joulurauhaa

Jos ensi jouluna elän, armahdan itseäni tältä kaikelta jouluhösseliltä. Miten ihmeessä tämä joulun vietto on mennyt tällaiseksi? Juostava paikasta toiseen. Ja muistettava, ja muistettava, ja muistettava. Ensi jouluna en aio muistaa yhtään mitään.

Paitsi sen, miksi joulua vietetään. Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä. Sitä syntymäjuhlaa vietettiin tallissa. Lampaitten määkyessä ja lehmien ammuessa. Lannan hajussa. Kaukana oli pesuaineiden, kinkun ja hyasintin tuoksut. Ei juhlavaatteita, ei juhlapöytää. Vastasynnyttänyt vaimo ja synnytykseen valmentautumaton, hämillään oleva isä. Lapsen syntymä, tapahtuma joka muutti koko historian kulun. Ja, jonka niin monet ovat unohtaneet. Mutta sinä jouluna syntyi Vapahtaja, joka kerran katkaisisi synnin ja pahuuden kahleet. Joka kerran voittaisi vihollisuuden ja toisi lopullisen rauhan.

Kristillistä joulua ei pian edes saa viettää. Unohtuu perimmäinen tarkoitus. Joulun ihme oli ennen todellinen. Annammeko sen suosiolla hiipua, ettemme loukkaisi ketään. Että vain suvaitsemme. Loputtomiin...

Jouluna ihmisen sisin tulee pintaan. Ihminen, jonka sydämessä on hyvää, tuo sen myös esille. Ja ihminen, jonka sisällä on itsekkyyttä ja toisen vahingoittamisen tahtoa, tulee myös esille. Aiheuttaen paljon surua ja ikävää. Mutta sydän, jossa Jeesus asuu, siunaa myös häntä, joka tahtoo olla vihollinen. Joka tahtoo vahingoittaa toista oman itsekkyytensä takia.  Tämän sain oppia tänä jouluna.

Huomenna on jouluaatto. Hiljennytään joulun sanoman äärelle ja rauhoitutaan kaikesta. Tuodaan Jeesukselle kiitoksemme ja rukouksemme. Hänellä on aina aikaa kuunnella meitä.

Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Saakoon joulun sanoma hiljentää edes hetkeksi niin sinut kuin minutkin!