Syksy on mennyt. Joulu on mennyt. Pian on koko tämä vuosi mennyt. Käsillä on vuoden viimeinen päivä, sekin jo illassa. Tämänkin vuoden olen saanut kulkea Jeesukseni kanssa. Hän on ollut vierelläni joka hetki. Välillä puhunut. Välillä huutanut. Välillä ollut hiljaa. Tämä vuosi piti sisällään paljon noita hiljaisia hetkiä, jolloin Jumala oli hiljaa. Vain minä huusin ja hätäilin.
En muista tarkalleen, kuinka pitkä aika siitä on, kun Jumala henkilökohtaisesti antoi minulle nämä kolme elämänohjetta. Hän näytti ne unessa. Siinä oli avoin kirja, jossa oli kolme riviä tekstiä. Sitten tuli sormi, joka hiljaa kulki rivi riviltä. Ensimmäisellä rivillä luki: " Älä hätäile " sitten " Särkynyttä ruokoa en Minä muserra " ja viimeisellä; " Turvaa sinä yksin Minuun "
Näinä vuosina olen useasti ne unohtanut. Hätäillyt, kun asiat ei sujuneet niin kuin itse olisin tahtonut. Tai kun mitään ei edes näyttänyt tapahtuvan. Tai menivät kaiken aikaa pahemmiksi. Minä hätäilin, enkä muistanut, mitä Itse Jumala minulle sanoi. Niin usein surkuttelin itseäni, kaikkia vaivojani, joita tuli kaiken aikaa vain lisää. Kun en tullut edes ymmärretuksi lääkäreillä käydessäni, enkä saanut apua. Oli vaan jatkettava kivuissa, jotka olivat valtaamassa jokaisen alueen minussa. Enkä muistanut, että Jumala oli luvannut olla musertamatta minua. Kun olen Jeesuksessa, pysyn kasassa. Kuitenkin. Ja tuon viimeisenkin unohdin. Ja niin usein askartelin vierailla ajatuksilla ja yritin kysellä apua ja neuvoa sieltä ja täältä.
Voi, kuinka hölmö olen! Hän, joka on luonut taivaat ja maat. Hän, joka on punonut ihmisen äitinä kohdussa. Hän, joka on elämän ja kuoleman herra. Säätää säät ja ilmat, on nähnyt vaivaa minun, pienen ihmisen, takia. Ja laatinut minulle ohjeet ja tuonut ne minulle. Anna anteeksi, Jeesus! Anna anteeksi! Nyt haluan muistaa nämä aina, jokaisena tulevana päivänä. Mutta siihenkin minun on pyydettävä apuasi. Auta, että muistan. Muuta minun ei tarvitsekaan tietää.
SIUNAUSTA TULEVALLE VUODELLE 2014 SINULLE, YSTÄVÄNI !
tiistai 31. joulukuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
KUN JOKU ON LÄHELLÄ JEESUSTA
Pieni lapsi voi olla niin lähellä Jeesusta, ettemme voi edes kuvitella. Kun Joona oli pienempi, hän kertoi ihmeellisiä asioita ja kun kysyimme, kuka sanoi. Hän sanoi; " Jeesus! " Vieläkin uskon, että hän näkee joitakin asioita tarkemmilla silmillä kuin me aikuiset. Kerran hän katseli jotain blogia, jossa oli erittäin kaunis talo. Sisustus kuin satulinnassa. Kauniit äiti ja isä. Hienosti puetut, esimerkilliset lapset puuhailemassa. Kaikki oli puhdasta ja rauhallista. Kaikki oli tehty. Me, varsinkin naisihmiset, ihailemme ihastuksesta mykkänä tällaista idylliä. Mutta Joona toteaa ykskantaan; " Surullinen talo! " Emme tosiaan tiedä kaikkea. Kuva kertoo paljon, mutta voi myös pettää.
Ja tämä meidän pikku- Salli, 3v. Leikkii pehmoeläimillään ja laulaa; " Minun kavedini Jeesus... " Lohdutti vatsataudin kourissa olevaa äitiään viemällä hänelle Wilkersonin " Isän sydän- kirjan " ja sanoi; " Lue tuota, Jeesus auttaa minua". Rukoilee hartaasti monien asioiden puolesta. Miten lähellä Jeesusta, ja niin pieni!
Kun Salli piirtää jotakin, hän piirtää sen ympärille ympyrän. Sanoo, että se on turva. Niinpä possu on turvassa, kissa on turvassa, äiti on turvassa jne. Kun Salli piirsi minulle synttärikortin, kannessa oli mumma kädet kohti taivasta. Sisäsivulla teksti " mummalle " kirjoitettuna Sallin tavalla. Ja sen ympärillä turva.
Jos et vielä ole lukenut kirjaa nimeltään " Taivas on totta ", suosittelen! se kertoo pienestä Colton- pojasta, joka kävi Taivaassa leikkauksensa aikana ja kertoi sieltä ihmeellisiä asioita, jotka täsmäsivät tarkalleen Raamatun sanan kanssa.
Kun olemme Jeesuksen omat, olemme turvassa. Saamme uskoa itsemme tuon ympyrän sisään, joka sulkee meidät Jeesukseen. Näin olemme turvassa aina. Huolimatta tämän maailman riepottelevista tuulista.
" Kun joku on lähellä Jeesusta, hän pieneksi tulla saa.... "
Ja tämä meidän pikku- Salli, 3v. Leikkii pehmoeläimillään ja laulaa; " Minun kavedini Jeesus... " Lohdutti vatsataudin kourissa olevaa äitiään viemällä hänelle Wilkersonin " Isän sydän- kirjan " ja sanoi; " Lue tuota, Jeesus auttaa minua". Rukoilee hartaasti monien asioiden puolesta. Miten lähellä Jeesusta, ja niin pieni!
Kun Salli piirtää jotakin, hän piirtää sen ympärille ympyrän. Sanoo, että se on turva. Niinpä possu on turvassa, kissa on turvassa, äiti on turvassa jne. Kun Salli piirsi minulle synttärikortin, kannessa oli mumma kädet kohti taivasta. Sisäsivulla teksti " mummalle " kirjoitettuna Sallin tavalla. Ja sen ympärillä turva.
Jos et vielä ole lukenut kirjaa nimeltään " Taivas on totta ", suosittelen! se kertoo pienestä Colton- pojasta, joka kävi Taivaassa leikkauksensa aikana ja kertoi sieltä ihmeellisiä asioita, jotka täsmäsivät tarkalleen Raamatun sanan kanssa.
Kun olemme Jeesuksen omat, olemme turvassa. Saamme uskoa itsemme tuon ympyrän sisään, joka sulkee meidät Jeesukseen. Näin olemme turvassa aina. Huolimatta tämän maailman riepottelevista tuulista.
" Kun joku on lähellä Jeesusta, hän pieneksi tulla saa.... "
torstai 10. lokakuuta 2013
ja äkkiä oli syksy
On ollut kummallinen tunne siitä, kuinka vauhdilla tämä vuosi on mennyt. Viime vuodet ovat kaikki kulkeneet kiihtyvällä nopeudella, mutta tämä vuosi! Aivan kuin olisin herännyt tietoisuuteen, että on syksy. Joulu tuossa tuokiossa. Eilen yksi ystäväni pyysi minulta joulurunoa puurojuhlaan. Hups- jouluruno! Illalla, kun pengoin sekaisia arkistojani, löysinkin paljon tekstejä menneiltä vuosilta. Monet ovat aika pitkiä tarinoita, mutta oli myös runoja. Jotkut vanhat tuntui tosi huonoilta, joita tekee mieli vähän tuunata. Saa nyt nähdä, innostun aina, mutta voi olla, että en saa mitään aikaan. Niin kuin en yleensäkään, koko talo on täynnä tekemätöntä työtä, eikä minulla ole voimia tarttua oikein mihinkään.
Mutta vielä tästä ajan kulusta; Joskus aamulla, kun herään, pitää oikein hetki miettiä, että missä nyt mennään. Mikä vuodenaika, mikä päivä, pitääkö lähteä johonkin, vai saako olla luvan kanssa hidas. Sekin tuntuu käsittämättömältä, että ihan pian alkaa taas uusi vuosi. Kaikki taas alusta! Juurihan tämä vuosi alkoi. Monenmoista on tietysti tähänkin vuoteen mahtunut, mutta Jeesukseen turvaten saan ne kaikki jättää taakseni. Luovuttaa pois selkääni painamasta.
Mutta vielä on syksy. Pihalla aivan häikäisten loistaa kirkkaat syksyn värit. Naapurin keltainen vaahtera on kuin tulimeri auringonpaisteessa. Ja joskus illalla koko maisema kylpee ihmeellisessä erikoisen kirkkaassa valossa. Valo ja pimeys hallitsee paljon ihmisten elämää. Jo tämä vuodenaikojen vaihtelu. Pimeällä väsyttää ja masentaa, mutta keväällä taas mieli virkistyy valon myötä. Ja tämä isompi valo ja pimeys, jotka täällä maailmassa käyvät vielä taisteluaan. Kunnes kerran valo voittaa ja pimeys kukistetaan lopullisesti. Rukoukseni on , että mahdollisimman monet meistä löytäisivät tuon ikuisen valon, Jeesuksen. Hänet on mahdollista löytää joka hetki. Myös tänä pimeänä kaamosaikana. Pimeydenruhtinas, saatana vielä kiertää etsien saalistaan. Sillä on monta keinoa, ovelaa juonta, jotka vaanivat myös lapsia. Siispä, etsi valoa! Siinä on sinun toivosi.
" Minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta, tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja loistava. JA ON TAPAHTUVA, ETTÄ JOKAINEN, JOKA HUUTAA AVUKSI HERRAN NIMEÄ, PELASTUU "
- Apt.2: 19-21
Mutta vielä tästä ajan kulusta; Joskus aamulla, kun herään, pitää oikein hetki miettiä, että missä nyt mennään. Mikä vuodenaika, mikä päivä, pitääkö lähteä johonkin, vai saako olla luvan kanssa hidas. Sekin tuntuu käsittämättömältä, että ihan pian alkaa taas uusi vuosi. Kaikki taas alusta! Juurihan tämä vuosi alkoi. Monenmoista on tietysti tähänkin vuoteen mahtunut, mutta Jeesukseen turvaten saan ne kaikki jättää taakseni. Luovuttaa pois selkääni painamasta.
Mutta vielä on syksy. Pihalla aivan häikäisten loistaa kirkkaat syksyn värit. Naapurin keltainen vaahtera on kuin tulimeri auringonpaisteessa. Ja joskus illalla koko maisema kylpee ihmeellisessä erikoisen kirkkaassa valossa. Valo ja pimeys hallitsee paljon ihmisten elämää. Jo tämä vuodenaikojen vaihtelu. Pimeällä väsyttää ja masentaa, mutta keväällä taas mieli virkistyy valon myötä. Ja tämä isompi valo ja pimeys, jotka täällä maailmassa käyvät vielä taisteluaan. Kunnes kerran valo voittaa ja pimeys kukistetaan lopullisesti. Rukoukseni on , että mahdollisimman monet meistä löytäisivät tuon ikuisen valon, Jeesuksen. Hänet on mahdollista löytää joka hetki. Myös tänä pimeänä kaamosaikana. Pimeydenruhtinas, saatana vielä kiertää etsien saalistaan. Sillä on monta keinoa, ovelaa juonta, jotka vaanivat myös lapsia. Siispä, etsi valoa! Siinä on sinun toivosi.
" Minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta, tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja loistava. JA ON TAPAHTUVA, ETTÄ JOKAINEN, JOKA HUUTAA AVUKSI HERRAN NIMEÄ, PELASTUU "
- Apt.2: 19-21
perjantai 30. elokuuta 2013
Salli auttaa
" Minä autan sinua ", Salli, silloin 2vee, sanoi. Ja eipä aikaakaan, kun jo nappasi pari paitaa pyykkisangosta, jota olin kantamassa kohti pyykkinarua.
Silmänräpäyksessä hän oli sujauttanut paidat, enemmän tai vähemmän saviseen ajoneuvoonsa ja työntää jo vauhdilla menopeliänsä kohti pyykkitelinettä. " Mumma, Salli auttaa sinua! " Tyttö avaa piha- autonsa penkin ja ojentaa, äsken vielä puhtaan valkoiset, mutta nyt saviset ja multaiset paidat minulle. Silmät kirkkaina, ilme tyytyväisenä.
Pienen lapsen auttamishalu on vilpitön. Oppimisen riemu suuri. Kuinka pian lapsi oppiikaan kaikenlaista, kunhan vain me aikuiset maltamme vähän odottaa ja hidastaa omaa tahtia. ( tuohon hidastamiseen olen jo kyllä joutunut tyytymään ja itsekin siihen oppimaan ) Kunhan vaan otamme lapset mukaan arjen töihin. Vaikka kaikki kävisi ääärettööömäään hitaasti. Ja vaikka tulisi enemmän sotkua kuin valmista. Sittenkin! Lapsi itse on lopputulokseen tyytyväinen ja ylpeä. Ja niin pitää meidänkin olla. Aikanaan lapsi oppii ottamaan vastaan ohjeita ja saamme hänestä hyvän ja taitavan apulaisen.
Kun rakastamme lasta, emme laske tunteja, emmekä sotkuja. Jonakin päivänä kaihoten muistelemme niitä aikoja.
Jumalan lapsen asema on usein samankaltainen. Joskus haluamme auttaa Jumalaa vähän liian kanssa. Meidän mielestä Jumala on aika hidas. Me tekisimme asian joutuisammin ja eri tavalla, ilman turhia kiemuroita. Mutta kuinka monta kertaa käy niin, että meidän pesemämme pyykki ei narulla näytäkään puhtaalta, vaan Jumalan on pestävä se uudestaan.
On parempi totella ja ottaa vastaan Jumalan ohjeita. Täyttää Hänen käskynsä, vaikka ne joskus tuntuisivat oudoiltakin. Aikanaan saamme nähdä ne siunaukset, joita kuuliaisuutemme sai aikaan.
Jumala ei tee virheitä!
" Ja nyt, lapset, kuulkaa minua; autuaita ovat ne, jotka noudattavat minun teitäni. Ottakaa varteen ojennus, niin viisastutte, älkää lyökö sitä laimin.
Autuas se ihminen, joka kuulee minua, joka valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioi minun ovieni pieliä! Joka minut löytää, löytää elämän ja saa osakseen Herran suosion. Mutta, joka eksyy minusta, saa vahingon sielulleen. Kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa. "
( Snl. 8: 32-36, Raamattu kansalle )
Silmänräpäyksessä hän oli sujauttanut paidat, enemmän tai vähemmän saviseen ajoneuvoonsa ja työntää jo vauhdilla menopeliänsä kohti pyykkitelinettä. " Mumma, Salli auttaa sinua! " Tyttö avaa piha- autonsa penkin ja ojentaa, äsken vielä puhtaan valkoiset, mutta nyt saviset ja multaiset paidat minulle. Silmät kirkkaina, ilme tyytyväisenä.
Pienen lapsen auttamishalu on vilpitön. Oppimisen riemu suuri. Kuinka pian lapsi oppiikaan kaikenlaista, kunhan vain me aikuiset maltamme vähän odottaa ja hidastaa omaa tahtia. ( tuohon hidastamiseen olen jo kyllä joutunut tyytymään ja itsekin siihen oppimaan ) Kunhan vaan otamme lapset mukaan arjen töihin. Vaikka kaikki kävisi ääärettööömäään hitaasti. Ja vaikka tulisi enemmän sotkua kuin valmista. Sittenkin! Lapsi itse on lopputulokseen tyytyväinen ja ylpeä. Ja niin pitää meidänkin olla. Aikanaan lapsi oppii ottamaan vastaan ohjeita ja saamme hänestä hyvän ja taitavan apulaisen.
Kun rakastamme lasta, emme laske tunteja, emmekä sotkuja. Jonakin päivänä kaihoten muistelemme niitä aikoja.
Jumalan lapsen asema on usein samankaltainen. Joskus haluamme auttaa Jumalaa vähän liian kanssa. Meidän mielestä Jumala on aika hidas. Me tekisimme asian joutuisammin ja eri tavalla, ilman turhia kiemuroita. Mutta kuinka monta kertaa käy niin, että meidän pesemämme pyykki ei narulla näytäkään puhtaalta, vaan Jumalan on pestävä se uudestaan.
On parempi totella ja ottaa vastaan Jumalan ohjeita. Täyttää Hänen käskynsä, vaikka ne joskus tuntuisivat oudoiltakin. Aikanaan saamme nähdä ne siunaukset, joita kuuliaisuutemme sai aikaan.
Jumala ei tee virheitä!
" Ja nyt, lapset, kuulkaa minua; autuaita ovat ne, jotka noudattavat minun teitäni. Ottakaa varteen ojennus, niin viisastutte, älkää lyökö sitä laimin.
Autuas se ihminen, joka kuulee minua, joka valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioi minun ovieni pieliä! Joka minut löytää, löytää elämän ja saa osakseen Herran suosion. Mutta, joka eksyy minusta, saa vahingon sielulleen. Kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa. "
( Snl. 8: 32-36, Raamattu kansalle )
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
"Nouse salkoon lippu valkoinen
Piirrä pilviin risti sininen
Se on kallein aarre, isänmaamme, merkki Kuninkaamme,
liitto ikuinen.
Nouse salkoon toivo sydänten,
NOUSE SALKOON RISTI JEESUKSEN ! "
- Lasse Heikkilä
Olen miettinyt, mitä Suomelle tapahtuisi, jos jokainen asukas täällä alkaisi kysyä Jumalan tahtoa. Ja myös totella sitä, mitä Hän sanoo ja opettaa. Jos jokaisen paikkakunnan asukkaat kokoontuisivat yhteen rukoilemaan, kiittämään ja ylistämään Jeesusta. Etsisivät Hänen kasvojaan ja tahtoaan.
Jos valtakunnan päättäjät eivät tekisi yhtäkään päätöstä kysymättä ensin Jumalan tahtoa.
Silloin meille kävisi hyvin. Olisimme luovuttaneet päätäntävallan ja myös vastuun Hänelle, jolla on kaikki valta. Jonka vallan alle kaikki kerran alistetaan. Kerran kaikkien on polvistuttava Hänen edessään. Kerran on pakko.
Mitä tapahtuisi, jos antaisimme Hänen, nyt vapaaehtoisesti, ohjata meitä. Kysyä Häneltä. Totella Häntä. Pysyä Hänen neuvottelussaan.
Kun Suomi taisteli itsenäisyydestään, kansa kokoontui kirkkoihin rukoilemaan. Vaimot rukoilivat
rintamalla olevien miestensä puolesta, äidit poikiensa puolesta. Ja Jumala kuuli rukoukset. Pieni Suomi näki ihmeitä ympärillään. Monet toivottamat tilanteet muutuivat voitoiksi. Suomi selvisi ja on tänään itsenäinen valtio.
Mutta mitä Suomelle on tapahtumassa? Olemmeko luovuttamassa ohjakset sielunviholliselle?
Jumalan sana hylätään. Sitä ei enää saa julistaa lapsillemme. Jeesus on tuntematon. Kansa sanoo kuin Pietari aikonaan; " En tunne sitä miestä "
Päättäjät päättävät suuria asioita oman pienen järkensä mukaan. Raamatun ohjeet poljetaan.
Hiljalleen kaikki kauhistus sallitaan. Lapset kärsii. Ihmiset hukkaavat elämänsä. Totuutta ei enää edes etsitä. Jumalaa ei kunnioiteta.Ihmetellään, mikä kaikkia vaivaa. Ja itse mennään mukaan siihen kaikkeen.
Onko paluuta entiseen? Mikä pelastaa lapsemme? Mikä pelastaa Suomen, oman Suomemme?
- Se on se risti! Risti Jeesuksen. Hän on uhrannut Itsensä koko Suomen puolesta. Hän haluaa meidän tekevän oikeita päätöksiä. Hän haluaa meille hyvää. Hän haluaa meidän kunnioittavan Itseään. Hän haluaa meidän kunnioittavan Hänen lakejaan.
tiistai 21. toukokuuta 2013
torstai 25. huhtikuuta 2013
arvailuja
Muutamana aamuna olen herännyt kurkkukipuun, pääkipuun ym. ikävään. Mutta tänä aamuna oli paljon kurjempi olo. Pitkin yötä jo olin pyyhkinyt vuotavia silmiäni ja aamulla sitten peilistä katsoi punasilmäinen mumma. Toinen silmä on äitynyt hurjaksi. Ei riitä, että itse silmä on punainen, vaan koko silmänympärys on sinipunainen. Aivan kuin olisin saanut nyrkin iskun. Päätä särki ja kurkku oli kipeä. Koko pää, joka rööri paksua räkää täynnä.
Ja ulkona niin ihanan keväinen sää. Lämmin ja aurinko helotti. Sitä paitsi aioin mennä ystäväni synttäreille. Ja aioin pestä talvivaatteita ja kuivattaa ne ulkona leppeässä kevättuulessa. Ja aioin pyytää lapsenlapsia käymään, leikit jäi viimeksi vähän kesken. Ja, ja...
" Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte; Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa- te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu, sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu- sen sijaan, että teidän tulisi sanoa, - Jos Herra tahtoo ja me elämme niin teemme tämän ja tuon. " - Jaakob. 4: 13- 15
Oli aika viettää päiviä hiljaisuudessa Jumalansa edessä. Vailla kiirettä mihinkään. Vailla mitään suorittamista ja hosumista. Kuunnellen ja rukoillen. Ja ennenkaikkea totellen. Olen ollut kiitollinen Jumalalle, koska masennukseni on hiljalleen väistynyt. Olen kiitollinen ihmisistä, joita Hän käyttää avukseni.
Pitkän aikaa olen tuntenut, kuinka Jumala tahtoo olla kahdestaan kanssani. Hän tahtoo antaa yksityisopetusta, jota en opi keneltäkään ihmiseltä, enkä mistään kirjasta. Vain yksin Jeesukselta ja Jumalan Pyhästä Kirjasta, Raamatusta. Kaikki on hämmästyttävän yksinkertaista. Minun ei tarvitse osata mitään, eikä yrittää näytellä pyhempää kuin olen. On vain antauduttava ja annettava kallein aikansa Jeesukselle.
Ja silti olen livistänyt Hänen tunneiltaan niin monta kertaa. Hän on nostanut minut rapakosta tuhat kertaa. Ja, vaikka olen nähnyt, kuinka parhaimmat hetkeni olen viettänyt juuri niissä rapakoissa ja erämaassa yksin Jeesuksen kanssa tuntien Hänet kaikkein läheisimmin. Melkein tuntien Hänen viittansa poimun, Hänen sydämensä sykkeen. Kuinka voin olla näin tomppeli? Heti, kun Hän helpottaa ahdistustani ja antaa minun jaksaa, heti olen valmis lähtemään kauemmaksi Hänestä. Jättämään suloisen pesän Hänen viittansa kätkössä ja juoksemaan muka jonkun inhimillisesti minulle kuuluvan perässä. Ja Hän antaa minun mennä. Kyynelsilmin Hän on katsonut perääni ja jäänyt odottamaan seuraavaa oppituntia.
Viimeksi tällä viikolla tein sen. Vaikka Hän puhui minulle, en totellut, vaan lähdin. Sinä päivänä kaikki, mitä minulle tapahtui oli Jumalan nuhtelua minua kohtaan. Jumala kehotti minua jäämään kotiin rukoilemaan, mutta livistin. Ja selittelin itselleni. Mitä kauemmaksi kotoa menin, sitä surkeammaksi tunsin itseni. Jumala näytti monella tapaa sen päivän aikana, että tein oman tahtoni mukaan, enkä totellut Häntä.
Mutta samalla kun Hän torui minua, Hän myös kuljetti minua kappaleen matkaa menneisyydessä. Sellaisissa asioissa, jotka Hän tahtoi minun muistavan. Ja kuinka, Hän silloin auttoi. Tämän oppitunnin ansiosta, pystyin samaistumaan ystävieni vaikeaan tilanteeseen. Hyvin samanlaiseen, josta Jumala oli minua ja rakkaitani auttanut. Vain Jeesus on näin ihana! Vaikka tein Hänen tahtoaan vastaan, Hän siltikin käänsi sen siunaukseksi. Vain Jeesus tekee näin! Ja taas sanon, anna anteeksi, Jeesus! Auta minua tottelemaan! Anna minun vihdoinkin oppia. En halua menettää niitä siunauksia, jotka menettäisin jääräpäisyyteni takia. Tarpeeksi monta olen jo menettänyt.
Ja ulkona niin ihanan keväinen sää. Lämmin ja aurinko helotti. Sitä paitsi aioin mennä ystäväni synttäreille. Ja aioin pestä talvivaatteita ja kuivattaa ne ulkona leppeässä kevättuulessa. Ja aioin pyytää lapsenlapsia käymään, leikit jäi viimeksi vähän kesken. Ja, ja...
" Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte; Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa- te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu, sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu- sen sijaan, että teidän tulisi sanoa, - Jos Herra tahtoo ja me elämme niin teemme tämän ja tuon. " - Jaakob. 4: 13- 15
Oli aika viettää päiviä hiljaisuudessa Jumalansa edessä. Vailla kiirettä mihinkään. Vailla mitään suorittamista ja hosumista. Kuunnellen ja rukoillen. Ja ennenkaikkea totellen. Olen ollut kiitollinen Jumalalle, koska masennukseni on hiljalleen väistynyt. Olen kiitollinen ihmisistä, joita Hän käyttää avukseni.
Pitkän aikaa olen tuntenut, kuinka Jumala tahtoo olla kahdestaan kanssani. Hän tahtoo antaa yksityisopetusta, jota en opi keneltäkään ihmiseltä, enkä mistään kirjasta. Vain yksin Jeesukselta ja Jumalan Pyhästä Kirjasta, Raamatusta. Kaikki on hämmästyttävän yksinkertaista. Minun ei tarvitse osata mitään, eikä yrittää näytellä pyhempää kuin olen. On vain antauduttava ja annettava kallein aikansa Jeesukselle.
Ja silti olen livistänyt Hänen tunneiltaan niin monta kertaa. Hän on nostanut minut rapakosta tuhat kertaa. Ja, vaikka olen nähnyt, kuinka parhaimmat hetkeni olen viettänyt juuri niissä rapakoissa ja erämaassa yksin Jeesuksen kanssa tuntien Hänet kaikkein läheisimmin. Melkein tuntien Hänen viittansa poimun, Hänen sydämensä sykkeen. Kuinka voin olla näin tomppeli? Heti, kun Hän helpottaa ahdistustani ja antaa minun jaksaa, heti olen valmis lähtemään kauemmaksi Hänestä. Jättämään suloisen pesän Hänen viittansa kätkössä ja juoksemaan muka jonkun inhimillisesti minulle kuuluvan perässä. Ja Hän antaa minun mennä. Kyynelsilmin Hän on katsonut perääni ja jäänyt odottamaan seuraavaa oppituntia.
Viimeksi tällä viikolla tein sen. Vaikka Hän puhui minulle, en totellut, vaan lähdin. Sinä päivänä kaikki, mitä minulle tapahtui oli Jumalan nuhtelua minua kohtaan. Jumala kehotti minua jäämään kotiin rukoilemaan, mutta livistin. Ja selittelin itselleni. Mitä kauemmaksi kotoa menin, sitä surkeammaksi tunsin itseni. Jumala näytti monella tapaa sen päivän aikana, että tein oman tahtoni mukaan, enkä totellut Häntä.
Mutta samalla kun Hän torui minua, Hän myös kuljetti minua kappaleen matkaa menneisyydessä. Sellaisissa asioissa, jotka Hän tahtoi minun muistavan. Ja kuinka, Hän silloin auttoi. Tämän oppitunnin ansiosta, pystyin samaistumaan ystävieni vaikeaan tilanteeseen. Hyvin samanlaiseen, josta Jumala oli minua ja rakkaitani auttanut. Vain Jeesus on näin ihana! Vaikka tein Hänen tahtoaan vastaan, Hän siltikin käänsi sen siunaukseksi. Vain Jeesus tekee näin! Ja taas sanon, anna anteeksi, Jeesus! Auta minua tottelemaan! Anna minun vihdoinkin oppia. En halua menettää niitä siunauksia, jotka menettäisin jääräpäisyyteni takia. Tarpeeksi monta olen jo menettänyt.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
hiljaiseloa
Oli aivan pakko ruveta naputtamaan muutama sana, kun huomasin, että on kuukausi viimeisestä. En kyllä tiedä, mitä kirjoittaisin. Voin huonosti! Niin huonosti, että ei kai uskovan pidä mennä edes kertomaan, miten sairas on. Joskus tuntuu, että tv 7kin on täynnänsä ohjelmia, joissa vaan komennellaan ja nuhdellaan sairauksia, eikä suostuta ottamaan niitä vastaan. Olen onnellinen, että eräs uskonsisareni antoi minulle viime keväänä lahjaksi kirjan; "Kuuntele hiljaisuutta " ja itse ostin itselleni joululahjaksi David Wilkersonin " Isän sylissä " Näistä ammennan lohtua ja opetusta pieninä murusina, kun en jaksa mihinkään koko kirjaan paneutua. Näissä kirjoissa tuodaan esiin, että kärsimys kuuluu ihmiselle ja varsinkin uskovalle. Ja varsinkin, jos olet päättänyt pysyä Jeesuksen omana loppuun asti. Ja varsinkin, jos kerrot Herrastasi vielä muillekin. Ja varsinkin, kun Jeesus on pian tulossa meitä hakemaan ja saatana tietää, että sen aika on käynyt vähiin.
Raamattua tietysti luen, mutta tällä hetkellä en jaksa olla systemaattinen. Mutta luen kuitenkin. Sinnikkäästi joka päivä. Se on ravintoa. Se on lääkettä. Siinä paistaa aurinko, kun kuulemma Suomen maassa aurinko ei paljon viime aikoina ole näyttäytynyt. Ja haluan uskoa, että tästä vielä tokenen. Ja haluan olla mukana työssä, joka odottaa. Mikään inhimillinen ei ole vierasta Jeesukselle, ei nämä mun vaivatkaan eikä mitkään elämän vastoinkäymiset. Joten olkaa kärsivällisiä, ystäväni, olen Isäni työpöydällä. Ja niin keskeneräinen, niin raadollinen, hauras ja haavoittuva. Tänään tarvitsen aikaa ja hiljaisuutta, kevätaurinkoa ja Jeesuksen sylihoitoa ja Hänen vakuutteluaan, että hyvä tästä tulee. Että minun on lupa olla näin. Suorittamatta yhtään mitään.
Frances J. Roberts sanoo kirjassaan " Kuuntele hiljaisuutta "
" Rakas lapseni, älä odota koetusten olevan nyt aiempaa helpompia. Miksi ajattelisit, että ne olisivat vähemmän ankaria? Koettelen jokaisen elämässäsi olevan asian, ja vielä on alueita, joihin en ole kajonnut... "
Joten siihen on tyytyminen, jos haluaa totella. Alueita riittää, mutta Jeesus on niissä kaikissa mukana. Monet etsivät itsestään piilossa olevia voimavaroja ahdingon aikana. Mutta, jos sieltä sisimmästä ei löydy Jeesusta, niin ei sieltä mitään hyvääkään löydy.
Hilja Aaltonen, Jumalan kaunis palvelijatar, joka 105- vuotiaana pääsi Jumalan kirkkauteen päivätyönsä päättäneenä, kilvoitusvaljaansa riisuneena tapasi sanoa; " Jeesuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä " Siinä on meidän evankeliumimme, siinä on meidän sisäinen voimamme ja ilomme. Mitään matkakertomuksia ei tarvita, sanoi Hilja!
HUOMENNA PAISTAA AURINKO !
Raamattua tietysti luen, mutta tällä hetkellä en jaksa olla systemaattinen. Mutta luen kuitenkin. Sinnikkäästi joka päivä. Se on ravintoa. Se on lääkettä. Siinä paistaa aurinko, kun kuulemma Suomen maassa aurinko ei paljon viime aikoina ole näyttäytynyt. Ja haluan uskoa, että tästä vielä tokenen. Ja haluan olla mukana työssä, joka odottaa. Mikään inhimillinen ei ole vierasta Jeesukselle, ei nämä mun vaivatkaan eikä mitkään elämän vastoinkäymiset. Joten olkaa kärsivällisiä, ystäväni, olen Isäni työpöydällä. Ja niin keskeneräinen, niin raadollinen, hauras ja haavoittuva. Tänään tarvitsen aikaa ja hiljaisuutta, kevätaurinkoa ja Jeesuksen sylihoitoa ja Hänen vakuutteluaan, että hyvä tästä tulee. Että minun on lupa olla näin. Suorittamatta yhtään mitään.
Frances J. Roberts sanoo kirjassaan " Kuuntele hiljaisuutta "
" Rakas lapseni, älä odota koetusten olevan nyt aiempaa helpompia. Miksi ajattelisit, että ne olisivat vähemmän ankaria? Koettelen jokaisen elämässäsi olevan asian, ja vielä on alueita, joihin en ole kajonnut... "
Joten siihen on tyytyminen, jos haluaa totella. Alueita riittää, mutta Jeesus on niissä kaikissa mukana. Monet etsivät itsestään piilossa olevia voimavaroja ahdingon aikana. Mutta, jos sieltä sisimmästä ei löydy Jeesusta, niin ei sieltä mitään hyvääkään löydy.
Hilja Aaltonen, Jumalan kaunis palvelijatar, joka 105- vuotiaana pääsi Jumalan kirkkauteen päivätyönsä päättäneenä, kilvoitusvaljaansa riisuneena tapasi sanoa; " Jeesuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä " Siinä on meidän evankeliumimme, siinä on meidän sisäinen voimamme ja ilomme. Mitään matkakertomuksia ei tarvita, sanoi Hilja!
HUOMENNA PAISTAA AURINKO !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)