torstai 15. tammikuuta 2015

Muutoksia

Tämä kirjoittelu on ollut niin jäissä, että on mahdotonta kaikkia tapahtumia viimepäivityksestä edes selvittää. Ja en tiedä, lukeeko näitä edes kukaan. Mutta. Olemme myyneet omakotitalomme, jossa asuimme 24 vuotta. Sen tuomista ajatuksista ja kokemuksista riittäisi kirjoittamista aika lailla. Prosessi oli tällä raihnaisuudella ja läpikäytävien tavaroiden määrällä erittäin rankka. Onneksi saatiin paljon apua, josta suuri kiitos heille. Ja tietysti myös Jumalalle!

Nyt asustamme vanhan kotimme läheisyydessä rivitalokolmiossa vuokralla. Uuden oman kodin rakentaminen on aloitettu. Vointini on ollut kovin huono. En tiedä, mistä noita kremppoja oikein riittääkään. Elämäni on aika sidottu näihin rajoituksiin, mitä kroppa ja mieli sanelee. Silti odotan aikaa parempaa. Ja uskon, että Jeesus tietää tiemme. Mikään kantamus ei tule painavammaksi kuin mitä jaksan kantaa.

Kevättä kohti mennään. Valoa kohti mennään. Jeesuksen paluuta kohti mennään. Että mikäs tässä. Ei minulta mitään puutu.

1 kommentti: