tiistai 19. huhtikuuta 2011

Sinun tähtesi

Olen miettinyt ryöväreitä, jotka ristiinnaulittiin Jeesuksen kanssa. Toinen ei ymmärtänyt. Toinen ymmärsi ja sai ryövärin armon. Hän oli tehnyt rikoksia ja kaikenlaista pahaa ja silti sai armon pelastua elämänsä viimeisellä hetkellä. Ajatella, hänet ristiinnaulittiin Jeesuksen viereen. Jumalan Pojan, kuningasten Kuninkaan viereen. Mutta hän tiesi kenen vieressä oli ja pyysi Häneltä; " Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi" Tämä riitti, hän oli kääntynyt Jeesuksen puoleen. Ja sai kuulla Jeesuksen sanat, jotka ovat yksi minun lempijakeistani Raamatussa; " Totisesti minä sanon sinulle, tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa " - Luuk. 23: 43. Ja minkä Jeesus lupaa, sen Hän myös pitää. Ryöväri oli kohdannut Pelastajansa, hän oli uudestisyntynyt. Ryövärillä ei ollut mahdollisuutta enää todistaa uskostaan, ei tehdä hyviä tekoja, ei pyytää keneltäkään anteeksi, ei kasvaa uskossaan, ei käydä kasteella. Ei mitään. Hän kuoli, mutta oli samana päivänä Jeesuksen kanssa paratiisissa. Ja vaikka hän olisi tehnyt koko elämänsä hengellistä työtä, voittanut sieluja Kristukselle, elänyt kunnolla, paastonnut ja rukoillut, ei hän silti olisi saanut sen parempaa osaa kuin nyt sai.

Tämä ryövärin armo on voimassa vielä tänäänkin. Se on jokaisen saatavilla, joka vain haluaa ottaa sen vastaan. Jos joku luulee, ettei enää kelpaa Jumalalle, juuri häntä varten on tämä ilosanoma. Pääsiäisen ilosanoma; SINUN TÄHTESI kävi Jeesus kuolemaan. Sovittamaan syntisi kaikki pahuutesi. Niinkuin minunkin syntini.

Kiiruhdetaan me kaikki, väsyneet ja uupuneet matkaajat, tyhjän haudan ihmettä katsomaan.
Ja iloitaan ja riemuitaan, ei ruumista löydy ollenkaan.
Jeesus elää, Hän elää ainiaan ja Hänen kanssaan saamme ikuisuuden viettää kokonaan.
Siis, katso Hänen puoleensa kuin armahdettu ryöväri konsanaan. Ja pyydä Jeesusta sinua muistamaan. Saat paikan Hänen vierellään ja uuden elämän. 
Saat armon, pelastuksen.
Saat anteeksiantamuksen.


KIITOS JEESUS; ETTÄ KUOLIT.
ETTÄ NOUSIT YLÖS.
ETTÄ ELÄT.
ETTÄ TULET.

Riemullista Pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti