" Yhtäkkiä
loppuvat sekunnit.
Ylistys kuohahtaa taivaitten yli.
Ja uusien pihojen puihin
syttyvät kultaoksat "
Tämän Eeva Takalan kauniin runon myötä tahdon toivottaa sinulle Jumalan siunaamaa Uutta,
Tulevaa Vuotta 2012!
Olkoon tuleva vuotesi sitten entisen kaltainen tai aivan erilainen uusine pihoineen, uusine haasteineen, uusine tehtävineen; jätä kaikki se Taivaallisen Isämme suuriin käsiin. Kristuksen veren suojaan. Rukouksessa, anomisessa ja halussa palvella ja oppia. Tyytyä Isän tahtoon.
Ollaan valmiina vastaanottamaan kaikki, mitä Hän tahtoo meille antaa. Iloineen ja suruineen. Rakkat sisaret ja veljet; Iloitaan yhdessä ja surraan yhdessä, ollaan viimeinkin yhtä, että maailma meidät tunnistaisi Isän lapsiksi, Jeesuksen omiksi.
Anna koko Uuden vuoden taipaleesi Jeesukselle
sen alusta loppuun asti. Olkoon se siunattu vuosi!
lauantai 31. joulukuuta 2011
maanantai 26. joulukuuta 2011
Nimet autuaitten ovat kirjoissa sun
Viime yönä näin unessa nimilistat. Valkoisia paperiarkkeja täynnä ihmisten nimiä. Ja tajusin, että nämä ovat pelastuneiden nimiä. Heidän, jotka ovat antaneet Jeesuksen tulla sydämeensä.Jotka ovat valmiita Karitsan häihin. Mukaan, kun Jeesus pian tulee omansa noutamaan. Sitten näin tyhjiä valkoisia paperiarkkeja, joiden nurkat oli leikattu pois ja kuulin sanat; " Heidän isänsä ja äitinsä surevat heitä"
Tätä en ole ymmärtänyt ja pyydän Jumalalta selitystä, jos tämä uni on Häneltä tullut. Ehkä nämä tyhjät arkit ovat niitä uskovien vanhempien lapsia, joiden puolesta rukoillaan jatkuvasti, mutta maailma veti puoleensa nämä esirukousten lapset. Heillä on vielä mahdollisuus. Sanotaan, että esirukousten lapset eivät joudu hukkaan. Että me, uskovat äidit ja isät; Ei anneta periksi, me tiedämme, kenen puolella taistelemme. Me taistelemme Voittajan puolella. Aamen! Rukoillaan niin kauan, että lastemme nimet kijoitetaan Elämän Kirjaan! Mutta sen tiedän, että Jeesuksen tulo on todella lähellä. Pian kannattaa laittaa asiansa kuntoon, jos on jotain kuntoonlaitettavaa. Kun tulee se viimeinen silmänräpäys, silloin ei enää ehdi.
Suomea on riepottanut harvinaisen kova myrsky. Enkä voi kuin todeta, kuinka monta kertaa eri puolilla maailmaa tapahtuu luonnonkatastrofeja seurauksena siitä, miten ko valtio on suhtautunut Jumalan silmäterään, Israreliin. Suomen mielipide Palestiinalaisvaltio- kysymyksessä ei ollut Jumalalle mieleen. Suomen päättäjät eivät ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys. Jumala lupaa Sanassaan, että joka Israelia siunaa, sitä Hänkin siunaa. Jospa saisimme uskovan presidentin! Joka neuvottelisi Jumalan kanssa jokaisen päätöksen edessä. Niinkuin kuningatar Ester. Tästä tulisi siunatuksi koko rakas Suomi.
Mutta joka tapauksessa, jokainen voi vaikuttaa siihen, onko oma nimi Elämän Kirjassa vai ei. Maailman myllerrykset kiihtyvät yhä, mutta jokaisen henkilökohtainen pelastus ja rauha on yhden tietoisen päätöksen päässä. Se on päätös lähteä seuraamaan Jeesusta, silloin olet turvassa. Silloin määränpääsi on Taivas.
" NIMET AUTUAITTEN OVAT KIRJOISSA SUN.
SANO; JEESUS, OI SIELLÄ NIMI ONKO MYÖS MUN?
Tätä en ole ymmärtänyt ja pyydän Jumalalta selitystä, jos tämä uni on Häneltä tullut. Ehkä nämä tyhjät arkit ovat niitä uskovien vanhempien lapsia, joiden puolesta rukoillaan jatkuvasti, mutta maailma veti puoleensa nämä esirukousten lapset. Heillä on vielä mahdollisuus. Sanotaan, että esirukousten lapset eivät joudu hukkaan. Että me, uskovat äidit ja isät; Ei anneta periksi, me tiedämme, kenen puolella taistelemme. Me taistelemme Voittajan puolella. Aamen! Rukoillaan niin kauan, että lastemme nimet kijoitetaan Elämän Kirjaan! Mutta sen tiedän, että Jeesuksen tulo on todella lähellä. Pian kannattaa laittaa asiansa kuntoon, jos on jotain kuntoonlaitettavaa. Kun tulee se viimeinen silmänräpäys, silloin ei enää ehdi.
Suomea on riepottanut harvinaisen kova myrsky. Enkä voi kuin todeta, kuinka monta kertaa eri puolilla maailmaa tapahtuu luonnonkatastrofeja seurauksena siitä, miten ko valtio on suhtautunut Jumalan silmäterään, Israreliin. Suomen mielipide Palestiinalaisvaltio- kysymyksessä ei ollut Jumalalle mieleen. Suomen päättäjät eivät ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys. Jumala lupaa Sanassaan, että joka Israelia siunaa, sitä Hänkin siunaa. Jospa saisimme uskovan presidentin! Joka neuvottelisi Jumalan kanssa jokaisen päätöksen edessä. Niinkuin kuningatar Ester. Tästä tulisi siunatuksi koko rakas Suomi.
Mutta joka tapauksessa, jokainen voi vaikuttaa siihen, onko oma nimi Elämän Kirjassa vai ei. Maailman myllerrykset kiihtyvät yhä, mutta jokaisen henkilökohtainen pelastus ja rauha on yhden tietoisen päätöksen päässä. Se on päätös lähteä seuraamaan Jeesusta, silloin olet turvassa. Silloin määränpääsi on Taivas.
" NIMET AUTUAITTEN OVAT KIRJOISSA SUN.
SANO; JEESUS, OI SIELLÄ NIMI ONKO MYÖS MUN?
lauantai 24. joulukuuta 2011
Onnellista Jeesuksen syntymäpäivää
Onnea, Jeesus! Tänään on syntymäpäiväsi. Kiitos, että tulit jouluna meitä varten. Synnyit ihmiseksi, vaikka olet Kaikkivaltias Jumala. Kävit läpi kaikki ihmisen kivut ja murheet. Aloitit pienestä, vastasyntyneestä ja päädyit parhaassa iässä ollessasi ristinpuulle kuolemaan. Ruumiissasi meidän kaikkien kivut, sairaudet, synnit.
Miten kovasti Sinä kärsitkään, kannoithan yhtäaikaa kaikki, KAIKKI maailman tuskan. Jokaisen hyljätyn ikävän, jokaisen kidutetun kauheudet, masentuneen ja ahdistuneen kokemat tunteiden ja ajatusten vankilat. Kaikki sairaudet, rikokset, yksinäisyydet, hyväksikäytöt. Pienten, hyljättyjen lasten kokemat raakuudet. Lasten, jotka aikuisten leikkien ja himojen, rivouksien, rahanahneuden kohteena kulkevat läpi elämänsä vailla yhtäkään rakastavaa ihmistä. Kokien vain läheisyyttä, joka satuttaa ja sairastuttaa heidät.
Voi, Jeesus, Jeesus! Kiitos, että tulit ja annat yhä meille toivon. Vain Sinä näytät tien Taivaaseen luoksesi. Vain Sinä vapautat helvetin kauhuista. Armahda ihmisiä, Jeesus. Anna heille ymmärrys tutkia sanaasi ja löytää Sinut. Tule, Herra Jeesus!
Pian on kärsimystä liikaa, pian ei kukaan jaksa. Auta meitä!
Miten kovasti Sinä kärsitkään, kannoithan yhtäaikaa kaikki, KAIKKI maailman tuskan. Jokaisen hyljätyn ikävän, jokaisen kidutetun kauheudet, masentuneen ja ahdistuneen kokemat tunteiden ja ajatusten vankilat. Kaikki sairaudet, rikokset, yksinäisyydet, hyväksikäytöt. Pienten, hyljättyjen lasten kokemat raakuudet. Lasten, jotka aikuisten leikkien ja himojen, rivouksien, rahanahneuden kohteena kulkevat läpi elämänsä vailla yhtäkään rakastavaa ihmistä. Kokien vain läheisyyttä, joka satuttaa ja sairastuttaa heidät.
Voi, Jeesus, Jeesus! Kiitos, että tulit ja annat yhä meille toivon. Vain Sinä näytät tien Taivaaseen luoksesi. Vain Sinä vapautat helvetin kauhuista. Armahda ihmisiä, Jeesus. Anna heille ymmärrys tutkia sanaasi ja löytää Sinut. Tule, Herra Jeesus!
Pian on kärsimystä liikaa, pian ei kukaan jaksa. Auta meitä!
torstai 8. joulukuuta 2011
Kantakaa toistenne kuormia
Muotoilin tässä yhtenä päivänä vähän autoani. Kiiruhdin aamupäivällä paikasta toiseen, että olisin iltapäivällä valmis lähtemään miehen kanssa jouluostoksille, kun hän tulee töistä. Olin juuri menossa apteekkiin, kun alhaalla oleva keskipäivän aurinko sokaisi silmäni täydellisesti. Olin juuri aikeissa pysähtyä, kun rysähti! Eihän siinä montaa sekunttia voi tuumata, kun auto liikkuu, eikä näe mitään. Hetken olin ihan pää pyörällä. Mitä tapahtui?
Olin törmännyt kraniittipaaluun, joilla oli kavennettu katua. Varmaan tarkoituksena tehdä se turvallisemmaksi. Mutta siihen paaluun lopahti minun tämän päivän, ja useammankin päivän, joulukiireet. soitin miehelleni, joka työskenteli siinä ihan lähellä. Tietysti vähän jäännityksellä, mitähän se sanoo. Melkein uusi auto ja ne boonukset, joita aina surkeillaan! Miksihän muuten vaimon pitää aina jännittää, mitä mies sanoo tällaisessa tilanteessa? Jos mies kolhaisee ajopeliä, ei hänen tule mieleenkään arkailla kertoessaan vaimolle.
Hetken siinä odottelin ja ihmiset pällisteli, säälien kai. Perässäni ajava ystäväperhe meinasi törmätä perääni. Eivät kuulemma nähneet mitään. No, mies tulee ja tarkastelee. Aika paha oli jälki. Joku vieras mies tuli siihen sanomaan, että en ole ensimmäinen, jolle näin kävi ja sätti tielaitosta, joka on tehnyt näin hölmön kavennuksen.
Istumme miehen autossa ja mies soittelee vakuutusyhtiölle ja korjaamolle. Katselen rollaattorimummoa, joka ylittää katua. Sekä pian pientä koulutyttöä, joka reppu selässä ylittää myös suojatietä pitkin kadun. Ja mieleni täyttää syvä kiitollisuus Jumalalle, kun tajuan että olisin voinut törmätä heihin. Kiitos, Jeesus, että matkani pysähtyi kivipaaluun, eikä pieneen koululaiseen tai rollaattorimummoon. KIITOS, KIITOS !!
Hetken päästä aurinko oli jo painunut talojen taakse, eikä enää häikäissyt. Pakostakin ajattelin, pitikö mun nyt juuri tällä minuutilla olla tässä. Olisimpa tehnyt kierrokseni jossain toisessa järjestyksessä. Olisimpa ja olisimpa! jos ja jos! sitähän se aina, kun jotain sattuu. Mutta Raamatussa sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Siis KAIKKI! Ei 90%, vaan kaikki 100%. Ja vaikka monta kertaa miettii, että mikä tässäkin nyt mun parhaaksi? niin kuitenkin. Salattu Jumalan tarkoitus, jota pienillä ihmisaivoilla en voi ymmärtää.
Mies lähti näyttämään autoa sovitulla korjaamolla arviota varten ja minä mietin kotona. Join kahvit ja silittelin pyykkejä. En enää ajaellutkaan, että mihinkään shoppailemaan lähdettäis. Mutta, kun mies tulee, hän onkin valmis lähtemään.
- Sovitaan, että ei se ollut sun syy. Se oli tielaitoksen syy. Nyt vaan oli tällainen päivä. Ja auto vaan korjataan, ei muuta, mies sanoo.
Minä en syytä tielaitosta. Oma syy se oli ja monen asian summa. Mutta sen tiedän, että Jumalan omana minulle ei tapahdu mitään Hänen sallimattaan. Kiitän Hänen varjeluksestaan ja avustaan!
Ja miehestä. Kuinka hyvä mies minulla onkaan!
Sitten ihmettelen, kun kolari ei enää vaivannut mieltäni. En murehtinut, enkä jossitellut. Vaikka muutama ystäväni ottikin yhteyttä ja kyseli, miten siinä kävi. Olivat olleet tien päällä samaan aikaan ja tunnistaneet minut, mutta kun aurinko häikäisi niin, että ei nähnyt...
Niinpä niin, miksi sen kolarin just mulle piti sattua, kun muutkaan ei nähneet mitään?
Mutta jostain syystä vain piti. Ja sillä selvä.
Seuraavana sunnuntaina tajusin, miksi olin päässyt niin vähällä murehtimisella. Kun menin seurakunnan kokoukseen, monet sisareni ja veljeni tulivat lohduttamaan ja sanomaan, että olivat mun takia itkeneet ja rukoilleet. Että miksi mulle piti sattua! En edes tiennyt aluksi, mitä he tarkoittivat. Luulin, että he puhuvat rakkaasta kissastamme, jonka juuri menetimme. Kunnes tajusin, että he puhuvatkin autosta. Ai niin, olin jo unohtanut!
Joskus Jumala laittaa rakkaat kanssamatkaajamme kantamaan taakkojamme. Jumala kyllä tietää, mitä meidän selkä kestää. Hän tiesi, että jos olisin murehtinut tätä niin kuin yleensä murehdin, en olisi jaksanut nyt tähän saumaan. Niinpä Hän kutsui sisaret ja veljet apuun. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. " Kantakaa toistenne kuormia", sanoo Jeesus.
Ja minä kiitän heistäkin!
Olin törmännyt kraniittipaaluun, joilla oli kavennettu katua. Varmaan tarkoituksena tehdä se turvallisemmaksi. Mutta siihen paaluun lopahti minun tämän päivän, ja useammankin päivän, joulukiireet. soitin miehelleni, joka työskenteli siinä ihan lähellä. Tietysti vähän jäännityksellä, mitähän se sanoo. Melkein uusi auto ja ne boonukset, joita aina surkeillaan! Miksihän muuten vaimon pitää aina jännittää, mitä mies sanoo tällaisessa tilanteessa? Jos mies kolhaisee ajopeliä, ei hänen tule mieleenkään arkailla kertoessaan vaimolle.
Hetken siinä odottelin ja ihmiset pällisteli, säälien kai. Perässäni ajava ystäväperhe meinasi törmätä perääni. Eivät kuulemma nähneet mitään. No, mies tulee ja tarkastelee. Aika paha oli jälki. Joku vieras mies tuli siihen sanomaan, että en ole ensimmäinen, jolle näin kävi ja sätti tielaitosta, joka on tehnyt näin hölmön kavennuksen.
Istumme miehen autossa ja mies soittelee vakuutusyhtiölle ja korjaamolle. Katselen rollaattorimummoa, joka ylittää katua. Sekä pian pientä koulutyttöä, joka reppu selässä ylittää myös suojatietä pitkin kadun. Ja mieleni täyttää syvä kiitollisuus Jumalalle, kun tajuan että olisin voinut törmätä heihin. Kiitos, Jeesus, että matkani pysähtyi kivipaaluun, eikä pieneen koululaiseen tai rollaattorimummoon. KIITOS, KIITOS !!
Hetken päästä aurinko oli jo painunut talojen taakse, eikä enää häikäissyt. Pakostakin ajattelin, pitikö mun nyt juuri tällä minuutilla olla tässä. Olisimpa tehnyt kierrokseni jossain toisessa järjestyksessä. Olisimpa ja olisimpa! jos ja jos! sitähän se aina, kun jotain sattuu. Mutta Raamatussa sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Siis KAIKKI! Ei 90%, vaan kaikki 100%. Ja vaikka monta kertaa miettii, että mikä tässäkin nyt mun parhaaksi? niin kuitenkin. Salattu Jumalan tarkoitus, jota pienillä ihmisaivoilla en voi ymmärtää.
Mies lähti näyttämään autoa sovitulla korjaamolla arviota varten ja minä mietin kotona. Join kahvit ja silittelin pyykkejä. En enää ajaellutkaan, että mihinkään shoppailemaan lähdettäis. Mutta, kun mies tulee, hän onkin valmis lähtemään.
- Sovitaan, että ei se ollut sun syy. Se oli tielaitoksen syy. Nyt vaan oli tällainen päivä. Ja auto vaan korjataan, ei muuta, mies sanoo.
Minä en syytä tielaitosta. Oma syy se oli ja monen asian summa. Mutta sen tiedän, että Jumalan omana minulle ei tapahdu mitään Hänen sallimattaan. Kiitän Hänen varjeluksestaan ja avustaan!
Ja miehestä. Kuinka hyvä mies minulla onkaan!
Sitten ihmettelen, kun kolari ei enää vaivannut mieltäni. En murehtinut, enkä jossitellut. Vaikka muutama ystäväni ottikin yhteyttä ja kyseli, miten siinä kävi. Olivat olleet tien päällä samaan aikaan ja tunnistaneet minut, mutta kun aurinko häikäisi niin, että ei nähnyt...
Niinpä niin, miksi sen kolarin just mulle piti sattua, kun muutkaan ei nähneet mitään?
Mutta jostain syystä vain piti. Ja sillä selvä.
Seuraavana sunnuntaina tajusin, miksi olin päässyt niin vähällä murehtimisella. Kun menin seurakunnan kokoukseen, monet sisareni ja veljeni tulivat lohduttamaan ja sanomaan, että olivat mun takia itkeneet ja rukoilleet. Että miksi mulle piti sattua! En edes tiennyt aluksi, mitä he tarkoittivat. Luulin, että he puhuvat rakkaasta kissastamme, jonka juuri menetimme. Kunnes tajusin, että he puhuvatkin autosta. Ai niin, olin jo unohtanut!
Joskus Jumala laittaa rakkaat kanssamatkaajamme kantamaan taakkojamme. Jumala kyllä tietää, mitä meidän selkä kestää. Hän tiesi, että jos olisin murehtinut tätä niin kuin yleensä murehdin, en olisi jaksanut nyt tähän saumaan. Niinpä Hän kutsui sisaret ja veljet apuun. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. " Kantakaa toistenne kuormia", sanoo Jeesus.
Ja minä kiitän heistäkin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)