Helmikuussa 2012

Kärsii


Toivoo ja kärsii

Uskoo, toivoo ja kärsii


Mitenkä tämä vaellus joskus on niin vaivalloista! Tai ei edes joskus, viime vuodet olen kahlannut vaikeuden toisensa läpi. Kun yhdestä pääsee, toinen odottaa nurkan takana. 

Mutta jokaisella niillä on oma tarkoituksensa, oma viestinsä Jumalalta. Jos kerran olen Hänen lapsensa, mikään ei minua kohtaa Hänen tietämättään. Pääni on täynnä ajatuksia, en vaan saa niitä ulos. Ne syntyvät ja kuolevat, kun en heti niitä nappaa. Maailma, jossa hyvä on tehty pahaksi ja paha hyväksi, antaa paljon ajattelemisen aihetta. Ihminen, joka tyhmyydessään on ryhtynyt muuttamaan Jumalan lakeja, ei ymmärrä, miten vaarallisilla vesillä liikkuu. Suvaitsee vaan, vaikka Jumala  ei suvaitse oman kunniansa katoamista. Eikä ihmisten tekoja.

Voi, kunpa löytäisin sen napin, jota painamalla saisin ihmiset tajuamaan, miten Jeesus meitä rakastaa. Mitä Hän on tehnyt meidän tähtemme. Kuinka hyvän osan Hän meille voisi antaa, jos seuraisimme Häntä ja noudattaisimme Hänen Sanaansa. Lakkaisimme kumartelemasta ihmistä ja kumartaisimme yksin Jumalaa, jolle kaikki kunnia kuuluu. Uskoisimme, että rauha ei tule maailmaan kenenkään ihmisen toimesta. Vaan vasta sitten, kun ihmiset vastaanottavat Kristuksen 
omaksi Herrakseen ja Kuninkaakseen.

Mutta sellaista nappia ei ole. On vain rukoiltava, että kun uskovat levittävät evankeliumia, itse Jumala tekee sen eläväksi ihmisten sydämissä. Voi, miten rukous on voimakas. Corrie Ten Boom, joka sisarensa Betsien kanssa koki keskitysleirin kauhut, kirjoittaa, kuinka kärsivien, sairaiden, kiukkuisten tuhatpäinen rähisevä naisjoukko hiljalleen muuttui rukouksen alkaessa vaikuttaa. Siihen asti vain itseään ajattelevat naiset muuttuivat lempeiksi ja huomaavaisiksi toisiaan kohtaan, vaikka inhimilliset olosuhteet olivat äärimmäisen ankeat, silmittömän vihan kahlitsemat. Corrie ja Betsie näkivät ihmeitä kuolemanleirillä. Jumalan kohtaamisia ja Taivaan ilmestyksiä kuolinvuoteilla, homeisilla oljilla. Ahtaissa, ankeissa parakeissa. Mitä vaikeammiksi kävivät olosuhteet, sitä kirkkaampana he näkivät Kristuksen. 


Luulen, että kuljemme samanlaista aikaa kohden. Jospa uskovien vaikeudet ja ahdistukset ovat sitä varten, että paremmin kestämme tulevat ahdingot. Että tulisimme yhdeksi Herramme kanssa. Että meidän mielenlaatumme liikkuisi kohti Hänen mielenlaatuaan. Että kaikessa näkisimme vain Hänet. Että pystyisimme iloitsemaan ja kiitämään Hänen antamastaan pelastuksesta oli olosuhteet millaiset tahansa. Niin, otetaan koulutus kiitollisina vastaan. Se on meidän parhaaksemme. Ja rukoillaan niiden puolesta, joilla toivoa ei vielä ole. Jotka luottavat itseensä ja toiseen ihmiseen ja unohtavat Jumalan.

" Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on: Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää:
meitä pidetään teuraslampaina.
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme"


- Room.8: 35-39