joulurauhaa

Jos ensi jouluna elän, armahdan itseäni tältä kaikelta jouluhösseliltä. Miten ihmeessä tämä joulun vietto on mennyt tällaiseksi? Juostava paikasta toiseen. Ja muistettava, ja muistettava, ja muistettava. Ensi jouluna en aio muistaa yhtään mitään.

Paitsi sen, miksi joulua vietetään. Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä. Sitä syntymäjuhlaa vietettiin tallissa. Lampaitten määkyessä ja lehmien ammuessa. Lannan hajussa. Kaukana oli pesuaineiden, kinkun ja hyasintin tuoksut. Ei juhlavaatteita, ei juhlapöytää. Vastasynnyttänyt vaimo ja synnytykseen valmentautumaton, hämillään oleva isä. Lapsen syntymä, tapahtuma joka muutti koko historian kulun. Ja, jonka niin monet ovat unohtaneet. Mutta sinä jouluna syntyi Vapahtaja, joka kerran katkaisisi synnin ja pahuuden kahleet. Joka kerran voittaisi vihollisuuden ja toisi lopullisen rauhan.

Kristillistä joulua ei pian edes saa viettää. Unohtuu perimmäinen tarkoitus. Joulun ihme oli ennen todellinen. Annammeko sen suosiolla hiipua, ettemme loukkaisi ketään. Että vain suvaitsemme. Loputtomiin...

Jouluna ihmisen sisin tulee pintaan. Ihminen, jonka sydämessä on hyvää, tuo sen myös esille. Ja ihminen, jonka sisällä on itsekkyyttä ja toisen vahingoittamisen tahtoa, tulee myös esille. Aiheuttaen paljon surua ja ikävää. Mutta sydän, jossa Jeesus asuu, siunaa myös häntä, joka tahtoo olla vihollinen. Joka tahtoo vahingoittaa toista oman itsekkyytensä takia.  Tämän sain oppia tänä jouluna.

Huomenna on jouluaatto. Hiljennytään joulun sanoman äärelle ja rauhoitutaan kaikesta. Tuodaan Jeesukselle kiitoksemme ja rukouksemme. Hänellä on aina aikaa kuunnella meitä.

Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Saakoon joulun sanoma hiljentää edes hetkeksi niin sinut kuin minutkin! 

KAAMOSTA

Mieli on vähän kuin kaamoksessa. Ihan hyvin voisin lähteä jonnekkin Lapin perukoille. Tallata mielestä kaikki jouluun liittyvät velvollisuudet ja ne sadat työt, jotka on pinossa mieleni sopukoissa To Do- listalla. APUA!

Selaan naistenlehtiä, joissa neuvotaan naisihmisiä olemaan stressaamatta.Eihän kaikkea tarvitse tehdä! Ja sitten lehti on täynnä mitä ihanimpia ruokaohjeita, käsitöitä ja kiiltäväksi puunattu, kainiisti sisustettu koti. Kaunis perhe istuu malleina pitopöydän ääressä kotona. Ja kaikki on itse tehtyä. On äiti laittanut kystä kyllä...
niinhän se menee joka joulu.

Minunkin tärkein maallinen joulutoive on aina ollut, että koti olisi siivottu. Puhtaalta tuoksuva. Vähän koristeita. Seimi ja kuusi. Vähän kynttilöitä ja punainen joulutähti. Mutta aina aika menee niin nopeasti. Töitä on paljon ja raihnainen kroppa panee vastaan. Jaksan vain vähän päivässä. Joka päivä ei jaksa tehdä mitään. Ja aina ei edes voi tehdä. Olen päättänyt, että en enää vaivojani luettele, mutta lisää niitä on taas tullut. En edes jaksa enää kuntoutusmatkastani kertoilla.

Mutta yhdestä asiasta kerron. Olen saanut parilta hoitotaholta kuulla, että taidan kärsiä masennuksesta. Ja tiedän sen kyllä. En vaan ole sitä tunnustanut itselleni. Ajatellut vaan, että kun tämä vaihe on ohi, sitten helpottaa. Ja taas seuraava. En ole koskaan osannut ilmaista itseäni hyvin. Tai en ollenkaan. Siksi olen aina tuntenut itseni väärinymmärretyksi. Ja sehän on yksi ihmisen perustarpeista; tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.
Elämäni on jatkuvaa stressiä. Asioita on enemmän kuin ikinä jaksan tehdä. Mihinkään ei koskaan ole riittävästi aikaa. Mihinkään en ole kyllin riittävä.

Minulla ei ainakaan vielä ole mitään lääkitystä tähän. Voisiko sitä ruveta syömäänkään kaiken muun myrkkymäärän lisäksi. Ja ajatus alkaa käydä terapioissa kaiken muun lisäksi tuntuu mahdottomalta. En jaksa, en riitä. Kaipaan vaan omaa aikaa, omaa oloa. Pitkiä hiljaisia tapaamisia Jumalani kanssa. Niin, olen vielä uskossa. Vaikka niin monet taudit jyllää ja vielä tämä masennuskin.

Ja toivostahan en luovu. Jeesus, autathan että en koskaan. Eihän hiuskarvakaan putoa päästäni ilman, että sitä et tietäisi. Tiedät kyllä mitä minulle sallit elämääni. Siihen luotan, en muuta voi. Eräänä päivänä, kun Jumala päättää, pääsen lepoon. Täydelliseen lepoon. Sitä odotan ja sen toivossa roikun sinnikkäästi Jeesuksen viitan liepeissä. Vaikka en saisi näkyjä, en profetioita, en puhuisi kielillä. Vaikka tuntuisi siltä, että Jumala ei minulle vastaa. SILTI USKON ! Että olen Jumalan lapsi, perillinen. Sen perusteella, että Jeesus on kuollut puolestani ja uskon sen. Ja syntini olen Hänelle vienyt ja vastakin tulen viemään.

Sanassaan Jumala lupaa vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta. Lohdutusta kaikille murheellisille.Juhlapäähineen tuhkan sijaan. Iloöljyä murheen sijaan. YLISTYKSEN VAIPAN MASENTUNEEN HENGEN SIJAAN. - Jes. 61

Sen tiedän, että kukaan ystäväni ei pysty antamaan sitä apua eikä lohdutusta, jota nyt tarvitsen. Siksi ainut toivoni on viettää mahdollisimman paljon aikaa Jeesuksen kanssa. Vain olla siinä. Kuunnella ja oppia. Ottaa vastaan kaikki se, mitä Hänellä on minulle varattuna. Kunhan vain pysähdyn ja luovutan itseni ilman ehtoja.

Vain Hänen seurassaan tiedän tulevani täysin ymmärretyksi. Amen.

ajatuksia

Kesä hiipuu pois. Syksy on aina ollut lempivuodenaikani, varsinkin loppusyksy. Ekat pakkaset ja varsinkin ensilumi. Muistan kuinka lapset pieninä ollessaan kaivoivat sukset ja pulkat ym. talvitamineet esille, vaikka lunta oli sentti ja sekin pian häipyi. Ja taas piti odottaa. Niin varmaan kaikki lapset teki. Olen kiitollinen Jumalalle, että lapseni olivat pieniä vuosia sitten. Nyt lapsuus on paljon vaikeampi ja vanhempien osa vielä vaikeampi ja vaativampi. Lapsilta uhataan viedä lapsuus, ja se on sielunvihollisen työtä.

Mikä kuva sinulle tulee, jos ajattelet 4- vuotiasta pikkutyttöä? Ehkä tukka hulmuten juokseva, kaikesta uudesta kiinnostuva pieni pellavapää. Äidin ja isän silmäterä, joka iltasella peitellään lämpöiseen sänkyyn iltasatujen ja suukkojen kera.

Entä tällainen kuva; Pieni, pelokas 4- vuotias pikkutyttö orjalaivassa. Yksin, ei mitään tietoa äidistä, ei isästä. Tai sitten eivät vaan välitä. 30- 40 miestä käyttää joka yö tätä pientä Jumalan silmäterää hyväkseen tyydyttääkseen sairaat himonsa. Äläkä sano, että Jumalan syy. Miksei tee mitään. Eihän Jumala tahdo miesten tekevän, mitä tekevät. Maailmassa, tänä päivänä armon vuonna 2012 on n. 27 miljoonaa orjaa, joilta on riistetty vapaus. Heitä kuolee kuin kärpäsiä. Vailla ihmisarvoa. Heidän keski- ikä ei ole kovin korkea, muistaakseni 14v. Kieltäydytkö ajattelemasta näitä kauheuksia, kun nautit omasta elämästäsi yltäkylläisyyden keskellä? Joskus tuntuu, että niin monet elämän pikkumurheet ei tunnu miltään näiden ihmisten kärsimysten rinnalla. Ja rukoilen, että Jeesus pian tulisi. Hakisi pois nämä rääkätyt lapset Taivaan Isän syliin ja kotiin.
Paljon merkkejä Jeesuksen takaisintulosta on, mutta vielä pitää odottaa. Yhtä palavasti kuin lapset pulkkakelejä.

Parin päivän päästä olen lähdössä kuntoutukseen kolmeksi viikoksi. Vähän vastentahtoisesti lähden, vaikka pitäisi olla kiitollinen. Hyväähän se mulle tekee. Saan hoitoja, hyvää ruokaa. Vähän liiallistakin ylellisyyttä, kun vertaan tuohon edellä kertomaani. Voi, kuinka tahtoisin ottaa tuon pikkutytön mukaani ruokapöytään, altaaseen polskimaan ja viereeni nukkumaan turvassa kaikelta pahalta.

Monta viikkoa olen kulkenut lääkäriltä toiselle, labrassa, fysikaalisessa, röngtenissä ym. Kun tulen kuntoutuksesta, on vuorossa kaularangan mangneettikuvaus ja mietitään leikkausta. Tänä vuonna on ollut jo yksi leikkaus ja viime vuonna ja sitä edellisenä. Taasko? Mutta mitähän minä valitan taas! Enkö koskaan opi olemaan tyytyväinen osaani? Kaikki, mikä minua kohtaa, on minulle tarpeen ja viisaamman suunnittelemaa. Tarkasti oikeana hetkenä ja oikeiden ihmisten taholta.

Tällä hetkellä perhe on hajallaan kuin varpusparvi. Tyttären perhe lensi viideksi viikoksi Vancouveriin, USA; aan. Sieltä kotoisin olevan vävyni perheen luo. Matkalla meinasi tulla vaikeuksia, mutta JUMALA  käänsi kaiken paljon paremmaksi. Lentoreitti muuttui ja lentoyhtiö muuttui, mutta paljon paremmiksi. Lisäksi saivat viisi paikkaa, joten kaksi lapsukaista sopivat mukavasti nukkumaan ja tietysti vanhemmatkin. Lento oli pitkä. Koko matka yli 20 tuntia. Kiitos, Jeesus, varjeluksesta, hyvyydestäsi!
Vanhin poika taas lensi Japaniin kuukaudeksi. Herra siunasi matkan ja toivon, että hän huomaisi sen itsekin. Japanissa on tällä hetkellä taas myrskyä ilmassa, joten rukouksia lähetellään taas.

Jeesus siunatkoon sinun syksysi ja ensilumesi! Jeesus siunatkoon kaikkia maailman lapsia, varsinkin niitä joita aikuisten leikit satuttaa! Jeesus, tule pian!

Miksi jätämme Herran viiniarhan omanonnensa nojaan?

Kun viimeksi kirjoitin siitä omassa voimassa palvelemisesta, oiken hämmästyin, kun seuraavana päivänä eteeni tuli teksti; " Katso, tulee päivä, jolloin kadut uneliaisuuttasi ja kysyt: " Miksi jätimme Herran viinitarhan oman onnensa nojaan" Asiat, jotka ovat vieneet aikasi, osoittautuvat siksi, mitä ne ovatkin: akanoiksi ja joutavaksi ajankuluksi. Niissä ei ole mitään, millä olisi pysyvää arvoa. Et saa palkkaa niistä kättesi töistä, jotka olet tehnyt omassa voimassasi ja joita minä en ole tehtäväksesi antanut.

Jeesus oli Isänsä ohjaama kaikessa, mitä Hän sanoi ja teki. Miten siis uskallat elää sen mukaan, mitä sydämesi ja vähäinen inhimillinen käsityskykysi sanelevat? "

Tuntuipa pisto sydämessä! Voi, Herra Jeesus, anna minulle into ja puuttuva rakkaus viettää neuvottelussasi yhä pidempiä aikoja. Uhrata oma paras aika Sinulle. Aika, joka on Sinulta tullut lahjaksi. Että osaisin sen parhaiten käyttää. tiedän, että Jeesus odottaa minua ja on varannut paljon. Paljon.

Kyllähän Jumala hoitaa oman viinitarhansa ilman minuakin. Ja ilman sinua, jos emme Hänen neuvojaan välitä noudattaa. Mutta menetämme valtavat siunaukset. Ja ne työt, jotka Jeesus varaamme on laskenut, jäävät tekemättä. Niitä ei voi tehdä kukaan muu. Joku sielu voi hukkua minun loikoilemiseni takia. Tätä en halua!

Vointini ei ole ollut hääppönen. Pari viikkoa meni maatessa kuin umpiossa. En kuullut paljonkaan. Oma ääni kaikui pään sisällä yhdessä monenmoisten piipitysten ja kilinöiden kanssa. Silmillä kylmä pyyheliina, koska silmiä poltti ja ne muurautui umpeen. Olin kuin ulkopuolella kaikesta. Huomasin, kuinka huonkuuloiset ihmiset ärsyttävät muita. Aivan kuin tahallaan eivät kuulisi. Kuurous on kuin vitsi. Omalle kohdalle, kun tulee ei paljon naurata.

Mutta, Kiitos Herralle! Kuuloni on hiljalleen palautunut, vaikka kuulokoe näytti todella huonon käyrän. Onhan tässä Menierissä hyviä ja huonoja kausia. Joten joskus taas kuulo saattaa kadota. Mutta enpä jää sitä odottelemaan.

 Eilempä sitte tuli uusi isku! Kompastuin rikkinäiseen metalliluiskaan ja lensin pitkin pituuttani säälimätöntä, terävää luiskaa vasten. Ajatukset, jotka tuossa silmänräpäyksessä tulee päähän, on kummalliset. Aivan kuin olisin ajatellut, että eihän tässä näin pitänyt käydä. Otetaampa uusiksi, en menekkään tätä luiskaa pitkin, vaan nuota rappusia. Mutta valittu mikä valittu! Siihen rojahdin, ja sattui niin kovasti! Kyynerpäät auki ja toinen nilkka, jalkapöytä ja varpaat niin kipeät, että en olisi itse ylös päässyt. Enkä voinut jalan päälle astua. Tyttäreni ja lapset oli kanssani ja tyttö talutti autoon. Sally, 2v, oli hädissään; " Mumma, pii. Mumma, pii!"
ja tyttö puhaltaa pipin pois. Sitten rukoilevat kaikki siinä vieressäni. 5- vuotias Joona tosissaan, niinkuin aina rukoillessaan. Uskon, että rukoukset kuultiin, koskapa mitään pahempaa ei tullut. Kävin tänään lääkärissä ja rtg: ssä ei murtumia näkynyt, vaikka kipeä on ja astuminen vaikeaa.

Mutta kaikessa on siunauksensa, niin tässäkin. Olen niin monia vuosia kärsinyt niistä neurologisista vaivoista ja nyt lääkäri kuunteli ne tarkkaan. Kiitos hänelle ja Kiitos Jumalalle! sain lähetteen neurologian polille mahdollista pään kuvausta varten, jota olen toivonut vuosia. Taas, kun kaikki näytti menevän niin pieleen kuin ikinä, Jumala muuttakin kaiken siunaukseksi. On Hänen tahdossaan ja tiedossaan, mitä kaikki tuo tullessaan. Elokuussa on niin paljon tutkimuksia ja lääkärireissuja, että melkein asun sairaalassa. Tuleepa melkein kaikki polit tutuiksi!

Kiitollisin mielin käyn nukkumaan, aamulla on taas yksi labrakäynti. Siunaan miestäni, joka yksinään ajelee Lapissa moottoripyörällän. Juuri nyt yöpyy Inarissa, en tiedä, mihin asti pyöräilee. Viime kesänä kävi Jäämerellä kääntymässä.

tumpelo

Syy siihen, että en ole aikoihin kirjoitellut on tietämättömyyteni tämän härvelin käytössä. No, sain apua ja yritän nyt laittaa muutaman rivin.

Tällä hetkellä oloni on enemmänkin kuin tumpelomainen. Vuosia olen kärsinyt reuma, osteoropoosi, väsymys,mahalaukun tulehdus, ASO-tauti, sydänoireet ym. lisäksi epämääräisiä huimaus- ja kuulo- oireita. Olen niistä lääkäreille puhunut, mutta eilen, kun kävin lääkärissä korvakivun takia, sain diagnoosin " Menierin tauti " . En oikein tiedä, missä mennään ja onko tämä diagnoosi oikea. Nyt on huimannut kaksi vuorokautta putkeen, joten mistään kohtauksista tuskin voidaan enää puhua. Korvat on tukossa ja siellä painetta.Korvat suhisee, paukkuu ja ties mitä. Olo on huojuva. Epävarma, uupunut, avuton. Päätä särkee, silmiä särkee, kasvoja särkee. En hallitse, enkä hillitse, itseäni. Tahtoisin paeta tästä todellisuudesta, jossa vielä olen. Odotan. Odotan. Odotan.

Joskus tuntuu, että en melkein jaksa. Kaikki nämä, ja ne, joista vain Jumala tietää, ovat raskaita kantaa. Ihmisvoimin en jaksa jatkaa, enhän ole jaksanut tähänkään asti. Vakuutan itselleni joka hetki, että Jumala tietää, Jumala voi, Jumala tahtoo parastani. Silloinkin, kun räyhään rakkailleni ja loukkaan tahtomattani. Kun voimat loppuu ja paine käy sietämättömäksi. Anteeksi, anteeksi! Olen jossakin sumussa, unessa, piilossa.

Mutta siellä uppeluksissa tapaan Herrani, Jeesuksen. Ja Hän puhuu minulle ja näyttää unia ja kuvia. Kuvia Taivaan kirkkaudesta, väreistä ja hehkusta. Hän tuo nimiä ja kasvoja, joiden puolesta on rukoiltava tai kenelle on soitettava tai kirjoitettava tai käytävä katsomassa. Hän viestittää yhä uudestaan ja uudestaan, että aika käy vähiin. Hän on tulossa, Jeesus on tulossa!! Vaikea aika tulee meille kaikille, jos emme valmistaudu siihen tosissamme, emme kestä koetuksia. Olisiko aika nousta mukavuusvyöhykkeeltä etsimään paikkamme taisteluriveissä. Kyselemään Herraltamme, mikä on minun paikkani. Unohdettava entiset, loukkauksetkin. Olisiko aika laittaa vähemmälle ne omat pikkumieltymykset, joista ajattelemme, että pitäähän sitä saada toteuttaa itseään. Useinkin se ryöstäytyy ja täyttää koko elämän ja ajatukset. Jopa omavoimainen työ Herralle, sellainen, johon Jumala ei ole kutsunut, vie aikamme eikä ole hyödyksi. Näin kävi minullekin. Väsymme turhaan, jos aikamme ei riitä henkilökohtaiseen neuvotteluun Jeesuksen kanssa. Sieltä on lähdettävä, käskynjaolta. Isän neuvottelusta, Isän sylistä. Ja muistettava, että aina kun väsyttää, siellä voi käydä huilaamassa ja kuuntelemassa Isän sydämen sykähtelyjä.

Jumala kyllä tietää, mitä tekee. Vaikka taas purnaan näitä vaivojani ja matkan teon vaikeutta, tiedän että
" minun parhaakseni " . Aina. Silloinkin, kun kukaan ihminen ei enää jaksa kuunnella eikä välittää, Jumala tietää.

Sain uskonsisareltani ihanan kirjan; " Kuuntele hiljaisuutta ". Se varustaa Herran omia lopun koetuksiin. Siellä sanotaan mm. näin; " Rakas lapseni, älä odota koetusten olevan nyt aiempaa helpompia. Miksi ajattelisit, että ne olisivat vähemmän ankaria? Koettelen jokaisen elämässäsi olevan asian, ja vielä on alueita, joihin en ole kajonnut. Älä etsi hengähdystaukoa. Tulevat päivät saattavat vaatia suurempaa kärsivällisyyttä ja vahvempaa uskoa kuin koskaan ennen. Ota ne ilolla vastaan, sillä tiedäthän jo, miten arvokkaita ovat ne oppitunnit, jotka saat koetusten kautta.... Etsi minua enemmän kuin mitään muuta." 

Enhän tiedä, mitä uusi päivä tuo tullessaan. Muutoksia, lisää koetuksia. Ei meille helppoja päiviä luvata, jos tahdomme olla Herrallemme kuuliaisia. Enhän tiedä, millaiset riisumiset on odottamassa. Enkä tiedä sitäkään, milloinka Jeesus tulee. Mutta sen tiedän, ETTÄ HÄN TULEE. Ja haluan olla valmis, että sieluni on valmis. Savimajasta ei niin väliä.

Tyhjän haudan ilo

Pääsiäinen on pian mennyt. Toivon, että se oli levollinen ja siunattu. Monta kertaa sitä toimintaa on vaan niin paljon, että lepo jää vähiin. Elämäntilanteet vaihtelee, aika vaihtelee. Joskus, kun on kiireinen aika ja huokaa, että saispas vähän jarrutella, niin kun se jarrutteluaika tulee, niin kaipaakin sitä entistä. Ihminen on kummallinen!

Viime aikoina olen lukenut Corrie ten Boomin kirjoja ja hänen toistuva rukouksensa oli, että hän saisi nähdä ihmiset niin kuin Jumala heidät näkee. Siitä on tullut minunkin rukoukseni. me ihmiset näemme todella muut ihmiset ja asiat niin toiselta kantilta kuin Jumala. Moni asia on meille niin monimutkainen ja mahdottomalta tuntuva ja Jumalalle se on aivan yksinkertainen ja selvä. Odotetaan vaan oikeaa aikaa ja luotetaan Jumalaan.

Uskotaan itsemme ja rukoustemme kohteet Jeesuksen käsiin. Lakataan murehtimasta ja huolehtimasta. Täytetään Jeesuksen tahto, ollaan lujia, eikä tehdä ihmisille mieliksi. Ollaan kristittyjä!

Ei sanota niin kuin Emmauksen tien kulkijat, että me toivoimme, että Hän olisi Messias, joka vapauttaa Israelin.
Meidän ei tarvitse enää toivoa. Me saamme uskoa. Me saamme luottaa. Vapautuksemme aika on todella lähellä. Hauta on tyhjä!!

Syntymäpäivä

Tänään, aprillipäivänä, vietän 20- vuotissyntymäpäivää. Onhan noita ikävuosia jo kertynyt yli tuplasti enemmän, mutta hengellinen synttäri on tänään. Eli 20 vuotta sitten annoin elämäni Jeesuksen käsiin. Kiitollisena valtavasta huolenpidosta ja jännittävästä elämästä jatkan edelleen Hänen seurassaan. Vaikka on niin paljon sairauksia ja vastoinkäymisiä muutenkin, en vaihtaisi entiseen. Tämä on turvallisempaa, koska tietää määränpäänsä, oli matkanteko sitten kuinka kivikkoista tahansa.

Johanneksen Evankeliumissa kerrotaan Nikodemuksesta, joka tuli Jeesuksen luo yöllä, etteivät muut olisi nähneet. Hän oli juutalainen hallitusmies ja fariseusten puolueen jäsen. Hän opetti muita, mutta ei kuitenkaan ymmärtänyt. Jeesus kertoi hänelle, että ihmisen on synnyttävä uudestaan päästäkseen Taivaaseen. Se oli Nikodemukselle outo uutinen; Eihän kukaan voi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toista kertaa. Mutta Jeesus selitti, että on synnyttävä hengellisesti. Hänen on synnyttävä vedestä ja hengestä päästäkseen Taivasten Valtakuntaan.

Olen taas täällä toipilaana. Toipumassa yllätysleikkauksesta. Hyvin parantumisen alkuun päässeet haavat tulehtuivat taas. Antibioottia ja haavahoitoja taas kerran. Joskus tämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Miksi minun pitää kuluttaa niin paljon aikaa sairastamiseen? Miksi uusia vikoja kropastani löytyy alvariinsa? Miksi elämässäni on niin paljon rajoituksia? Vaatteiden pitää olla helppoja. Kenkiä ei löydy kaupoista. En pysty hoitamaan ihania lapsenlapsiani niin kuin haluaisin. Puuhailu on hyvin rajallista. Heikot voimat, väsymys ja runnellut käteni ja jalkani estävät niin paljon ihmisen normaalia toimintaa.

Näin sitä ihminen purnaa. Ja silti olen varma siitä, että elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla. Jos olisin terve ja saisin mennä ja tehdä mieleni mukaan, jäisikö minulla aikaa Jeesukselle? Osaisinko käyttää oikein vapauttani?  Tämä on minun koulutieni. Ja opettaja on se parhain. Hän tietää, mikä minusta pitää tulla ja mitä oppitunteja pitää suorittaa ennen sitä. Hän tietää ja siihen minä tyydyn. Kiitän Jeesustani pelastuksesta. Kiitän syntien anteeksiantamuksesta. Iankaikkisesta elämästä. Kaikkinaisesta avusta ja siitä, että jonakin päivänä on toisin. On parhaiten!

Helmikuussa 2012

Kärsii


Toivoo ja kärsii

Uskoo, toivoo ja kärsii


Mitenkä tämä vaellus joskus on niin vaivalloista! Tai ei edes joskus, viime vuodet olen kahlannut vaikeuden toisensa läpi. Kun yhdestä pääsee, toinen odottaa nurkan takana. 

Mutta jokaisella niillä on oma tarkoituksensa, oma viestinsä Jumalalta. Jos kerran olen Hänen lapsensa, mikään ei minua kohtaa Hänen tietämättään. Pääni on täynnä ajatuksia, en vaan saa niitä ulos. Ne syntyvät ja kuolevat, kun en heti niitä nappaa. Maailma, jossa hyvä on tehty pahaksi ja paha hyväksi, antaa paljon ajattelemisen aihetta. Ihminen, joka tyhmyydessään on ryhtynyt muuttamaan Jumalan lakeja, ei ymmärrä, miten vaarallisilla vesillä liikkuu. Suvaitsee vaan, vaikka Jumala  ei suvaitse oman kunniansa katoamista. Eikä ihmisten tekoja.

Voi, kunpa löytäisin sen napin, jota painamalla saisin ihmiset tajuamaan, miten Jeesus meitä rakastaa. Mitä Hän on tehnyt meidän tähtemme. Kuinka hyvän osan Hän meille voisi antaa, jos seuraisimme Häntä ja noudattaisimme Hänen Sanaansa. Lakkaisimme kumartelemasta ihmistä ja kumartaisimme yksin Jumalaa, jolle kaikki kunnia kuuluu. Uskoisimme, että rauha ei tule maailmaan kenenkään ihmisen toimesta. Vaan vasta sitten, kun ihmiset vastaanottavat Kristuksen 
omaksi Herrakseen ja Kuninkaakseen.

Mutta sellaista nappia ei ole. On vain rukoiltava, että kun uskovat levittävät evankeliumia, itse Jumala tekee sen eläväksi ihmisten sydämissä. Voi, miten rukous on voimakas. Corrie Ten Boom, joka sisarensa Betsien kanssa koki keskitysleirin kauhut, kirjoittaa, kuinka kärsivien, sairaiden, kiukkuisten tuhatpäinen rähisevä naisjoukko hiljalleen muuttui rukouksen alkaessa vaikuttaa. Siihen asti vain itseään ajattelevat naiset muuttuivat lempeiksi ja huomaavaisiksi toisiaan kohtaan, vaikka inhimilliset olosuhteet olivat äärimmäisen ankeat, silmittömän vihan kahlitsemat. Corrie ja Betsie näkivät ihmeitä kuolemanleirillä. Jumalan kohtaamisia ja Taivaan ilmestyksiä kuolinvuoteilla, homeisilla oljilla. Ahtaissa, ankeissa parakeissa. Mitä vaikeammiksi kävivät olosuhteet, sitä kirkkaampana he näkivät Kristuksen. 


Luulen, että kuljemme samanlaista aikaa kohden. Jospa uskovien vaikeudet ja ahdistukset ovat sitä varten, että paremmin kestämme tulevat ahdingot. Että tulisimme yhdeksi Herramme kanssa. Että meidän mielenlaatumme liikkuisi kohti Hänen mielenlaatuaan. Että kaikessa näkisimme vain Hänet. Että pystyisimme iloitsemaan ja kiitämään Hänen antamastaan pelastuksesta oli olosuhteet millaiset tahansa. Niin, otetaan koulutus kiitollisina vastaan. Se on meidän parhaaksemme. Ja rukoillaan niiden puolesta, joilla toivoa ei vielä ole. Jotka luottavat itseensä ja toiseen ihmiseen ja unohtavat Jumalan.

" Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on: Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää:
meitä pidetään teuraslampaina.
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme"


- Room.8: 35-39