Muutamana aamuna olen herännyt kurkkukipuun, pääkipuun ym. ikävään. Mutta tänä aamuna oli paljon kurjempi olo. Pitkin yötä jo olin pyyhkinyt vuotavia silmiäni ja aamulla sitten peilistä katsoi punasilmäinen mumma. Toinen silmä on äitynyt hurjaksi. Ei riitä, että itse silmä on punainen, vaan koko silmänympärys on sinipunainen. Aivan kuin olisin saanut nyrkin iskun. Päätä särki ja kurkku oli kipeä. Koko pää, joka rööri paksua räkää täynnä.
Ja ulkona niin ihanan keväinen sää. Lämmin ja aurinko helotti. Sitä paitsi aioin mennä ystäväni synttäreille. Ja aioin pestä talvivaatteita ja kuivattaa ne ulkona leppeässä kevättuulessa. Ja aioin pyytää lapsenlapsia käymään, leikit jäi viimeksi vähän kesken. Ja, ja...
" Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte; Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa- te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu, sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu- sen sijaan, että teidän tulisi sanoa, - Jos Herra tahtoo ja me elämme niin teemme tämän ja tuon. " - Jaakob. 4: 13- 15
Oli aika viettää päiviä hiljaisuudessa Jumalansa edessä. Vailla kiirettä mihinkään. Vailla mitään suorittamista ja hosumista. Kuunnellen ja rukoillen. Ja ennenkaikkea totellen. Olen ollut kiitollinen Jumalalle, koska masennukseni on hiljalleen väistynyt. Olen kiitollinen ihmisistä, joita Hän käyttää avukseni.
Pitkän aikaa olen tuntenut, kuinka Jumala tahtoo olla kahdestaan kanssani. Hän tahtoo antaa yksityisopetusta, jota en opi keneltäkään ihmiseltä, enkä mistään kirjasta. Vain yksin Jeesukselta ja Jumalan Pyhästä Kirjasta, Raamatusta. Kaikki on hämmästyttävän yksinkertaista. Minun ei tarvitse osata mitään, eikä yrittää näytellä pyhempää kuin olen. On vain antauduttava ja annettava kallein aikansa Jeesukselle.
Ja silti olen livistänyt Hänen tunneiltaan niin monta kertaa. Hän on nostanut minut rapakosta tuhat kertaa. Ja, vaikka olen nähnyt, kuinka parhaimmat hetkeni olen viettänyt juuri niissä rapakoissa ja erämaassa yksin Jeesuksen kanssa tuntien Hänet kaikkein läheisimmin. Melkein tuntien Hänen viittansa poimun, Hänen sydämensä sykkeen. Kuinka voin olla näin tomppeli? Heti, kun Hän helpottaa ahdistustani ja antaa minun jaksaa, heti olen valmis lähtemään kauemmaksi Hänestä. Jättämään suloisen pesän Hänen viittansa kätkössä ja juoksemaan muka jonkun inhimillisesti minulle kuuluvan perässä. Ja Hän antaa minun mennä. Kyynelsilmin Hän on katsonut perääni ja jäänyt odottamaan seuraavaa oppituntia.
Viimeksi tällä viikolla tein sen. Vaikka Hän puhui minulle, en totellut, vaan lähdin. Sinä päivänä kaikki, mitä minulle tapahtui oli Jumalan nuhtelua minua kohtaan. Jumala kehotti minua jäämään kotiin rukoilemaan, mutta livistin. Ja selittelin itselleni. Mitä kauemmaksi kotoa menin, sitä surkeammaksi tunsin itseni. Jumala näytti monella tapaa sen päivän aikana, että tein oman tahtoni mukaan, enkä totellut Häntä.
Mutta samalla kun Hän torui minua, Hän myös kuljetti minua kappaleen matkaa menneisyydessä. Sellaisissa asioissa, jotka Hän tahtoi minun muistavan. Ja kuinka, Hän silloin auttoi. Tämän oppitunnin ansiosta, pystyin samaistumaan ystävieni vaikeaan tilanteeseen. Hyvin samanlaiseen, josta Jumala oli minua ja rakkaitani auttanut. Vain Jeesus on näin ihana! Vaikka tein Hänen tahtoaan vastaan, Hän siltikin käänsi sen siunaukseksi. Vain Jeesus tekee näin! Ja taas sanon, anna anteeksi, Jeesus! Auta minua tottelemaan! Anna minun vihdoinkin oppia. En halua menettää niitä siunauksia, jotka menettäisin jääräpäisyyteni takia. Tarpeeksi monta olen jo menettänyt.
