ollaan viimeinkin yhtä, että maailma meidät tunnistaisi Isän lapsiksi, Jeesuksen omiksi.

  Anna koko Uuden vuoden taipaleesi Jeesukselle

sen alusta loppuun asti. Olkoon se siunattu vuosi!

Nimet autuaitten ovat kirjoissa sun

Viime yönä näin unessa nimilistat. Valkoisia paperiarkkeja täynnä ihmisten nimiä. Ja tajusin, että nämä ovat pelastuneiden nimiä. Heidän, jotka ovat antaneet Jeesuksen tulla sydämeensä.Jotka ovat valmiita Karitsan häihin. Mukaan, kun Jeesus pian tulee omansa noutamaan. Sitten näin tyhjiä valkoisia paperiarkkeja, joiden nurkat oli leikattu pois ja kuulin sanat; " Heidän isänsä ja äitinsä surevat heitä"
Tätä en ole ymmärtänyt ja pyydän Jumalalta selitystä, jos tämä uni on Häneltä tullut. Ehkä nämä tyhjät arkit ovat niitä uskovien vanhempien lapsia, joiden puolesta rukoillaan jatkuvasti, mutta maailma veti puoleensa nämä esirukousten lapset. Heillä on vielä mahdollisuus. Sanotaan, että esirukousten lapset eivät joudu hukkaan. Että me, uskovat äidit ja isät; Ei anneta periksi, me tiedämme, kenen puolella taistelemme. Me taistelemme Voittajan puolella. Aamen! Rukoillaan niin kauan, että lastemme nimet kijoitetaan Elämän Kirjaan!   Mutta sen tiedän, että Jeesuksen tulo on todella lähellä. Pian kannattaa laittaa asiansa kuntoon, jos on jotain kuntoonlaitettavaa. Kun tulee se viimeinen silmänräpäys, silloin ei enää ehdi.

Suomea on riepottanut harvinaisen kova myrsky. Enkä voi kuin todeta, kuinka monta kertaa eri puolilla maailmaa tapahtuu luonnonkatastrofeja  seurauksena siitä, miten ko valtio on suhtautunut Jumalan silmäterään, Israreliin. Suomen mielipide Palestiinalaisvaltio- kysymyksessä ei ollut Jumalalle mieleen. Suomen päättäjät eivät ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys. Jumala lupaa Sanassaan, että joka Israelia siunaa, sitä Hänkin siunaa. Jospa saisimme uskovan presidentin! Joka neuvottelisi Jumalan kanssa jokaisen päätöksen edessä. Niinkuin kuningatar Ester. Tästä tulisi siunatuksi koko rakas Suomi.

Mutta joka tapauksessa, jokainen voi vaikuttaa siihen, onko oma nimi Elämän Kirjassa vai ei. Maailman myllerrykset kiihtyvät yhä, mutta jokaisen henkilökohtainen pelastus ja rauha on yhden tietoisen päätöksen päässä. Se on päätös lähteä seuraamaan Jeesusta, silloin olet turvassa. Silloin määränpääsi on Taivas.

" NIMET AUTUAITTEN OVAT KIRJOISSA SUN.
SANO; JEESUS, OI SIELLÄ NIMI ONKO MYÖS MUN?

Onnellista Jeesuksen syntymäpäivää

Onnea, Jeesus! Tänään on syntymäpäiväsi. Kiitos, että tulit jouluna meitä varten. Synnyit ihmiseksi, vaikka olet Kaikkivaltias Jumala. Kävit läpi kaikki ihmisen kivut ja murheet. Aloitit pienestä, vastasyntyneestä ja päädyit parhaassa iässä ollessasi ristinpuulle kuolemaan. Ruumiissasi meidän kaikkien kivut, sairaudet, synnit.

Miten kovasti Sinä kärsitkään, kannoithan yhtäaikaa kaikki, KAIKKI maailman tuskan. Jokaisen hyljätyn ikävän, jokaisen kidutetun kauheudet, masentuneen ja ahdistuneen kokemat tunteiden ja ajatusten vankilat. Kaikki sairaudet, rikokset, yksinäisyydet, hyväksikäytöt. Pienten, hyljättyjen lasten kokemat raakuudet. Lasten, jotka aikuisten leikkien ja himojen, rivouksien, rahanahneuden kohteena kulkevat läpi elämänsä vailla yhtäkään rakastavaa ihmistä. Kokien vain läheisyyttä, joka satuttaa ja sairastuttaa heidät.

Voi, Jeesus, Jeesus! Kiitos, että tulit ja annat yhä meille toivon. Vain Sinä näytät tien Taivaaseen luoksesi. Vain Sinä vapautat helvetin kauhuista. Armahda ihmisiä, Jeesus. Anna heille ymmärrys tutkia sanaasi ja löytää Sinut. Tule, Herra Jeesus!
Pian on kärsimystä liikaa, pian ei kukaan jaksa. Auta meitä!

Kantakaa toistenne kuormia

Muotoilin tässä yhtenä päivänä vähän autoani. Kiiruhdin aamupäivällä paikasta toiseen, että olisin iltapäivällä valmis lähtemään miehen kanssa jouluostoksille, kun hän tulee töistä. Olin juuri menossa apteekkiin, kun alhaalla oleva keskipäivän aurinko sokaisi silmäni täydellisesti.  Olin juuri aikeissa pysähtyä, kun rysähti! Eihän siinä montaa sekunttia voi tuumata, kun auto liikkuu, eikä näe mitään. Hetken olin ihan pää pyörällä. Mitä tapahtui? 

Olin törmännyt kraniittipaaluun, joilla oli kavennettu katua. Varmaan tarkoituksena tehdä se turvallisemmaksi. Mutta siihen paaluun lopahti minun tämän päivän, ja useammankin päivän, joulukiireet. soitin miehelleni, joka työskenteli siinä ihan lähellä. Tietysti vähän jäännityksellä, mitähän se sanoo. Melkein uusi auto ja ne boonukset, joita aina surkeillaan! Miksihän muuten vaimon pitää aina jännittää, mitä mies sanoo tällaisessa tilanteessa? Jos mies kolhaisee ajopeliä, ei hänen tule mieleenkään arkailla kertoessaan vaimolle.

Hetken siinä odottelin ja ihmiset pällisteli, säälien kai. Perässäni ajava ystäväperhe meinasi törmätä perääni. Eivät kuulemma nähneet mitään. No, mies tulee ja tarkastelee. Aika paha oli jälki. Joku vieras mies tuli siihen sanomaan, että en ole ensimmäinen, jolle näin kävi ja sätti tielaitosta, joka on tehnyt näin hölmön kavennuksen.

Istumme miehen autossa ja mies soittelee vakuutusyhtiölle ja korjaamolle. Katselen rollaattorimummoa, joka ylittää katua. Sekä pian pientä koulutyttöä, joka reppu selässä ylittää myös suojatietä pitkin kadun. Ja mieleni täyttää syvä kiitollisuus Jumalalle, kun tajuan että olisin voinut törmätä heihin. Kiitos, Jeesus, että matkani pysähtyi kivipaaluun, eikä pieneen koululaiseen tai rollaattorimummoon. KIITOS, KIITOS !!

Hetken päästä aurinko oli jo painunut talojen taakse, eikä enää häikäissyt. Pakostakin ajattelin, pitikö mun nyt juuri tällä minuutilla olla tässä. Olisimpa tehnyt kierrokseni jossain toisessa järjestyksessä. Olisimpa ja olisimpa! jos ja jos! sitähän se aina, kun jotain sattuu. Mutta Raamatussa sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Siis KAIKKI! Ei 90%, vaan kaikki 100%. Ja vaikka monta kertaa miettii, että mikä tässäkin nyt mun parhaaksi? niin kuitenkin. Salattu Jumalan tarkoitus, jota pienillä ihmisaivoilla en voi ymmärtää.

Mies lähti näyttämään autoa sovitulla korjaamolla arviota varten ja minä mietin kotona. Join kahvit ja silittelin pyykkejä. En enää ajaellutkaan, että mihinkään shoppailemaan lähdettäis. Mutta, kun mies tulee, hän onkin valmis lähtemään. 
- Sovitaan, että ei se ollut sun syy. Se oli tielaitoksen syy. Nyt vaan oli tällainen päivä. Ja auto vaan korjataan, ei muuta, mies sanoo.

Minä en syytä tielaitosta. Oma syy se oli ja monen asian summa. Mutta sen tiedän, että Jumalan omana minulle ei tapahdu mitään Hänen sallimattaan. Kiitän Hänen varjeluksestaan ja avustaan!
Ja miehestä. Kuinka hyvä mies minulla onkaan!

Sitten ihmettelen, kun kolari ei enää vaivannut mieltäni. En murehtinut, enkä jossitellut. Vaikka muutama ystäväni ottikin yhteyttä ja kyseli, miten siinä kävi. Olivat olleet tien päällä samaan aikaan ja tunnistaneet minut, mutta kun aurinko häikäisi niin, että ei nähnyt...
Niinpä niin, miksi sen kolarin just mulle piti sattua, kun muutkaan ei nähneet mitään?
Mutta jostain syystä vain piti. Ja sillä selvä.

Seuraavana sunnuntaina tajusin, miksi olin päässyt niin vähällä murehtimisella. Kun menin seurakunnan kokoukseen, monet sisareni ja veljeni tulivat lohduttamaan ja sanomaan, että olivat mun takia itkeneet ja rukoilleet. Että miksi mulle piti sattua! En edes tiennyt aluksi, mitä he tarkoittivat. Luulin, että he puhuvat rakkaasta kissastamme, jonka juuri menetimme. Kunnes tajusin, että he puhuvatkin autosta. Ai niin, olin jo unohtanut!

Joskus Jumala laittaa rakkaat kanssamatkaajamme kantamaan taakkojamme. Jumala kyllä tietää, mitä meidän selkä kestää. Hän tiesi, että jos olisin murehtinut tätä niin kuin yleensä murehdin, en olisi jaksanut nyt tähän saumaan. Niinpä Hän kutsui sisaret ja veljet apuun. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. " Kantakaa toistenne kuormia", sanoo Jeesus.
Ja minä kiitän heistäkin!

Valoisa marraskuu

Eilen, kun kirjoitin tuosta valosta, löysin vanhan tekstini neljän vuoden takaa. Silloin taloomme toi valoa ennenkaikkea ensimmäinen lapsenlapsemme, joka ensimmäistä kertaa vieraili mummolassa. Tyttäreni on naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa ja asuivat silloin siellä USA: ssa. Joona- vauva oli silloin viisi kuukautta nuori.

                                           Valoisa marraskuu


"Jos olisi tavallinen marraskuu, kirjoittaisin luultavasti kuolemasta. Siitä, kuinka on pimeää ja märkää ja synkkää, niin mustaa. Mutta meidän perheessä ei ole tavallinen marraskuu. Olemme viettäneet häitä. Hääjuhlaa, johon Jumala on mielistynyt. Olemme juhlineet jo vihittyä avioparia, joka maapallon toisella puolella puolitoista vuotta sitten tahtoi toisensa ja Jumalan edessä mieheksi ja vaimoksi. Nyt oli Jumalan aika juhlia täällä Suomessa.

Mutta ei se ole ainut ilomme; taloon on tullut lapsi. Voiko lapsesta näin hullaantua!
Pieni, pyöreäposkinen poika. Kuin yhtä hymyä ja naurun tirskahdusta. Pehmoinen vauvanposki houkuttaa paijaamaan ja lähelle yhtämittaa. Voiko iso ihminen näin hullaantua pienestä ihmisestä! Joku runoilija on joskus kirjoittanut jotenkin näin; " Suuri taluttaa pientä ja pieni suurta. Jonkun matkaa" Kaikella on aikansa täällä auringon alla. Olla taluttajana ja talutettavana.
Tämä pieni ihminen hullaannuttaa täällä talossa keskellä pimeää marraskuuta ja täyttää sen iloisella vauvan aurinkonaamallaan ja maailman hurmaavimmalla hymyllään. Taloon on sytytetty valo. 
Talossa on lempeä ilo, talossa on lapsi. Iloitsen, kun katson kuinka isä ja äiti siunaavat vauvansa illalla nukkumaan. Voiko turvallisempaa lähtökohtaa lapsella olla elämän tielle. Antaa Jumalan käsiin, vahvoihin käsiin. Elämän tiellä kun aina ei isän ja äidin kädet riitä. Jumalan syli tuo valon lapsen naamalle.

Vastasatanut lumi kruunaa kaiken. Sen puhtaus häikäisee silmiä ja saa iloiselle tuulelle. Tulee puhdas olo. Sekin hullaannuttaa. On tulossa joulu. Saakoon Joulun Lapsi hullaannuttaa meidät kaikki! Saakoon Hänen tuomansa ilo, valo, puhtaus ja viattomuus hullaannuttaa meidät kaikki!
Jeesus, valon tuoja astukoon sydämeesi ja sytyttäköön sinne valot. Pesköön puhtaaksi, luntakin valkeammaksi. Sisimpäsi joka sopen verellään. Ja vain silloin puhdas voi olla puhdas. Talossasi on joulu aina. Ja kun oikein tarkkaan kuuntelet; sisältäsi kuuluu lapsen nauru. "



" Kiittäkää häntä, joka on tehnyt suuret valot, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti"
  ps. 136; 7


Huomenna alkaa joulukuu. Näillä psalmin sanoilla astutaan tähän juhlakauteen valoisin mielin.
Pyhä Jumala teitä kaikkia siunatkoon!

Pimeys väistyy

Niin, jonakin päivänä se väistyy. Ihan kokonaan. Jos laitetaan vaikka pienikin kynttilä säkkipimeään huoneeseen, se ei enää ole säkkipimeä huone. Huone on vähän kuin ihminen. Ja ihmisen ydin on sydän. Sieltä lähtee niin hyvä kuin pahakin. Ei ole itsestään selvää meidän tekomme ja ajatuksemme. Niin usein kun kuulee traagisista tapahtumista, kunnollinen perheenisä tehnyt sitä ja sitä ym. Kukaan ei voi uskoa ja ihmetellään. Mutta täällä maailmassa meistä jokainen on altis niin hyvälle kuin pahalle.

Annetaan Jeesuksen tulla ja sytyttää se pieni liekki sydämemme sopukkaan. Sen valon turvin Hän näkee siivota sieltä kaiken lian pois. Jos vaan annamme Hänelle siihen luvan. Joulusiivot! Asetetaan maailmankaikkeuden kuningas, maailman vapahtaja vartioimaan sydäntämme kaikelta pahalta. Samalla asetamme turvaan myös omat lapsemme, rakkaimmat aarteemme.


Jeesus siunatkoon teitä kaikkia ja teidän rakkaitanne myös! Pimeys kasvaa täällä maailmassa, vain yliluonnollinen Jumala voi sen poistaa.

odotusta

Jotakin on tapahduttava. En jaksa pyöritellä samoja ajatuksia päässäni päivästä toiseen. Syksyn pimeys ahdistaa minua, en saa mitään aikaan. Olen väsynyt, uupunut, voimaton. Metelissä väsyn, tahdon siitä pois. Hiljaisuudessa odotan jotakin ja tahdon siitäkin pois.

Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkeutua Jeesuksen läheisyyteen. Oppimaan tästä ahdingosta. Rukoilemaan ymmärrystä ja Jumalan yliluonnollista ilmestymistä ja apua. Olen ikuisesti kiitollinen, että Hän on ollut minulle armollinen ja pelastanut minut. Ja huolimatta tunneittain vaihtuvista mielialoistani, olen armahdettu. Pelastettu Jumalan lapsi. On Hän minulle puhunut, mutta minulla ei ole lupa niitä kertoa. Ne ovat salaisuuksia yksityisvastaanotoilta. Siksi minulla on toivo. Odotus, vaikka vielä ahdistaa. Jos jotakuta kiinnostaa, kirjoitin tästä ahdistuksesta Laihian Helluntaiseurakunnan kotisivuille, siellä on myös muita tekstejäni.

Joskus on vaikea pitää rajaa siitä, mitä Jumala tahtoo minun kirjoittavan. Ei ole hyvä raapia itseään julkisesti liian syvältä. Joskus taas joku syväkin raapaisu voi tuoda avun ja lohdun jollekin ihmiselle. Tässä tarvitsen Jumalalta tullutta viisautta.

Enemmän kuin mitään muuta, tahtoisin, että jokainen löytäisi Jeesuksen elämäänsä. Omien murheittensa lohduttajaksi. Toivontuojaksi. Syntien Anteeksiantajaksi. Pelastajaksi. Vapahtajaksi.

"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: Minä olen voittanut maailman"  - Joh. 16; 33

Ikävä

Tipsu-kissamme tuli tänä aamuna tiensä päähän. Tipsun taival kesti 18v 5kk ja 10pv. Viime aikoina sen vointi huononi, ruokahalu heikkeni ja liikkuminen näytti sattuvan. Se mourusi luonnottoman lujaa, turkki oli huono ja karvoja lähti tuhottomasti. Aamulla mentiin lääkäriin. Kissa vaistosi, että oltiin lähdössä. Se ei olisi millään tullut saunan lauteilta pois. Enhän minäkään tiennyt, että se ei tulisi enää elävänä kotiin takaisin. Lääkäri nukutti sen, että saattoi paremmin tutkia. Suu oli hyvin tulehtunut ja hammaskivi putsattiin pois. Mutta sitten kun Tipsu pissasi, pissa oli kuin vettä. Se oli sen merkki, että munuaiset oli lopussa. lääkäri kysyi, lopetetaanko saman tien. Olenhan sitä miettinyt. Kissa on vanha ja vaivainen. Ja vaivainen olen minäkin. En ole jaksanut hoitaa sitä niin hyvin kuin olisi pitänyt. Ja päädyttiin siihen, että lopetetaan Tipen kivut. Mutta en enää voinut hyvästellä sitä, koska se oli jo tajuton. Ja tuntui mahdottomalta viedä se vielä kotiin odottamaan hetkeksi kuolemaa.

Oli suru ja itku. Silloin, kun toinen kissamme, Sissi, lopetettiin kolme vuotta sitten, tunsin valtavaa syyllisyyttä. Olisiko pitänyt vielä antaa sen olla. Minä tein päätöksen yksin. Olin pitkän aikaa murheellinen ja syyllistin itseäni. Hassua! Nyt kun olen hiljalleen yrittänyt varustautua Tipen kuolemaan, olen pyytänyt Jumalalta, ettei syyllisyys tulisi.

Yritän etsiä hyviä puolia kissattomasta taloudesta. Ei tarvi huolehtia, kun ollaan kotoa poissa. Ei ole enää
karvoja joka paikassa. Ei tarvi sulkea makuuhuoneiden ovia, muuten sängyt oli karvojen peitossa. Ei tarvi nostella ruokalautasia pois, kun Salli- vauvamme tulee meille ja suunnistaa heti Tipsun lautasia kohti. Ei tartte kantaa kissanruokaa kaupasta.Ei tartte antaa matokuureja, eikä muitakaan lääkityksiä. Saa nukkua yöt ilman, että kissa herätti pari kertaa yössä ja usein en saanut sitten enää nukutuksi. Ja mitähän vielä.

Mutta. On niin ikävä! 18 vuotta yhdessä. Hyvässä ja pahassa. Enhän osaa jatkaa ilman sitä. Itkettää vaan! Vaikka kuinka yritän vakuuttaa itselleni, että elämä helpottuu, edes vähän, silti tällä hetkellä ikävä painaa vaakakupissa enemmän.
Tuolla se makaa terassilla kopassa. Haudataan, kun mies tulee töistä. Voi Tipsu, voi Tipsu! Muistan, kun olit pentu ja olit mun ensimmäinen rukousvastaus. Silloin tiesin, että Jumala kuulee. Ja tahtoo auttaa ja ymmärtää ihmisen ikävän. Huomoi ne pienimmätkin pyynnöt.

Yksi vaihe elämästä on ohi. Suren vielä pitkän aikaa. Tulen heräämään yöllä monta kertaa ihmettelemään, missä Tipsu on, kun ei kuulu mitään. Tulen itkemään ja muistelemaan. Kiitos Tipsu, täytit tehtäväsi täydellisesti! Anteeksi, että minä en täyttänyt. En hoivannut sinua, niin kuin olisit ansainnut, Anteeksi, rakas Tipe!
Anteeksi, että en edes sanonut " Hei " On ikävä, Tipe, niin ikävä!

Auta, Jeesus, ikävässä!

Niinpä niin

Tuo edellinen otsikko " Delete " oli aika osuva. Sen jälkeen nimittäin koneeni teki täydellisen irtioton. Olen maailman huonoin käsittelemään tietokonetta muutenkin. Aina unohdan jo oppimani ja olen jatkuvan opastuksen tarpeessa. Mutta nyt kone hajosi ja menetin paljon tärkeää samalla. Ja sitten olin hukannut salasanat sun muut. Voi minua! Mutta onneksi saan apua. Ja nyt toivon mukaan saan jotain aikaan. Kirjoittelen, vaikka siellä ei oliskaan yhtään lukijaa.

Syksyn pimeät sateineen ja myrskyineen on tulleet. Väsynyt olemukseni on ollut entistä väsyneempi ja saamattomampi. Muutama viikko sitten minulle tehtiin varjoainetutkimus vasempaan jalkaan. Keväällä ohitettu oikea jalka jatkaa hidasta toipumistaan. tämä uusi tutkimus paljasti myös tässä jalassa ikävät tukokset. Puhuttiin taas joko pallolaajennuksesta tai ohituksesta. Yön odotin sairaalassa, kumpaan tohtorit päätyy. Rukoilin, että selviäisin pallotuksella. En ottanut ollenkaan huomioon kolmatta vaihtoehtoa. Nimittäin odotusta. Ennen tutkimusta uskova veli näki minusta näyn, joka oli toteutunut. Nyt tiesin, että olen Jumalan työpöydällä. tuli mitä tuli.

Kun kuulin, että vielä ei tehdäkkään mitään, olin hirmu helpottunt. Aivan kuin olisin ollut joutumassa vankilaan ja olisin saanut armahduksen viime tipassa. Oli kiitollinen ja vapautunut olo huolimatta siitä, että löydökset olivat ikävät ja jos tilanne huononee, leikataan heti. Odotan ihmettä, odotan Jumalan ihmettä ja tiedän, että vaikka tilanteeni pahenisikin, minulle käy niin, kuin on mulle parhaaksi. Viisas Jumala sen päättäköön! Mutta poistuin sairaalasta iloisena ja Jeesusta kiittäen.


Viime viikolla kävin reumakontrollissa. Olen kiitollinen uudesta, hyvästä lääkäristäni. Veriarvot oli vähän sekaisin ja pian on uudet kontrollit. Kortisonia olen syönyt varmaan 15v ja luulin, että syön sitä loppuikäni. Mutta tämä ihana lääkäri ehdotti sen lopettelemista hiljalleen. Olen innoissani tästä ja jos siellä joku tätä lukee, pyydän että rukoilet, että pystyn olemaan ilman kortisonia.

No, nyt riittää tämä sairaskertomus! Eilen vietin 56- vuotissynttäriä. Joona sanoi hitaasti ja painokkaasti: VIIISIKYMMENTÄKUUUSI ! kun kerroin, paljonko täytän. Ja paljonhan se onkin, vaan en tunne itseäni niin vanhaksi, krempoista huolimatta. Tänään Joona esiintyi kokouksessa laulaen ja pikkukitaraa soittaen esittäen pravuurikappaleensa " Sakkeus " Koko perhe oli mukana, Sallykin peukaloa imien. Hienosti meni! kiitos Joona ja kiitos koko perhe!


Vaikka syksy on pitkä ja pimeä, tykkään siitä kuitenkin. Ei anneta sen masentaa mieltä. Onhan meillä Jeesus- valo, joka valaisee ja kirkastaa kaikkia kynttilöitä ja lamppuja kirkkaammin. Johdattaa ja valaisee tiemme, loppuun asti tässä pimenevässä maailmassa. Valoisaa syksyä!

DELETE

Joonalla oli tänään karkkipäivä. Suffeli odotti, että ruoka on ensin syöty. Kun olin puhelimessa, poika nappasi suklaan ja haukkasi jo palan. Paappa pelasti kuitenkin herkun ja nosti ylähyllylle ja muistutti sopimuksesta; Ensin ruoka, sitten herkku. Poika nosti kauhean metelin ja sanoi peruvansa sopimuksen. Päästiin kuitenki yhteisymmärrykseen ja ruoka tuli syötyä viimeistä palaa myöten. Illemmalla oli luvassa vielä uusia makeita paloja, koska tänään pikkusisko Salli täytti yhden vuoden.

Isoveli on viimeaikoina perunut muitakin sopimuksia. Kun oli 4- vuotislääkärineuvola, nappula ihan rauhallisesti vaan päätti, että nyt ei ole lääkäripäivä. Hän pyyhki sen äidin kalenterista, eikä antanut lääkärin tutkia. Huolimatta mukavasta ja taitavasta lääkäristä.

Minäkin tahtoisin niin usein painaa delete- nappulaa. Unohtaa, että tuli luvattua sitä ja tätä. Mukavampi olisi lötkötellä kotona kuin lähteä täyttämään sovittua lupausta. Ja kuinka monta mokaa on tullutkaan tehtyä. Kunpa ne saisi tekemättömiksi. Ahdistaa ja hävettää aina, kun ne tulee mieleen. Miten ihmeessä, olen saattanut olla noin tomppeli ja ajattelematon!

Mutta ihminen on ihminen. En voi, etkä sinä voi täysin luottaa yhteenkään. Olkoon kuinka luotettava tahansa.Ihminen on kuitenkin vielä kiinni lihassaan. Elämme hyvän ja pahan taistelutantereella loppuun saakka. Voimme tehdä asioita, joita myöhemmin kadumme. Turvallista on antaa itsensä Jumalan päätösten ja tahdon alle. Rukoilla, että tekisimme Hänen tahtonsa mukaisia tekoja ja ylipäätään eläisimme, puhuisimme ja ajattelisimme Hänen siunaamiaan tekoja, sanoja ja ajatuksia. Jumala ei voi siunata mitään syntiä, ei mitään epäpyhää. Mutta hän voi antaa sen anteeksi, jos pyydämme. Ja kadumme ja meillä on todellinen halu parannukseen.

 Jumala ei unohda, mitä olet Hänelle luvannut. Hän murehtii, jos näkee sinut lupauksesi ulkopuolella. Hän kyllä muistuttaa sinua niistä, mutta ei loputtomasti.

Kun Jumala painaa delete- nappulaa, on se lopullista. Jos olet käyttänyt viimeisenkin mahdollisuutesi ja hyljännyt Jumalan kutsun lähteä seuraamaan Häntä. Hän jättää sinut rauhaan, eikä kutsu enää. Silloin sinulla ei ole enää tilaisuutta lähteä taivastielle. Koska sen voi tehdä vain, jos Jumala vetää.

Tai sinä voit olla kristitty. Uskossa Jeesukseen ja pelastettuna pääset kerran taivaaseen. Mutta olet saattanut joskus luvata jotakin Jumalalle, kun Hän on sinua kysynyt johonkin tehtävään. Sitten oletkin perunut sopimuksen. Elämääsi on tullut jotakin muuta sinulle tärkeää tai jokin vaan on saanut sinut olemaan tottelematon Jumalalle. Tiedätkö, kuinka valtavat siunaukset oletkaan menettänyt? Jos olisit antautunut tehtävään, olisit luultavasti saanut roppakaupalla vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä. Mutta myös valtavia siunauksia. Ne siunaukset tulevat yleensä syvyydestä. Mutta ne tulevat Jeesukselta. Jos vielä haluat tarttua tehtävään, painu polvillesi Herrasi eteen ja kysy, vieläkö se on mahdollista. Vieläkö voit aloittaa uudestaan.

Ja sinä, joka olet elämäsi Jeesukselle antanut. Tunnustanut syntisi ja katuen pyytänyt anteeksi, voit olla varma, että olet ne anteeksi saanut. Jeesus on painanut delete- nappulaa ja hävittänyt syntisi, eikä Hän enää niitä muista. Jos saatana käy sinua syyttämään ja muistuttaa vanhoista synneistä, voit Jeesuksen veren puhdistukseen nojaten uskoa Jumalan täydellisesti unohtaneen vanhat rikkomuksesi, eikä enää edes tiedä, mistä sinä puhut, jos valitat vanhoista asioista. Jumalan delete- nappi voi olla myös sinun toivosi.

Jumala on uskollinen. Hän on luotettava. Hän on rakastava, mutta myös kurittava. Syntiä Hän eikatso läpi sormien. Eikä Hän hyväksy kompromisseja pyhyyttänsä vastaan.

Vaikka mikä olisi

Lainasin Joonalle kirjastosta kirjan Puksusta, pikku veturista. Siitä onkin tullut yksi lemppareista, ollaan luettu se jo monta kertaa. Tarina lapsille kätkee sisäänsä suuren hengellisen viisauden.

Satu kertoo Asemalan kaupungista, jonne kaikki veturilapset menevät oppimaan taitoja, joita tarvitsevat tullessaan isoiksi vetureiksi. Oppiaineet eivät ihan muistuta niitä tavallisia, vaan heidän täytyy opiskella viheltämistä, puksuttamista, varovaista ajoa mutkissa, jarrujen kirskutusta, kiskojen kolkuttelua ym. Mutta kaikkein tärkein asia, mikä veturikoulussa opitaan on, ETTÄ VETURIN TÄYTYY PYSYÄ RAITEILLA; VAIKKA MIKÄ OLISI.

Opettajana toimii Perttu, joka on hyvin viisas mies. Hän tähdentää oppilailleen, ettei hän suutu, vaikka ne läikyttelisi keittoa ravintolavaunua vetäessään. Tai tekisivät jonkun muun pikkuvirheen. Mutta heidän on saatava täysi kymppi raiteilla pysymisessä. Vain siten heistä kerran tulisi kunnon vetureita.

Eräänä päivänä kouluun saapui uusi oppilas, Puksu. Pertulla oli isot odotukset Puksun varalle ja Puksukin tahtoi oppia ja tulla hyväksi pikajunan veturiksi.

Mutta kerran sitten Puksu näki niin mukavia asioita reittinsä varrella, että se onneton unohti Pertun opetuksen raiteiilla pysymisestä ja niin se viiletti pitkin nurmikoita ja voikukkaniittyjä. Mutta kaikeksi onneksi sen tottelemattomuus huomattiin ja Perttu kaupunkilaisten avustuksella antoi sille sellaisen opetuksen, että Puksu muutti tapansa ja siitä tuli kuin tulikin oikein kuuluisa veturi, joka opettaa tärkeää taitoa uusille pikkuoppilaille; TÄRKEINTÄ ON PYSYÄ RAITEILLA, VAIKKA MIKÄ OLISI!

Puksu oli onnekas; sillä oli opettaja, joka ajatteli oppilaansa parasta. Sillä oli myös paljon muita ystäviä, jotka halusivat, ettei pikkuveturi eksy harhaan. Ja vaikka Puksu koki ikävän nöyryytyksen jäätyään kiinni, kaikki kääntyi sen parhaaksi.

Meilläkin on opettaja, joka on taidollisista taidollisin. Hän ajattelee aina parastamme opettaessaan meitä ja salliessaan meidän kohdata erilaisia asioita, myös vastoinkäymisiä ja nöyryytyksiä. Hän todella opettaa meitä. Silloinkin, kun tunnemme, että opettaja viivyttelee ja on hidas. Sitä hän ei ole, vaan se on yksi Hänen opetustavoistaan.

Opettajamme, Jeesus, rakastaa meitä niin paljon, että tahtoo meidän tottelevan itseään. Se on meidän parhaaksemme. Että mekin pysyisimme lähellä Häntä. Että pysyisimme Jeesus- raiteilla, VAIKKA MIKÄ OLISI. Vain siten pääsemme kerran perille ja saamme sen osan Jumalan lapsina, jonka Hän on meille tarkoittanutkin.

Samaa Reittiä takaisin

Joonan kanssa keksitään joskus runoja. Sunnuntaina heiteltiin frisbiitä (onkohan oikein kirjoitettu?) nurmikolla ja Joona sanoi; - Sanoppa, mumma joku runo! No, minä keksin jonkun, en enää edes muista, minkälaisen. Sitten oli Joonan vuoro. - Jos minä karkaan, tulen minä samoista jäljistä takaisin!

Tämä pienen 4- vuotiaan viisaus päihitti omani tullen mennen. Runo puhui minulle paljon. Puhuuko se sinulle? Rukoilen itselleni ja kaikille Herran omille nöyryyttä tulla samoja jälkiä takaisin Jeesuksen luo, jos joskus sattuisimme karkaamaan omille teillemme. Jeesus kyllä odottaa ja on joka hetki valmis ottamaan tuhlaajalapsensa vastaan. Hän on jopa valmis juoksemaan meidän tähtemme ja innoissaan pistämään juhlat pystyyn.

Jos me vaan myönnämme ja kadumme karkulaisen reissua. Teemme u- käännöksen ja pyydämme anteeksi erehdyksemme. Meillä on armahtava, rakastava Isä.

Jumala joskus lähettää pienen lapsen opettamaan suuria viisauksia meille aikuisille, jotka niin usein ovat eksyksissä. Poissa Jumalan tahdosta, puuhailemassa omiaan omilla teillään.

Isä, anna viisautta nähdä asiat lapsen lailla!

Toipilaana

Kiitän Jumalaa, että olen tässä saakka. Leikkauksesta toipuminen on ottanut lujille ja kestää vielä. Mutta operaatio meni hyvin, vaikka taas sitä odottamatontantakin mahtui mukaan. Kai sitä ihmisen on vaikea sopeutua tähän avuttoman asemaan, vaikka olenhan minä harjoitellut ko. taitoa jo vuosikymmeniä. Mutta kun mitään ei saa itse, on pakko pyytää apua. En pystynyt edes istumaan kuin pienen hetken kerrallaan. Makasin ja makasin, pyörien puolelta toiselle. Missään asennossa ei ollut hyvä olla. Mutta nyt pahimmat kivut on menneet ja pystyn liikkumaan. Seisomaankin ilman tajutonta kipua.
Kesäkuun helleviikko oli ahdistava siinä vaikeimpana aikana. Ja kyllä nytkin ahdistaa tämä kuumuus. En ole kyllä koskaan tykännyt helteistä, voimat tuntuvat katoavan tyystin.
Kaikkein pahinta on tämä saamattomuus. Olo on tuskainen ja ahdistunut. Kun ei mikään huvita, eikä jaksa mitään. Päivät kuluu kuin tyhjää. Vähän vain jaksan lukea Raamattua. Vähän rukoilla. Paitsi että lukemattomia rukousaiheita tulee mieleen, valtavasti ihmisiä ja asioita. Uskon, että Jeesus armahtaa uupunutta ja rekisteröi huokaisutkin. Ymmärtää kivussa kirjoitetut kirjeet.
On vain armahdettava itseään ja annettava itselle lupa levätä loppuun saakka. Jeesuskin armahtaa, eikä vaatimusten taakkaa lastaa harteilleni.  Ja myönnyttävä siihen, että jatkossa on luovuttava taas uusista asioista ja pienennettävä ympyröitään entisestään. Ja sitähän olen rukoillutkin; Yksinkertaisuutta! En edes jaksa opetella mitään uutta, en uusia juttuja. Vanha, turvallinen yksinkertainen elämä. Hyväksi havaittu, totuuteen perustuva sopii minulle.
Kun ennen leikkausta eräs sisar rukoili puolestani, hän sanoi, että nyt edetään tästä hetkestä käsin. Ja niinhän se on. En voi hypätä minkään päivän yli, on otettava se sellaisen kuin Herra sen minulle antaa. Ja opittava siitä. Jonakin päivänä voi olla toisin jo täällä maailmassa. Herra voi yllättää. Ja ainakin sitten kerran taivaassa, täydellisen terve. Niin mieli kuin ruumiskin, kipua vailla. Oikeastaan olisin jo valmis lähtemään.

Mutta vielä ei helähdä saviruukkuni kirkkaasti. Yhä vielä kuuluu epävireinen sävel. Vielä ei Kristus näy minusta. Vieläkään ei.

Jonossa

Istun sairaalan labrajonossa.
Silmiini osuu seinälläoleva lappu, jossa kerrotaan nejästä eri jonosta;
      tavallinen jono
      lasten jono
      pikajono
      ei vuoronumeroa

Olin juuri käynyt tutkimuksissa ja sain kuulla edessäolevasta leikkauksesta sekä varjoainekuvauksesta ennen varsinaista leikkausta. Seuraavana päivänä ilmoitettiin vielä toinenkin varjoainekuvaus.

Mieli oli ahdistunut, pelokas, epätoivoinen...

Onko edessä samanlainen kevät ja kesä kuin viime vuonnakin. Hidas toipuminen. 
Takapakkia ja takapakkia. 

Ja sanon; 
Jeesus, olen omasi ja kaikkeni Sinulle luovuttanut. Tunnet minut paremmin kuin minä itse.
Ei minun pitäisi pelätä eikä murehtia.
Tule Jeesus tunteideni yläpuolelle.
Poista pelkoni, anna tilalle luottamus!

Valitse sinä jononi!
Minkälaisella aikajanalla tahdot nyt minua hoitaa?

Odotellen, hitaasti kiirehtimättä
vai
muiden ohi, pikavauhtia porhaltaen.

Sinä päätät, Jeesus!
Minä pyydän vaan; Auta minua! 

MIKSI te etsitte elävää kuolleitten joukosta ?

Kukaan ei ottanut Jeesuksen henkeä. Hän antoi sen. Ristillä ryöväreitten keskellä. 
Ryöväreitten, joista toinen pilkkasi Jeesusta viimeiseen asti, eikä ymmärtänyt, että vielä olisi ollut mahdollisuus päästä sinä samana päivänä paratiisiin,
niin kuin teki toinen ryöväreistä.

Jeesus haudattiin. Haudan suulle asetettiin painava kivi. Kivi lukittiin sinetillä ja haudalle asetettiin vartijat sen pelossa, etteivät opetuslapset varastaisi Jeesuksen ruumista ja sanoisi Hänen nousseen ylös.

Mutta ei ihmisten sinetit, ei vartijat eikä mitkään lukot pidättele Jumalan tahtoa. Jeesus nousi, mursi kuoleman vallan ja voiman. Jeesus on voittaja ylitse kaiken muun.


Naiset saivat kuulla siitä ensimmäisenä. Löysivät tyhjän haudan ilman painavaa kiveä.


Kaksi enkeliä ilmestyi heille ja kertoivat: " Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessanne Galileassa. Sanoen, Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös"


Uskotko sinä? Et ollut paikalla, kun nämä tapahtuivat, mutta saat vapaasti lukea näistä Raamatusta. Epäiletkö niin kuin Tuomas? Jeesus ymmärsi epäilevää Tuomasta ja antoi hänen nähdä. 


Kaikki eivät saa nähdä. Eivät ihmeitä, eivät parantumisia, eivät kuule Jumalan ääntä. Mutta me vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä.


" Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat " Nämä ovat Jeesuksen omia sanoja. 
Arkipäivän arkinen vaellus ilman suuria hengellisiä kokemuksia on koetus, mitä meidän sydämessämme todella on.  Viime päivinä olen itse kamppaillut näissä asioissa ja saanut huomata, että minussa ei asu mitään hyvää. Askartelen mitättömien pikkuasioiden kanssa ja kulutan kallista Jumalalta saamaani aikaa hukkaan.


David Wilkersonin kuolema, hänen Jumalalle uhraamansa elämä ja ennenkaikkea hänen viimeisimmät bloginsa ovat puhutelleet minua suuresti. Todellakaan, meillä ei ole muuta toivoa kuin Jumala ja Hänen sanansa. Pidetään kiinni siitä lujasti, viimeiseen asti.

On aika mennä taas ristin juureen ja anottava armahdusta. Pyydän Jeesusta puhdistamaan sydämestäni kaiken krääsän ja antavan tilalle omaa henkeään, josta voin ammentaa tarvitseville. Pyydän, että Jumalan tahto tapahtuisi ja oppisin olemaan Hänen tahtonsa mukainen.

Sinun tähtesi

Olen miettinyt ryöväreitä, jotka ristiinnaulittiin Jeesuksen kanssa. Toinen ei ymmärtänyt. Toinen ymmärsi ja sai ryövärin armon. Hän oli tehnyt rikoksia ja kaikenlaista pahaa ja silti sai armon pelastua elämänsä viimeisellä hetkellä. Ajatella, hänet ristiinnaulittiin Jeesuksen viereen. Jumalan Pojan, kuningasten Kuninkaan viereen. Mutta hän tiesi kenen vieressä oli ja pyysi Häneltä; " Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi" Tämä riitti, hän oli kääntynyt Jeesuksen puoleen. Ja sai kuulla Jeesuksen sanat, jotka ovat yksi minun lempijakeistani Raamatussa; " Totisesti minä sanon sinulle, tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa " - Luuk. 23: 43. Ja minkä Jeesus lupaa, sen Hän myös pitää. Ryöväri oli kohdannut Pelastajansa, hän oli uudestisyntynyt. Ryövärillä ei ollut mahdollisuutta enää todistaa uskostaan, ei tehdä hyviä tekoja, ei pyytää keneltäkään anteeksi, ei kasvaa uskossaan, ei käydä kasteella. Ei mitään. Hän kuoli, mutta oli samana päivänä Jeesuksen kanssa paratiisissa. Ja vaikka hän olisi tehnyt koko elämänsä hengellistä työtä, voittanut sieluja Kristukselle, elänyt kunnolla, paastonnut ja rukoillut, ei hän silti olisi saanut sen parempaa osaa kuin nyt sai.

Tämä ryövärin armo on voimassa vielä tänäänkin. Se on jokaisen saatavilla, joka vain haluaa ottaa sen vastaan. Jos joku luulee, ettei enää kelpaa Jumalalle, juuri häntä varten on tämä ilosanoma. Pääsiäisen ilosanoma; SINUN TÄHTESI kävi Jeesus kuolemaan. Sovittamaan syntisi kaikki pahuutesi. Niinkuin minunkin syntini.

Kiiruhdetaan me kaikki, väsyneet ja uupuneet matkaajat, tyhjän haudan ihmettä katsomaan.
Ja iloitaan ja riemuitaan, ei ruumista löydy ollenkaan.
Jeesus elää, Hän elää ainiaan ja Hänen kanssaan saamme ikuisuuden viettää kokonaan.
Siis, katso Hänen puoleensa kuin armahdettu ryöväri konsanaan. Ja pyydä Jeesusta sinua muistamaan. Saat paikan Hänen vierellään ja uuden elämän. 
Saat armon, pelastuksen.
Saat anteeksiantamuksen.


KIITOS JEESUS; ETTÄ KUOLIT.
ETTÄ NOUSIT YLÖS.
ETTÄ ELÄT.
ETTÄ TULET.

Riemullista Pääsiäistä kaikille!

JÄÄHYLLÄ

Joona- vesseli on ihana 3-vuotias. Lapsilla on menossa aina joku vaihe; joskus syödään hyvin, joskus tosi huonosti, välillä tuskin ollenkaan. Joskus opitaan vauhdilla paljon uutta pienessä ajassa, sitten taas sulatellaan opittuja asioita jonkin aikaa. Välillä kasvetaan monta senttiä yhtäkkiä ja sitten on taas menee samoilla lukemilla pitkä aika. Joonalla taitaa olla menossa nyt jonkinlainen aikuisten kokeiluvaihe eli tottelemattomuusvaihe. Poika laittaa hanttiin itsestäänselviä ja jo sovittuja asioita kovalla huudolla ja vastustuksella.

Tässä vähän aikaa sitten Joona oli täällä mumman kanssa yötä, oltiin pari päivää ihan kahdestaan. Kaikenlaista siinä touhailtiin. Tämä mun sairaus vaan rajoittaa niin paljon, enkä pysty tekemään lasten kanssa niin paljon kuin sydämestäni haluaisin. Tahtoisin auttaa ja olla mukana niin paljon enemmän, mutta en vaan voi. Tällaisten asioiden edessä kyselen Jumalalta, miksi näin- kysymyksiä. Ja saahan niitä kysellä. Jumala vaan ei vastaa niihin. Hän tietää "miksi". Minun ei tarvitse tietää, vaan toimia näillä olemassaolevilla eväillä.

" Minun armossani on sinulle kyllin"

Siispä! Yökyläily sujui pienien erimielisyyksien vallitessa. Kun täysi wc-paperirulla putosi "vahingossa" pyttyyn,  kissaseniorimme oli jo useaan kertaan saanut kyytiä ja kun taas kuului Tipsun surkea maukaisu; poika oli ottanut kastelukannun ja pessyt kissan, kun " se oli niiiin likainen" Niin nyt oli mumman mielestä jo jäähyn paikka.


Poika ampaisee peiton alle piiloon, silläaikaa kun kuivattelen kissaa ja lattiaa. Komennan Joonan jäähypaikalle, mutta poika ei liiku. Joona tietää, etten jaksa väkisin kantaa rimpuilevaa poikaa, enkä edes halua. Ilmoitan, että jos et mene jäähylle, ei sitten ole karkkipäivän suklaatakaan eikä yhtään lastenvideota. Sitten menen keittiöön.

Hetken kuluttua poika kävelee itse jäähypaikalle. Kolme vuotta ja kolme minuuttia! Poika tietää säännön. Katsotaan kellosta. Hän ei kuitenkaan malta olla ihan rauhassa ja jotenkin saa siellä pyöriessään kipeää käteensä ja alkaa valittaa; " Voi, ottaa niin kipeää! Mumma, aina, kun lapsille tulee kipeää, ne menee naisiitten luo ja ne puhaltaa! "

Mitenkäs sitä mumma malttais olla puhaltamatta? Menen pojan luo ja puhallan kipeään käteen.
Ja Joona puhaltaa mumman kipeään jalkaan ja sanoo: " Jeesus parantaa mumman! "


Tämä poika on aarre! Vaikka ei aina tottelekkaan, enhän minäkään aina. Rukoileva, pieni ihana isoveli! Ja ihana on pikkusiskokin, pikkuinen Salli- neiti, 7kk.


Joskus me uskovatkin joudutaan jäähylle. Hyllylle lepäämään. Vetäytymään, niinkuin keskeneräinen saviruukku. Säkkikankaan alle odottelemaan seuraavaa vaihetta. Opettelemaan syrjässä olemisen läksyä. Suuri Savenvalajamme valvoo vaiheitamme kaiken aikaa savimontusta ruokapöytään asti. Tietää, kuinka kauan mikin vaihe kestää. Mutta sääntönä on odottelu, odottelu ja odottelu.

Minä tunnistan monta kertaa itseni pienestä jukuripäisestä pojasta. Vaikka olen niin monta kertaa lyönyt pääni seinään, kun en malta odottaa Jumalan tahdon toteutumista, vaan isken omat näppini soppaan ja pilaan Jumalan hyvän työn. Tai ainakin hidastan sitä. Laitan hanttiin jo oppimiani asioita ja... Herrani on taas nostettava minut hyllylle ja peiteltävä säkkikankaalla. Ja on odotettava taas kerran.

Rukoiltava Jumalan Sanan nälkää, että edes joskus voisi pikkuisen kasvaa ja oppia. Ja totella!



Saankohan joskus täydellisen saviastian muodon, minäkin?


" Ja jos astia, jota Hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin Hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä" - Jer.18: 4


Oppivani soisin...

Synttäri

Tänään, aprillipäivänä, on 19- vuotissyntymäpäiväni! Olen kyllä elänyt jo 55 vuotta, mutta tänään on hengellinen syntymäpäiväni. Silloin tulin uskoon, silloin kohtasin Jeesuksen ja sain syntini anteeksi.

Silloin sain astua kotitielle, matkalle kohti todellista Kotiani. 

Lähdin matkalle raihnaisena, monen kivun ja kysymyksen painamana. Ja edelleen kroppani haurastuu entisestään, edelleen tulee uusia vastoinkäymisiä, mutta minulla on parhain Matkaopas ikinä, Hänellä on kaikki valta ja voima ja viisaus. Jeesuksen kanssa on turvallisinta kulkea.

En lakkaa kiittämästä Jeesusta, kun valitsi minut yhdeksi omistaan. Kiitän ystävääni, joka vei minut kokoukseen, jossa elämäni sai kokonaan uuden suunnan. Astuin kuoleman tieltä elämän tielle. Kiitän kaikkia, jotka tietämättäni rukoilivat puolestani. Ja sain omistaa ihmeistä suurimman; pelastuksen! Miksi valittaisin?!

Corrie ten Boom kirjoittaa;

" Oletko matkalla kotiin?

Oletko matkalla kotiin Herran luo?
   Et kai sinä pelkää?

  Mitä pelkäisin?
Hengen iloista vapautumista,
tuskan rauhaan vaihtumista,
elämän taistelun loppumista?
  Sitäkö pelkäisin?

  Mitä pelkään?
Vapahtajan kasvojen näkemistä,
  Hänen äänensä kuulemista,
Hänen kirkkautensa katselemista?
  Sitäkö pelkäisin?


  Mitä pelkään?
Taivaan lepoon pääsemistä,
Siunatun Mestarin palvelemista,
hyvän parhaaseen vaihtumista?
  Sitäkö pelkäisin?


Kuvittele, että astuisit maihin ja se olisikin Taivas; tai tarttuisit käteen, joka olisikin Herran; tai hengittäisit syvään puhdasta ilmaa ja se olisikin taivaallista; tai tuntisit olosi virkistyneeksi ja se olisikin kuolemattomuutta; tai kulkisit myrskyn läpi uuteen ja tuntemattomaan maahan; tai heräisit terveenä ja onnellisena ja huomaisitkin olevasi kotona"
 

EKSYTYS

" JA SENTÄHDEN JUMALA LÄHETTÄÄ HEILLE VÄKEVÄN EKSYTYKSEN, NIIN ETTÄ HE USKOVAT VALHEEN " - 2. tess.2: 11

Niin minkä tähden Jumala lähettää eksytyksen? vastaus löytyy edellisestä jakeesta:
"..ETTEIVÄT OTTANEET VASTAAN RAKKAUTTA TOTUUTEEN, VOIDAKSEEN PELASTUA"

Koko Uusi Testamentti on täynnä kohtia, joissa kehoitetaan ihmisiä valvomaan, tutkimaan Jumalan Sanaa ja ennen kaikkea PYSYMÄÄN JUMALAN TOTUUDESSA. Kunpa ihmiset oppisivat ymmärtämään, että Jumala on ainut, joka tekee niin kuin haluaa. Loppujen lopuksi kaikki päätökset maailmassa kulkevat Jumalan seulan läpi. Jumala on ilmaissut tahtonsa Raamatussa, mutta sille nauretaan yhä vaan enemmän. Sitä pilkataan ja sitä poljetaan. Jumalan pelko on kadonnut, mutta tulee päivä, jolloin jokainen pilkkaaja seisoo Jumalan edessä nenä rapakossa ja katuu, mutta silloin se on jo myöhäistä.

Kun näinä päivinä luen päivälehtiä tai avaan tv:n tai radion, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Joskus teen molempia, joskus kiukustun, mutta mitä se auttaa. Eksyttäjät ovat liikkeellä suurin laumoin. He kaappaavat ihmiset, jotka juuri ovat heikoilla elämässään. Suuren surun, menetyksen, sairauden tms. kohdatessa etsivät apua, lohtua ja vastausta tilanteeseensa. Silloin, juuri silloin saatana pudottaa apulaisensa näiden ihmisten eteen tarjoten valheitaan. Ja mikä surullista, onnistuvat siinä hirvittävän usein.

Ja vielä uskovatkin eksyvät. Kymmeniä vuosia uskossa olleet, monet avut Herralta saaneet eksyvät,  KOSKA UNOHTAVAT VALVOA. KOSKA LAKKAAVAT LUKEMASTA RAAMATTUA. KOSKA OVAT PETTYNEET JUMALAAN JA OVAT HÄNELLE VIHAISIA. KOSKA ANTAVAT KATKERUUDEN PESIÄ SYDÄMESSÄÄN JA ANTAVAT SEN KASVAA VIHAKSI. KOSKA UNOHTAVAT TOTUUDEN, MIELISTYVÄT VALHEESEEN, JOKA MIELISTELEE HEIDÄN LIHAANSA. KOSKA JEESUS ON KÄYMÄSSÄ PIENEKSI HEIDÄN ELÄMÄSSÄÄN JA HE ITSE ISOMMAKSI, KUN JEESUS HALUAISI AIVAN PÄINVASTOIN.

Watchman Nee kirjoittaa: " Tämä maailma on epätodellinen. Totuuden hyljeksiminen on aiheuttanut tilanteen, jossa harhan valtaan joutuneet ihmiset uskovat varmasti olevansa oikeassa. Ihminen, joka valehtelee tahallaan, ei kestä sitä, että hänen väitettään epäillään. Sokaistuneille kysymykset ovat yhdentekeviä, KOSKA EKSYTYKSESTÄ ON TULLUT HEILLE TOTUUS. 

On hirvittävää uskoa valheeseen. Muiden valheisiin uskominen on paha sinänsä, mutta vielä paljon pahempaa on uskoa omiin valheisiinsa. Kiitos Jumalalle siitä, että Hänen valonsa voi karkottaa nopeasti kaiken pimeyden. Meidän ei tarvitse pelätä eksytystä, jos pysymme rakkaudessa totuuteen, jonka kautta ihminen voi pelastua. Erehdyksistä pahin on Jumalan valon välttäminen, sillä silloin me suljemme mielemme Häneltä, joka on Totuus "

Jeesus armahtakoon tätä kansaa ja laskekoon valonsa niin alas, että näemme kulkea Hänen askelissaan. Se valo on jalkaimme lamppu. Se valo on rakkaus Totuuteen. Tätä rukoilen!

IHMISPAULA

Tämän päivän Suomessa papit ja piispat
siunaa synnin
ihmispelossa
etteivät vaan loukkaisi
etteivät ihmiset lähtisi kirkosta ulos
mielinkielin nämä pappisihmiset

Eivätkö ihan oikeasti tiedä
että Jumala on ihan täydellisen eri mieltä

Eivät taida papit ja piispat
liiemmin tuntea Jumalan Sanaa
saatika
viipyä Hänen neuvottelussaan



Eivätkö todella tiedä
että Pyhä Jumala pitää kiinni kunniastaan
eikä sanaansa muuta piirunkaan vertaa


Kohta täynnä synnin malja

TURVASSA

Päivä on päättynyt, saan käydä nukkumaan. 
Turvassa. Menen omaan lämpöiseen sänkyyn. Vatsa on täynnä. 
Mistään ei kuulu laukauksia, ei räjähdyksiä, ei huutoa.
Kuinka olen tämän ansainnut?


Ja kaikkialla maailmassa on valtava, valtava määrä tuskaa ja kärsimystä. 
Hyväksikäytettyjä lapsia. Kidutettuja ihmisiä. Piinattuja. Vainottuja. Nälkäisiä. Sairaita, raajarikkoja hoitoa vailla. Vankeudessa syyttömänä. Piilossa. Pelossa. Ahdistettuna. 
Voi, niin paljon. Niin paljon hätää tässä maailmassa.
Kuinka he ovat siihen joutuneet?


Kuka tietää vastauksen? 
Tiedätkö sinä?
Osaatko kiittää Jumalaa, kun kaikki on hyvin?
Muistatko Jumalaa silloin, kun elät turvallisia, yltäkylläisiä päiviä?
Palveletko silloin Häntä, teetkö silloin Jeesuksen tahdon, ylistätkö, kiitätkö?
Tutkitko Jumalan kirjoituksia, Sanaa?


Vai sanotko niin kuin muutkin
silloin kun turvallinen elämä horjuu
että missä nyt on Jumala
että minä en ainakaan usko sellaiseen Jumalaan, joka tällaista sallii
Niinkö sinäkin sanot?


Että Jeesus olisi sellainen pehmolelu
tai niinkuin siunausautomaatti
valmiina palvelemaan
ja siunaamaan syntistä elämääsi.


Se ei kuulu Jumalan luontoon.
Hän voi siunata  vain puhdasta, katuvaa.
Vain syntejään anteeksi anovaa,
omaksensa haluavaa.


Mikä on rikkonut sinun elämäsi?
Mikä on se köysi, joka on kireällä sinun ympärilläsi?
Jeesus on ainut voimallinen, joka voi korjata kaiken.
Tehdä uudeksi ja katkaista synnin kahleet.
Vain JEESUS! Vain JEESUS!!


Ja saat olla ikuisesti turvassa
vaikka maailma horjuu.
Ja maailma horjuu yhä enemmän, usko vaan!
Emme me täällä Suomessakaan missään lintukodossa elä.
Mitä vaan voi tapahtua. Paha on ympärillä.
Miksi et antautuisi Jeesuksen turvaan, se on voimassa aina. Ja kestää.

JUHLAKOKOUS

Meillä oli eilen seurakunnassa juhlakokous. Vietimme kastejuhlaa. Kolme eri- ikäistä miestä tahtoi näyttää julkisesti halunsa seurata Jeesusta. Yksi heistä on lapsi vasta, yksi miehuutensa parhaissa vuosissa ja yksi asettumassa eläkeiän tuomaan muutokseen. Jokaisella on oma tarinansa ja todistuksensa. Mutta yhteistä kuitenkin sama Jeesus, jota he tahtovat seurata ja palvella. Ja Raamatun ohjeen mukaan näyttävät sen julkisesti. Raamatun mukaan kaste on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Ja ensin on usko, sitten kaste. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Ja teko on vapaaehtoinen, sydämestä tullut. Sydämestä, jossa Jeesus on saanut asettua taloksi.

 Pieni vauva ei ole vielä ehtinyt tehdä syntiä, miksi hänen pitäisi pyytää hyvää omaatuntoa? Pieni vauva ei vielä voi ilmoittaa omaa tahtoaan, miksi hänet kastetaan? Hän on jokatapauksessa Jeesuksen oma, viaton pieni taimi. Puhdas ja kelvollinen Taivaaseen, jos hänelle jotain tapahtuisi.

Ennen minulle opetettiin, ettei kastamatonta vauvaa saa kuljettaa paikasta toiseen. Ettei vaan tapahdu mitään. Mihin hän joutuu, jos häntä ei ole ehditty kastaa? Höpö höpö! Hän ei joudu yhtään mihinkään muuhun kuin Taivaaseen Jeesuksen syliin. Ja minkä takia hän sinne lähti, on yksin Jumalan tiedossa. Mutta yksi syy on varmasti se, että hänet lähetettiin pitämään portteja auki vanhemmilleen, sisaruksilleen ym. läheisille, jos he eivät Jeesusta ole oppineet tuntemaan.

 Minulla on kaksi lastenlasta. Molemmat on totutettu seurakunnan keskelle jo vauvoina. Nuorempi tuotiin jo viiden päivän vanhana. Näin he elävät uskovien, rukoilevien ihmisten keskellä. On turvallista. Ympärillä pyhä ilmapiiri. Meidän seurakunnassa on paljon lapsia. Lapset eivät aina jaksa olla hiljaa paikoillaan, joten meteliäkin tulee väistämättä. Joskus tulee kipeää, joskus paha mieli ja on pakko huutaa ja itkeä. Ja välillä kiukutellakin. Voidaanhan me aikuisetkin näin tehdä. Siunaavia käsiä on kaikkialla ympärillä. Sisarien ja veljien käsiä. Ja Jeesuksen kädet, jotka eivät väsy koskaan.

Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta

Taas on viikonloppu lopuillaan. Saimme kuulla järkyttäviä uutisia Japanin onnettomuudesta. Rukouksin muistamme Japanin kansaa tämän ahdingon aikana. Kun luonnonvoimat myllertää, ihminen on pieni siinä, olkoonkin kuinka viisas ja oppinut, kuinka kaikkeen varautunut tahansa. Hetkessä kaikki on tuhoutunut. Koko elämä sortunut kuin korttipakka.

Raamatussa sanotaan: " Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa ettette peljästy; Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. - Matt. 24: 6-8

Mutta Herran omille kuuluu ihana kehoitus, kun näitä yhä hurjemmiksi käyviä katastrofeja ja maailman kasvavaa pahuutta tapahtuu. Meitä kehoitetaan nostamaan päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä. Meitä kehoitetaan myös valvomaan joka hetki omaa tilaamme, että olisimme valmiit joka hetki, sillä... Kohta, aivan pian saapuu Jeesus meitä noutamaan! Pois täältä tuhoutuvasta maailmasta. Minä ainakin tahdon lähteä! Jeesus auta, että jaksan valvoa ja pysyä äänesi kuuluvilla joka hetki!

3- vuotias lapsenlapsemme Joona vietti lauantaipäivän täällä kanssani. Juttelimme taivaasta. Joonan mielestä pitäisi rukoilla, että olisi aina päivä, eikä koskaan ilta eikä yö. Sanoin, että Taivaassa on aina päivä ja valoisaa. Itse Jumala on valonlähde." Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti" - Ilm. 22: 5


Joona rukoilee kovasti, että mumma parantuisi. Poikaa aivan nauratti, kun sanoin, että sitten juostaisiin kilpaa nurmikolla. Eikä mummaan sattuisi mihinkään. Mutta, vaikka en parantuisi täällä maailmassa; Taivaassa olen täydellisen terve ja nuori ja murhetta vailla. Me ollaan kuule, Joona, siellä samanikäisiä.

Pienen lapsen luottamus Jumalaan, yksinkertainen usko siihen, että Jumala parantaa ja auttaa, on ihana. Jumala mielellään kuuntelee lapsia ja erikoisesti vastaa heidän rukouksiinsa. Ja ennenkaikkea puhuu heille. Lapsen korvat ovat tosi herkkiä Jumalan äänelle. Niin Joonankin. Vuosi sitten Joona kertoi, että Jeesus sanoi tulevansa " ihan kohta" Tuntuu, että Jeesus ja Joona juttelee ihan luonnollisesti. Tarvitaan vain lapsen mieli ja puhtaus ja avoimet korvat. Jeesus, minäkin haluan!! Näinä viimeisinä aikoina Jumala tulee käyttämään, ja käyttää jo, erityisesti lapsia evankeliumin eteenpäin viejinä ja välittämään viestejä Jumalan sydämeltä ja monessa, monessa muussa. Lapset ovat Jumalalle erityisen rakkaita. Raamatussa onkin hyvin vakavia varoituksia niille, jotka tekevät lapsille pahaa.

Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta

Huomenta

Tässä sitä taas ollaan. Olen pyörinyt sängyssä koko yön. Yritin nukkua ilman Panacodia, mutta eipä siitä näytä mitään tulevan. Kovat hermosäryt riepottelee koko alakroppaa selästä ja vatsalta jalkoihin. Aikani pyörin, kuuntelin miehen kuorsausta ja dementoituneen vanhan Tipsu- kissamme mouruamista. Tipsu on pian 18v ja tuntuu, ettei se oikein enää muista mitään. Oliko juuri syönyt, oliko käynyt ulkona vai mitä. Siispä se mouruaa äänekkäästi varmuuden vuoksi. Kissa on rakas, mutta nyt hankala ja väsyttävä.


Niinpä nousin ylös neljän maissa. Annoin Tipsulle uutta ruokaa ja päästin hetkeksi pihalle. Keitin teetä ja luin kaikista kolmesta päivähartauskirjasta päivän tekstit. Ja otin sen Panacodin. Tuolla kivussa kun pyöriskelee mielessä pyörii myös tuhannet ajatukset. Yleensä ne on murheellisia. Yöllä ja kipeänä ei oikein osaa olla sellainen kuin haluaisi. Rukoilen kyllä, mutta monesti se jää vaan siihen lyhyempään ja maailman käytetyimpään rukoukseen; " Auta Jeesus! " Kyllä kiitänkin, kyllä ylistänkin, mutta se mieli puuttuu.

 Tänä yönä on ollut mielessä nuori perhe, jonka nuoren isän maallinen matka päättyi rekan alle pari viikkoa sitten. Ihana Jumalan juoksupoika, persoonallinen ja valloittava. Hän voitti Kristukselle paljon eksyneitä. Ymmärsi ja auttoi. Meidänkin perheessä hänellä oli tärkeä osuus vaikeina aikoina. Kiitos Jeesus hänestä! Siunaa ikävöivää perhettä! Vaikka tämä Jumalan juoksupoika oli valtavassa Jumalan käytössä ja kuuli ja totteli Jumalan ääntä, hän oli myös hauras ja haavoittuva, ihminen. Tuossa teetä hörppiessäni, luin uudesta Ristin Voitosta Leevi Launosen lohduttavaa kirjoitusta " Valoa kuoleman varjon maassa ". Teksti loppuu näin: - " Silloin, kun inhimilliset tunteet eivät auta eteenpäin ja oma ponnistelu on rauennut, Jumalan lahjoittama elävä toivo nousee esiin kuin kevätaurinko ja valaisee maiseman kirkkaudellaan. Se on kestävää toivoa, jonka Taivaallinen Isä vaikuttaa. Se on ikuista valoa, jonka tieltä kaikki varjot viimein väistyvät. Siksi ihminen saa olla hauras. Se ei koskaan uhkaa tervettä kristillisyyttä. Ei myöskään iankaikkisen elämän toivoa"

Siispä Jeesuksen omina meillä on ikuinen toivo. Toivo huomisesta, joka on parempi kuin eilinen. Pelastus yksin Jeesuksen kautta, joka kiinnittää meidät Jumalaan. Ja se kestää ihmisen haurauden, keskeneräisyyden ja pienuuden. Ja kun tämä hauras sirpale- elämä kerran päättyy, saamme nousta ehjinä kristalliastioina Taivaan kartanoihin, eikä murhe enää mieliimme astu. Ylistystämme ja kiitostamme ei estä mikään!

Nyt tästä hiljalleen hipsin takaisin sänkyyn. Tuleva päivä on varmaan kalsaripäivä, mutta sehän ei ole mitään uutta.

Kolme Kotia

Ihmiset muuttavat useasti elämänsä aikana. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Minäkin olen muuttanut muutaman kerran. Siinä on aina paljon työtä. Parasta muuttamisessa on, että silloin tulee siivottua turhia tavaroita elämästään. Muutossa aina huomaa, kuinka paljon turhaa, aivan tarpeetonta rihkamaa sitä kerää nurkkiinsa pölyttymään ja täyttämään komeroita.

Minulla on kolme kotia. Yksi on tämä talo, jossa nyt asun. Tässä olen asunut yli 20 vuotta. Talo on iso ja huoneet ovat viidessä eri tasossa. Kaikki lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa, joten kahdestaan täällä miehen kanssa elellään. Minä sairastan reumaa ja monia muita sairauksia, sentähden minulla on haave saada joskus pieni, yksitasoinen pieni tupa. Puulattioineen ja soman kuistin kera. Monta muutakin haavetta minulla on siitä, miltä tupamme pitäisi näyttää. Ja kuinka paljon vähemmän siellä olisi työtä ja kuinka paljon helpompaa siellä olisi elellä. Jumala tietää haaveeni. Olen rukoillen jättänyt sen Hänelle. Jos Hänen tahtonsa on , uusi tupa ja sen paikka on jo Hänellä valmiiksi katsottuna.

Toinen kotini on seurakuntakoti. Koti koostuu kaikenikäisistä ihmisistä, miehistä ja naisista. Me olemme kaikki ihan erilaisia. Toiset on terveitä, toiset sairaita. Toiset rauhallisia ja toiset ei pysy millään paikoillaan. Toiset puhuvat vähän, toiset vähän enemmän ja toiset vielä enemmän. Toiset ovat tyylikkäitä ja muotitietoisia, toiset ei niinkään ( niinkuin minä). Toiset ovat perheellisiä, toiset perheettömiä. Aivan niinkuin kaikkialla, ihmiset ovat erilaisia, erilaisessa elämänvaiheessa. Erilaisista lähtökohdista tulleita. Kuka enemmän, kuka vähemmän  nähnyt ja kokenut täällä elämässä. Yksi asia meitä kuitenkin yhdistää; Jokainen meistä on eräänä päivänä tullut uskoon. Eikä mihin tahansa uskoon, vaan uskoon JEESUKSEEN ! Olemme luovuttaneet elämämme Hänelle, pyytäneet ja saaneet syntimme anteeksi. Olemme kokeneet suuren muutoksen elämässämme. Joku on tullut uskoon jo lapsena, joku nuorena, joku iäkkäämpänä. Minä sain armon tulla uskoon 36- vuotiaana. Seurakuntakotini käy yhä rakkaammaksi minulle. Siellä on rakkaita uskonsisaria ja- veljiä. Siellä voi kertoa murheensa ja ilonsa ja jos jotain syntiä kertyy tunnolle, ne saa tunnustaa ja jatkaa taas kevyellä mielellä. Kokoonnumme usein yhteen, kuuntelemaan opetusta, rukoilemaan, ylistämään ja kiittämään Jumalaa, laulamaan ja soittamaan. Joskus juhlimme ja herkuttelemme yhdessä. Kokoonnumme pienemmissä ryhmissä kavipöydän ympärille. Jokaisella on oma paikkansa ja oma tärkeä tehtävänsä, niin kuin tavallisessakin kodissa. Jokaista tarvitaan ja jokainen on rakas Jumalalle. Emme aina ole samaa mieltä kaikista asiosta, mutta yhdessä kuitenkin teemme matkaa toistamme tukien ja toisten puolesta rukoillen...

Kolmanteen Kotiini, joka on yhteinen kaikille Jeesukseen uskoville. Sinne kerran kootaan kaikki Jumalan lapset. Se on Taivas, joka on uskoni päämäärä. Siellä ei ole yötä, eikä päivää. Siellä ei ole itkua, eikä parkua. Ei kipua eikä murhetta. siellä olemme vapaat kaikista kiusauksista ja lankeemuksista. Sinne kaipaan, sinne ikävöin. Siellä saan nähdä Jeesukseni kasvot, viimeinkin.

Olen monta kertaa kuullut ihmisten sanovan, etteivät edes tahdo Taivaaseen, kun se on niin tylsä paikka. Vielä mitä!  Siellä eletään täysipainoisesti, kukaan ei täällä maan päällä pysty edes sanomaan, millaista siellä on. Mutta ihanaa siellä on, siitä olen aivan varma. Haluaisin jokaisen tulevan sinne ja Jeesuskin haluaa. Mutta totuus on, että kaikki eivät kuitenkaan tule. Joku valitsee toisin ja elää sanoinkuvaamattomassa tuskassa ja kivussa ikuisuuden.


Koti on tärkeä, koti on rakas. Mutta jos sinulla ei ole ollut rakasta, turvallista kotia koskaan, Jeesus tarjoaa sitä sinulle. Jo täällä elämässä, uskovassa seurakunnassa ja lopulta luonaan Taivaassa, lopullisessa turvassa, lopullisessa ilossa. Kotona tavataan, Taivaassa tavataan!

Matkaan

Tämä blogini on matkakertomus. Se kertoo yhden naisen matkasta, jonka päämäärä on Taivas. En kulje sitä yksin, vaan Hänen kanssaan, joka on minut matkalle laittanutkin. Hänen kanssaan, joka sanoo itse olevansa tie. Ainut tie perille- Jumalan luokse Taivaaseen. Hän myös odottaa minua siellä perillä. Hän- JEESUS KRISTUS.


Kun tulin uskoon 19 vuotta sitten, rukoilin Jumalalaa, että Hän ottaisi minut kouluunsa. Opettaisi ja kouluttaisi palvelijakseen. Tämän rukouksen jälkeen näin unen. Siinä olin hakemassa postia laatikosta ja siellä oli minulle kirje. Avasin kirjeen kävellessäni sisälle. Kirjeessä luki: ” Sinä olet saanut opiskelupaikan, sinut on hyväksytty kouluun ”


Jumalan kouluun hakeutuminen tiesi useita kompuroimisia ja nilkan nyrjähdyksiä. Se tiesi lukemattomia kyyneleitä, itkua ja ahdistusta, jossa itku oli muuttunut joksikin isommaksi. Sellaiseksi, jossa kyyneleet loppuu ja ruumis täristen huudan apua Jeesukselta, ainoalta auttajalta.


Jumalan koulussa olen tullut tutuksi monen sairauden kanssa, kivun ja vajavuuden kanssa. Olen joutunut luopumaan ja luovuttamaan. Olen uupunut ja masentunut. Valittanut ja kiukutellut.- Jeesus on kuullut kaiken. Kaikki on Hänellä tiedossaan.


Mutta eihän matka ole pelkkää sairautta ja raihnaisuutta. Se on myös iloa, ennen kaikkea tiedosta, että tiedän että olen Jeesuksen oma. Olen saanut syntini anteeksi ja päämääräni on Taivas. Olen oppinut paljon, olen saanut paljon lupauksia ja lohdutusta. Paljon ihania uskonystäviä, turvallisen ja yhä rakkaammaksi käyvän seurakuntakodin. Olen saanut armon tulla uskoon, Jeesuksen omaksi. Siitä kiitän lakkaamatta! Ja vaikka on paljon vaikeuksia, on myös ihania keidashetkiä, rukousvastauksia, lepotaukoja. Ja niiden tilalle, joista jouduin luopumaan, Jumala antoi monin verroin parempaa, jota en edes ennen tiennyt olevankaan.


Aion olla rehellinen näissä teksteissäni. Joskus kuulee, että kun tulee uskoon, kaikki vaikeudet katoaa. On rikkautta ja terveyttä, ylellisyyttä ja kaikkea hyvää. Mutta ei se niin ole, ei todellakaan. Jeesuksen omat maksavat hintaa, mutta se on hinta pelastuksesta. Jeesus maksoi valtavan hinnan ristillä kuollen sinun puolestasi ja minun puolestani. Jokaisen ihmisen puolesta. Hän otti päälleen jokaisen ihmisen jokaisen synnin. Jokaisen sairauden. Jokaisen laiminlyönnin, hyväksikäytön. Jokaisen tuskan, lyönnin, hylkäämisen, mitätöinnin, pahoinpitelyn, raiskauksen. Hän vei ristille pelkosi, masennuksesi, väsymyksesi, uupumuksesi, väärinymmärretyksi tulemisesi, harhailusi, saamattomuutesi, ahdistuksesi… ja ja , luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. JA SE SATTUI ! ! Mutta tämä oli Jumalan ainoa suunnitelma, varasuunnitelmaa ei ollut. Oli meidän ainut toivomme, että Jeesus suostui siihen. Ja minäkin pääsin matkalle- kotimatkalle.


Tulisitko sinäkin?