Ikävä

Tipsu-kissamme tuli tänä aamuna tiensä päähän. Tipsun taival kesti 18v 5kk ja 10pv. Viime aikoina sen vointi huononi, ruokahalu heikkeni ja liikkuminen näytti sattuvan. Se mourusi luonnottoman lujaa, turkki oli huono ja karvoja lähti tuhottomasti. Aamulla mentiin lääkäriin. Kissa vaistosi, että oltiin lähdössä. Se ei olisi millään tullut saunan lauteilta pois. Enhän minäkään tiennyt, että se ei tulisi enää elävänä kotiin takaisin. Lääkäri nukutti sen, että saattoi paremmin tutkia. Suu oli hyvin tulehtunut ja hammaskivi putsattiin pois. Mutta sitten kun Tipsu pissasi, pissa oli kuin vettä. Se oli sen merkki, että munuaiset oli lopussa. lääkäri kysyi, lopetetaanko saman tien. Olenhan sitä miettinyt. Kissa on vanha ja vaivainen. Ja vaivainen olen minäkin. En ole jaksanut hoitaa sitä niin hyvin kuin olisi pitänyt. Ja päädyttiin siihen, että lopetetaan Tipen kivut. Mutta en enää voinut hyvästellä sitä, koska se oli jo tajuton. Ja tuntui mahdottomalta viedä se vielä kotiin odottamaan hetkeksi kuolemaa.

Oli suru ja itku. Silloin, kun toinen kissamme, Sissi, lopetettiin kolme vuotta sitten, tunsin valtavaa syyllisyyttä. Olisiko pitänyt vielä antaa sen olla. Minä tein päätöksen yksin. Olin pitkän aikaa murheellinen ja syyllistin itseäni. Hassua! Nyt kun olen hiljalleen yrittänyt varustautua Tipen kuolemaan, olen pyytänyt Jumalalta, ettei syyllisyys tulisi.

Yritän etsiä hyviä puolia kissattomasta taloudesta. Ei tarvi huolehtia, kun ollaan kotoa poissa. Ei ole enää
karvoja joka paikassa. Ei tarvi sulkea makuuhuoneiden ovia, muuten sängyt oli karvojen peitossa. Ei tarvi nostella ruokalautasia pois, kun Salli- vauvamme tulee meille ja suunnistaa heti Tipsun lautasia kohti. Ei tartte kantaa kissanruokaa kaupasta.Ei tartte antaa matokuureja, eikä muitakaan lääkityksiä. Saa nukkua yöt ilman, että kissa herätti pari kertaa yössä ja usein en saanut sitten enää nukutuksi. Ja mitähän vielä.

Mutta. On niin ikävä! 18 vuotta yhdessä. Hyvässä ja pahassa. Enhän osaa jatkaa ilman sitä. Itkettää vaan! Vaikka kuinka yritän vakuuttaa itselleni, että elämä helpottuu, edes vähän, silti tällä hetkellä ikävä painaa vaakakupissa enemmän.
Tuolla se makaa terassilla kopassa. Haudataan, kun mies tulee töistä. Voi Tipsu, voi Tipsu! Muistan, kun olit pentu ja olit mun ensimmäinen rukousvastaus. Silloin tiesin, että Jumala kuulee. Ja tahtoo auttaa ja ymmärtää ihmisen ikävän. Huomoi ne pienimmätkin pyynnöt.

Yksi vaihe elämästä on ohi. Suren vielä pitkän aikaa. Tulen heräämään yöllä monta kertaa ihmettelemään, missä Tipsu on, kun ei kuulu mitään. Tulen itkemään ja muistelemaan. Kiitos Tipsu, täytit tehtäväsi täydellisesti! Anteeksi, että minä en täyttänyt. En hoivannut sinua, niin kuin olisit ansainnut, Anteeksi, rakas Tipe!
Anteeksi, että en edes sanonut " Hei " On ikävä, Tipe, niin ikävä!

Auta, Jeesus, ikävässä!

Niinpä niin

Tuo edellinen otsikko " Delete " oli aika osuva. Sen jälkeen nimittäin koneeni teki täydellisen irtioton. Olen maailman huonoin käsittelemään tietokonetta muutenkin. Aina unohdan jo oppimani ja olen jatkuvan opastuksen tarpeessa. Mutta nyt kone hajosi ja menetin paljon tärkeää samalla. Ja sitten olin hukannut salasanat sun muut. Voi minua! Mutta onneksi saan apua. Ja nyt toivon mukaan saan jotain aikaan. Kirjoittelen, vaikka siellä ei oliskaan yhtään lukijaa.

Syksyn pimeät sateineen ja myrskyineen on tulleet. Väsynyt olemukseni on ollut entistä väsyneempi ja saamattomampi. Muutama viikko sitten minulle tehtiin varjoainetutkimus vasempaan jalkaan. Keväällä ohitettu oikea jalka jatkaa hidasta toipumistaan. tämä uusi tutkimus paljasti myös tässä jalassa ikävät tukokset. Puhuttiin taas joko pallolaajennuksesta tai ohituksesta. Yön odotin sairaalassa, kumpaan tohtorit päätyy. Rukoilin, että selviäisin pallotuksella. En ottanut ollenkaan huomioon kolmatta vaihtoehtoa. Nimittäin odotusta. Ennen tutkimusta uskova veli näki minusta näyn, joka oli toteutunut. Nyt tiesin, että olen Jumalan työpöydällä. tuli mitä tuli.

Kun kuulin, että vielä ei tehdäkkään mitään, olin hirmu helpottunt. Aivan kuin olisin ollut joutumassa vankilaan ja olisin saanut armahduksen viime tipassa. Oli kiitollinen ja vapautunut olo huolimatta siitä, että löydökset olivat ikävät ja jos tilanne huononee, leikataan heti. Odotan ihmettä, odotan Jumalan ihmettä ja tiedän, että vaikka tilanteeni pahenisikin, minulle käy niin, kuin on mulle parhaaksi. Viisas Jumala sen päättäköön! Mutta poistuin sairaalasta iloisena ja Jeesusta kiittäen.


Viime viikolla kävin reumakontrollissa. Olen kiitollinen uudesta, hyvästä lääkäristäni. Veriarvot oli vähän sekaisin ja pian on uudet kontrollit. Kortisonia olen syönyt varmaan 15v ja luulin, että syön sitä loppuikäni. Mutta tämä ihana lääkäri ehdotti sen lopettelemista hiljalleen. Olen innoissani tästä ja jos siellä joku tätä lukee, pyydän että rukoilet, että pystyn olemaan ilman kortisonia.

No, nyt riittää tämä sairaskertomus! Eilen vietin 56- vuotissynttäriä. Joona sanoi hitaasti ja painokkaasti: VIIISIKYMMENTÄKUUUSI ! kun kerroin, paljonko täytän. Ja paljonhan se onkin, vaan en tunne itseäni niin vanhaksi, krempoista huolimatta. Tänään Joona esiintyi kokouksessa laulaen ja pikkukitaraa soittaen esittäen pravuurikappaleensa " Sakkeus " Koko perhe oli mukana, Sallykin peukaloa imien. Hienosti meni! kiitos Joona ja kiitos koko perhe!


Vaikka syksy on pitkä ja pimeä, tykkään siitä kuitenkin. Ei anneta sen masentaa mieltä. Onhan meillä Jeesus- valo, joka valaisee ja kirkastaa kaikkia kynttilöitä ja lamppuja kirkkaammin. Johdattaa ja valaisee tiemme, loppuun asti tässä pimenevässä maailmassa. Valoisaa syksyä!