Ikävä

Tipsu-kissamme tuli tänä aamuna tiensä päähän. Tipsun taival kesti 18v 5kk ja 10pv. Viime aikoina sen vointi huononi, ruokahalu heikkeni ja liikkuminen näytti sattuvan. Se mourusi luonnottoman lujaa, turkki oli huono ja karvoja lähti tuhottomasti. Aamulla mentiin lääkäriin. Kissa vaistosi, että oltiin lähdössä. Se ei olisi millään tullut saunan lauteilta pois. Enhän minäkään tiennyt, että se ei tulisi enää elävänä kotiin takaisin. Lääkäri nukutti sen, että saattoi paremmin tutkia. Suu oli hyvin tulehtunut ja hammaskivi putsattiin pois. Mutta sitten kun Tipsu pissasi, pissa oli kuin vettä. Se oli sen merkki, että munuaiset oli lopussa. lääkäri kysyi, lopetetaanko saman tien. Olenhan sitä miettinyt. Kissa on vanha ja vaivainen. Ja vaivainen olen minäkin. En ole jaksanut hoitaa sitä niin hyvin kuin olisi pitänyt. Ja päädyttiin siihen, että lopetetaan Tipen kivut. Mutta en enää voinut hyvästellä sitä, koska se oli jo tajuton. Ja tuntui mahdottomalta viedä se vielä kotiin odottamaan hetkeksi kuolemaa.

Oli suru ja itku. Silloin, kun toinen kissamme, Sissi, lopetettiin kolme vuotta sitten, tunsin valtavaa syyllisyyttä. Olisiko pitänyt vielä antaa sen olla. Minä tein päätöksen yksin. Olin pitkän aikaa murheellinen ja syyllistin itseäni. Hassua! Nyt kun olen hiljalleen yrittänyt varustautua Tipen kuolemaan, olen pyytänyt Jumalalta, ettei syyllisyys tulisi.

Yritän etsiä hyviä puolia kissattomasta taloudesta. Ei tarvi huolehtia, kun ollaan kotoa poissa. Ei ole enää
karvoja joka paikassa. Ei tarvi sulkea makuuhuoneiden ovia, muuten sängyt oli karvojen peitossa. Ei tarvi nostella ruokalautasia pois, kun Salli- vauvamme tulee meille ja suunnistaa heti Tipsun lautasia kohti. Ei tartte kantaa kissanruokaa kaupasta.Ei tartte antaa matokuureja, eikä muitakaan lääkityksiä. Saa nukkua yöt ilman, että kissa herätti pari kertaa yössä ja usein en saanut sitten enää nukutuksi. Ja mitähän vielä.

Mutta. On niin ikävä! 18 vuotta yhdessä. Hyvässä ja pahassa. Enhän osaa jatkaa ilman sitä. Itkettää vaan! Vaikka kuinka yritän vakuuttaa itselleni, että elämä helpottuu, edes vähän, silti tällä hetkellä ikävä painaa vaakakupissa enemmän.
Tuolla se makaa terassilla kopassa. Haudataan, kun mies tulee töistä. Voi Tipsu, voi Tipsu! Muistan, kun olit pentu ja olit mun ensimmäinen rukousvastaus. Silloin tiesin, että Jumala kuulee. Ja tahtoo auttaa ja ymmärtää ihmisen ikävän. Huomoi ne pienimmätkin pyynnöt.

Yksi vaihe elämästä on ohi. Suren vielä pitkän aikaa. Tulen heräämään yöllä monta kertaa ihmettelemään, missä Tipsu on, kun ei kuulu mitään. Tulen itkemään ja muistelemaan. Kiitos Tipsu, täytit tehtäväsi täydellisesti! Anteeksi, että minä en täyttänyt. En hoivannut sinua, niin kuin olisit ansainnut, Anteeksi, rakas Tipe!
Anteeksi, että en edes sanonut " Hei " On ikävä, Tipe, niin ikävä!

Auta, Jeesus, ikävässä!