Kun viimeksi kirjoitin siitä omassa voimassa palvelemisesta, oiken hämmästyin, kun seuraavana päivänä eteeni tuli teksti; " Katso, tulee päivä, jolloin kadut uneliaisuuttasi ja kysyt: " Miksi jätimme Herran viinitarhan oman onnensa nojaan" Asiat, jotka ovat vieneet aikasi, osoittautuvat siksi, mitä ne ovatkin: akanoiksi ja joutavaksi ajankuluksi. Niissä ei ole mitään, millä olisi pysyvää arvoa. Et saa palkkaa niistä kättesi töistä, jotka olet tehnyt omassa voimassasi ja joita minä en ole tehtäväksesi antanut.
Jeesus oli Isänsä ohjaama kaikessa, mitä Hän sanoi ja teki. Miten siis uskallat elää sen mukaan, mitä sydämesi ja vähäinen inhimillinen käsityskykysi sanelevat? "
Tuntuipa pisto sydämessä! Voi, Herra Jeesus, anna minulle into ja puuttuva rakkaus viettää neuvottelussasi yhä pidempiä aikoja. Uhrata oma paras aika Sinulle. Aika, joka on Sinulta tullut lahjaksi. Että osaisin sen parhaiten käyttää. tiedän, että Jeesus odottaa minua ja on varannut paljon. Paljon.
Kyllähän Jumala hoitaa oman viinitarhansa ilman minuakin. Ja ilman sinua, jos emme Hänen neuvojaan välitä noudattaa. Mutta menetämme valtavat siunaukset. Ja ne työt, jotka Jeesus varaamme on laskenut, jäävät tekemättä. Niitä ei voi tehdä kukaan muu. Joku sielu voi hukkua minun loikoilemiseni takia. Tätä en halua!
Vointini ei ole ollut hääppönen. Pari viikkoa meni maatessa kuin umpiossa. En kuullut paljonkaan. Oma ääni kaikui pään sisällä yhdessä monenmoisten piipitysten ja kilinöiden kanssa. Silmillä kylmä pyyheliina, koska silmiä poltti ja ne muurautui umpeen. Olin kuin ulkopuolella kaikesta. Huomasin, kuinka huonkuuloiset ihmiset ärsyttävät muita. Aivan kuin tahallaan eivät kuulisi. Kuurous on kuin vitsi. Omalle kohdalle, kun tulee ei paljon naurata.
Mutta, Kiitos Herralle! Kuuloni on hiljalleen palautunut, vaikka kuulokoe näytti todella huonon käyrän. Onhan tässä Menierissä hyviä ja huonoja kausia. Joten joskus taas kuulo saattaa kadota. Mutta enpä jää sitä odottelemaan.
Eilempä sitte tuli uusi isku! Kompastuin rikkinäiseen metalliluiskaan ja lensin pitkin pituuttani säälimätöntä, terävää luiskaa vasten. Ajatukset, jotka tuossa silmänräpäyksessä tulee päähän, on kummalliset. Aivan kuin olisin ajatellut, että eihän tässä näin pitänyt käydä. Otetaampa uusiksi, en menekkään tätä luiskaa pitkin, vaan nuota rappusia. Mutta valittu mikä valittu! Siihen rojahdin, ja sattui niin kovasti! Kyynerpäät auki ja toinen nilkka, jalkapöytä ja varpaat niin kipeät, että en olisi itse ylös päässyt. Enkä voinut jalan päälle astua. Tyttäreni ja lapset oli kanssani ja tyttö talutti autoon. Sally, 2v, oli hädissään; " Mumma, pii. Mumma, pii!"
ja tyttö puhaltaa pipin pois. Sitten rukoilevat kaikki siinä vieressäni. 5- vuotias Joona tosissaan, niinkuin aina rukoillessaan. Uskon, että rukoukset kuultiin, koskapa mitään pahempaa ei tullut. Kävin tänään lääkärissä ja rtg: ssä ei murtumia näkynyt, vaikka kipeä on ja astuminen vaikeaa.
Mutta kaikessa on siunauksensa, niin tässäkin. Olen niin monia vuosia kärsinyt niistä neurologisista vaivoista ja nyt lääkäri kuunteli ne tarkkaan. Kiitos hänelle ja Kiitos Jumalalle! sain lähetteen neurologian polille mahdollista pään kuvausta varten, jota olen toivonut vuosia. Taas, kun kaikki näytti menevän niin pieleen kuin ikinä, Jumala muuttakin kaiken siunaukseksi. On Hänen tahdossaan ja tiedossaan, mitä kaikki tuo tullessaan. Elokuussa on niin paljon tutkimuksia ja lääkärireissuja, että melkein asun sairaalassa. Tuleepa melkein kaikki polit tutuiksi!
Kiitollisin mielin käyn nukkumaan, aamulla on taas yksi labrakäynti. Siunaan miestäni, joka yksinään ajelee Lapissa moottoripyörällän. Juuri nyt yöpyy Inarissa, en tiedä, mihin asti pyöräilee. Viime kesänä kävi Jäämerellä kääntymässä.
tiistai 31. heinäkuuta 2012
lauantai 7. heinäkuuta 2012
tumpelo
Syy siihen, että en ole aikoihin kirjoitellut on tietämättömyyteni tämän härvelin käytössä. No, sain apua ja yritän nyt laittaa muutaman rivin.
Tällä hetkellä oloni on enemmänkin kuin tumpelomainen. Vuosia olen kärsinyt reuma, osteoropoosi, väsymys,mahalaukun tulehdus, ASO-tauti, sydänoireet ym. lisäksi epämääräisiä huimaus- ja kuulo- oireita. Olen niistä lääkäreille puhunut, mutta eilen, kun kävin lääkärissä korvakivun takia, sain diagnoosin " Menierin tauti " . En oikein tiedä, missä mennään ja onko tämä diagnoosi oikea. Nyt on huimannut kaksi vuorokautta putkeen, joten mistään kohtauksista tuskin voidaan enää puhua. Korvat on tukossa ja siellä painetta.Korvat suhisee, paukkuu ja ties mitä. Olo on huojuva. Epävarma, uupunut, avuton. Päätä särkee, silmiä särkee, kasvoja särkee. En hallitse, enkä hillitse, itseäni. Tahtoisin paeta tästä todellisuudesta, jossa vielä olen. Odotan. Odotan. Odotan.
Joskus tuntuu, että en melkein jaksa. Kaikki nämä, ja ne, joista vain Jumala tietää, ovat raskaita kantaa. Ihmisvoimin en jaksa jatkaa, enhän ole jaksanut tähänkään asti. Vakuutan itselleni joka hetki, että Jumala tietää, Jumala voi, Jumala tahtoo parastani. Silloinkin, kun räyhään rakkailleni ja loukkaan tahtomattani. Kun voimat loppuu ja paine käy sietämättömäksi. Anteeksi, anteeksi! Olen jossakin sumussa, unessa, piilossa.
Mutta siellä uppeluksissa tapaan Herrani, Jeesuksen. Ja Hän puhuu minulle ja näyttää unia ja kuvia. Kuvia Taivaan kirkkaudesta, väreistä ja hehkusta. Hän tuo nimiä ja kasvoja, joiden puolesta on rukoiltava tai kenelle on soitettava tai kirjoitettava tai käytävä katsomassa. Hän viestittää yhä uudestaan ja uudestaan, että aika käy vähiin. Hän on tulossa, Jeesus on tulossa!! Vaikea aika tulee meille kaikille, jos emme valmistaudu siihen tosissamme, emme kestä koetuksia. Olisiko aika nousta mukavuusvyöhykkeeltä etsimään paikkamme taisteluriveissä. Kyselemään Herraltamme, mikä on minun paikkani. Unohdettava entiset, loukkauksetkin. Olisiko aika laittaa vähemmälle ne omat pikkumieltymykset, joista ajattelemme, että pitäähän sitä saada toteuttaa itseään. Useinkin se ryöstäytyy ja täyttää koko elämän ja ajatukset. Jopa omavoimainen työ Herralle, sellainen, johon Jumala ei ole kutsunut, vie aikamme eikä ole hyödyksi. Näin kävi minullekin. Väsymme turhaan, jos aikamme ei riitä henkilökohtaiseen neuvotteluun Jeesuksen kanssa. Sieltä on lähdettävä, käskynjaolta. Isän neuvottelusta, Isän sylistä. Ja muistettava, että aina kun väsyttää, siellä voi käydä huilaamassa ja kuuntelemassa Isän sydämen sykähtelyjä.
Jumala kyllä tietää, mitä tekee. Vaikka taas purnaan näitä vaivojani ja matkan teon vaikeutta, tiedän että
" minun parhaakseni " . Aina. Silloinkin, kun kukaan ihminen ei enää jaksa kuunnella eikä välittää, Jumala tietää.
Sain uskonsisareltani ihanan kirjan; " Kuuntele hiljaisuutta ". Se varustaa Herran omia lopun koetuksiin. Siellä sanotaan mm. näin; " Rakas lapseni, älä odota koetusten olevan nyt aiempaa helpompia. Miksi ajattelisit, että ne olisivat vähemmän ankaria? Koettelen jokaisen elämässäsi olevan asian, ja vielä on alueita, joihin en ole kajonnut. Älä etsi hengähdystaukoa. Tulevat päivät saattavat vaatia suurempaa kärsivällisyyttä ja vahvempaa uskoa kuin koskaan ennen. Ota ne ilolla vastaan, sillä tiedäthän jo, miten arvokkaita ovat ne oppitunnit, jotka saat koetusten kautta.... Etsi minua enemmän kuin mitään muuta."
Enhän tiedä, mitä uusi päivä tuo tullessaan. Muutoksia, lisää koetuksia. Ei meille helppoja päiviä luvata, jos tahdomme olla Herrallemme kuuliaisia. Enhän tiedä, millaiset riisumiset on odottamassa. Enkä tiedä sitäkään, milloinka Jeesus tulee. Mutta sen tiedän, ETTÄ HÄN TULEE. Ja haluan olla valmis, että sieluni on valmis. Savimajasta ei niin väliä.
Tällä hetkellä oloni on enemmänkin kuin tumpelomainen. Vuosia olen kärsinyt reuma, osteoropoosi, väsymys,mahalaukun tulehdus, ASO-tauti, sydänoireet ym. lisäksi epämääräisiä huimaus- ja kuulo- oireita. Olen niistä lääkäreille puhunut, mutta eilen, kun kävin lääkärissä korvakivun takia, sain diagnoosin " Menierin tauti " . En oikein tiedä, missä mennään ja onko tämä diagnoosi oikea. Nyt on huimannut kaksi vuorokautta putkeen, joten mistään kohtauksista tuskin voidaan enää puhua. Korvat on tukossa ja siellä painetta.Korvat suhisee, paukkuu ja ties mitä. Olo on huojuva. Epävarma, uupunut, avuton. Päätä särkee, silmiä särkee, kasvoja särkee. En hallitse, enkä hillitse, itseäni. Tahtoisin paeta tästä todellisuudesta, jossa vielä olen. Odotan. Odotan. Odotan.
Joskus tuntuu, että en melkein jaksa. Kaikki nämä, ja ne, joista vain Jumala tietää, ovat raskaita kantaa. Ihmisvoimin en jaksa jatkaa, enhän ole jaksanut tähänkään asti. Vakuutan itselleni joka hetki, että Jumala tietää, Jumala voi, Jumala tahtoo parastani. Silloinkin, kun räyhään rakkailleni ja loukkaan tahtomattani. Kun voimat loppuu ja paine käy sietämättömäksi. Anteeksi, anteeksi! Olen jossakin sumussa, unessa, piilossa.
Mutta siellä uppeluksissa tapaan Herrani, Jeesuksen. Ja Hän puhuu minulle ja näyttää unia ja kuvia. Kuvia Taivaan kirkkaudesta, väreistä ja hehkusta. Hän tuo nimiä ja kasvoja, joiden puolesta on rukoiltava tai kenelle on soitettava tai kirjoitettava tai käytävä katsomassa. Hän viestittää yhä uudestaan ja uudestaan, että aika käy vähiin. Hän on tulossa, Jeesus on tulossa!! Vaikea aika tulee meille kaikille, jos emme valmistaudu siihen tosissamme, emme kestä koetuksia. Olisiko aika nousta mukavuusvyöhykkeeltä etsimään paikkamme taisteluriveissä. Kyselemään Herraltamme, mikä on minun paikkani. Unohdettava entiset, loukkauksetkin. Olisiko aika laittaa vähemmälle ne omat pikkumieltymykset, joista ajattelemme, että pitäähän sitä saada toteuttaa itseään. Useinkin se ryöstäytyy ja täyttää koko elämän ja ajatukset. Jopa omavoimainen työ Herralle, sellainen, johon Jumala ei ole kutsunut, vie aikamme eikä ole hyödyksi. Näin kävi minullekin. Väsymme turhaan, jos aikamme ei riitä henkilökohtaiseen neuvotteluun Jeesuksen kanssa. Sieltä on lähdettävä, käskynjaolta. Isän neuvottelusta, Isän sylistä. Ja muistettava, että aina kun väsyttää, siellä voi käydä huilaamassa ja kuuntelemassa Isän sydämen sykähtelyjä.
Jumala kyllä tietää, mitä tekee. Vaikka taas purnaan näitä vaivojani ja matkan teon vaikeutta, tiedän että
" minun parhaakseni " . Aina. Silloinkin, kun kukaan ihminen ei enää jaksa kuunnella eikä välittää, Jumala tietää.
Sain uskonsisareltani ihanan kirjan; " Kuuntele hiljaisuutta ". Se varustaa Herran omia lopun koetuksiin. Siellä sanotaan mm. näin; " Rakas lapseni, älä odota koetusten olevan nyt aiempaa helpompia. Miksi ajattelisit, että ne olisivat vähemmän ankaria? Koettelen jokaisen elämässäsi olevan asian, ja vielä on alueita, joihin en ole kajonnut. Älä etsi hengähdystaukoa. Tulevat päivät saattavat vaatia suurempaa kärsivällisyyttä ja vahvempaa uskoa kuin koskaan ennen. Ota ne ilolla vastaan, sillä tiedäthän jo, miten arvokkaita ovat ne oppitunnit, jotka saat koetusten kautta.... Etsi minua enemmän kuin mitään muuta."
Enhän tiedä, mitä uusi päivä tuo tullessaan. Muutoksia, lisää koetuksia. Ei meille helppoja päiviä luvata, jos tahdomme olla Herrallemme kuuliaisia. Enhän tiedä, millaiset riisumiset on odottamassa. Enkä tiedä sitäkään, milloinka Jeesus tulee. Mutta sen tiedän, ETTÄ HÄN TULEE. Ja haluan olla valmis, että sieluni on valmis. Savimajasta ei niin väliä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)