odotusta

Jotakin on tapahduttava. En jaksa pyöritellä samoja ajatuksia päässäni päivästä toiseen. Syksyn pimeys ahdistaa minua, en saa mitään aikaan. Olen väsynyt, uupunut, voimaton. Metelissä väsyn, tahdon siitä pois. Hiljaisuudessa odotan jotakin ja tahdon siitäkin pois.

Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkeutua Jeesuksen läheisyyteen. Oppimaan tästä ahdingosta. Rukoilemaan ymmärrystä ja Jumalan yliluonnollista ilmestymistä ja apua. Olen ikuisesti kiitollinen, että Hän on ollut minulle armollinen ja pelastanut minut. Ja huolimatta tunneittain vaihtuvista mielialoistani, olen armahdettu. Pelastettu Jumalan lapsi. On Hän minulle puhunut, mutta minulla ei ole lupa niitä kertoa. Ne ovat salaisuuksia yksityisvastaanotoilta. Siksi minulla on toivo. Odotus, vaikka vielä ahdistaa. Jos jotakuta kiinnostaa, kirjoitin tästä ahdistuksesta Laihian Helluntaiseurakunnan kotisivuille, siellä on myös muita tekstejäni.

Joskus on vaikea pitää rajaa siitä, mitä Jumala tahtoo minun kirjoittavan. Ei ole hyvä raapia itseään julkisesti liian syvältä. Joskus taas joku syväkin raapaisu voi tuoda avun ja lohdun jollekin ihmiselle. Tässä tarvitsen Jumalalta tullutta viisautta.

Enemmän kuin mitään muuta, tahtoisin, että jokainen löytäisi Jeesuksen elämäänsä. Omien murheittensa lohduttajaksi. Toivontuojaksi. Syntien Anteeksiantajaksi. Pelastajaksi. Vapahtajaksi.

"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: Minä olen voittanut maailman"  - Joh. 16; 33

Ikävä

Tipsu-kissamme tuli tänä aamuna tiensä päähän. Tipsun taival kesti 18v 5kk ja 10pv. Viime aikoina sen vointi huononi, ruokahalu heikkeni ja liikkuminen näytti sattuvan. Se mourusi luonnottoman lujaa, turkki oli huono ja karvoja lähti tuhottomasti. Aamulla mentiin lääkäriin. Kissa vaistosi, että oltiin lähdössä. Se ei olisi millään tullut saunan lauteilta pois. Enhän minäkään tiennyt, että se ei tulisi enää elävänä kotiin takaisin. Lääkäri nukutti sen, että saattoi paremmin tutkia. Suu oli hyvin tulehtunut ja hammaskivi putsattiin pois. Mutta sitten kun Tipsu pissasi, pissa oli kuin vettä. Se oli sen merkki, että munuaiset oli lopussa. lääkäri kysyi, lopetetaanko saman tien. Olenhan sitä miettinyt. Kissa on vanha ja vaivainen. Ja vaivainen olen minäkin. En ole jaksanut hoitaa sitä niin hyvin kuin olisi pitänyt. Ja päädyttiin siihen, että lopetetaan Tipen kivut. Mutta en enää voinut hyvästellä sitä, koska se oli jo tajuton. Ja tuntui mahdottomalta viedä se vielä kotiin odottamaan hetkeksi kuolemaa.

Oli suru ja itku. Silloin, kun toinen kissamme, Sissi, lopetettiin kolme vuotta sitten, tunsin valtavaa syyllisyyttä. Olisiko pitänyt vielä antaa sen olla. Minä tein päätöksen yksin. Olin pitkän aikaa murheellinen ja syyllistin itseäni. Hassua! Nyt kun olen hiljalleen yrittänyt varustautua Tipen kuolemaan, olen pyytänyt Jumalalta, ettei syyllisyys tulisi.

Yritän etsiä hyviä puolia kissattomasta taloudesta. Ei tarvi huolehtia, kun ollaan kotoa poissa. Ei ole enää
karvoja joka paikassa. Ei tarvi sulkea makuuhuoneiden ovia, muuten sängyt oli karvojen peitossa. Ei tarvi nostella ruokalautasia pois, kun Salli- vauvamme tulee meille ja suunnistaa heti Tipsun lautasia kohti. Ei tartte kantaa kissanruokaa kaupasta.Ei tartte antaa matokuureja, eikä muitakaan lääkityksiä. Saa nukkua yöt ilman, että kissa herätti pari kertaa yössä ja usein en saanut sitten enää nukutuksi. Ja mitähän vielä.

Mutta. On niin ikävä! 18 vuotta yhdessä. Hyvässä ja pahassa. Enhän osaa jatkaa ilman sitä. Itkettää vaan! Vaikka kuinka yritän vakuuttaa itselleni, että elämä helpottuu, edes vähän, silti tällä hetkellä ikävä painaa vaakakupissa enemmän.
Tuolla se makaa terassilla kopassa. Haudataan, kun mies tulee töistä. Voi Tipsu, voi Tipsu! Muistan, kun olit pentu ja olit mun ensimmäinen rukousvastaus. Silloin tiesin, että Jumala kuulee. Ja tahtoo auttaa ja ymmärtää ihmisen ikävän. Huomoi ne pienimmätkin pyynnöt.

Yksi vaihe elämästä on ohi. Suren vielä pitkän aikaa. Tulen heräämään yöllä monta kertaa ihmettelemään, missä Tipsu on, kun ei kuulu mitään. Tulen itkemään ja muistelemaan. Kiitos Tipsu, täytit tehtäväsi täydellisesti! Anteeksi, että minä en täyttänyt. En hoivannut sinua, niin kuin olisit ansainnut, Anteeksi, rakas Tipe!
Anteeksi, että en edes sanonut " Hei " On ikävä, Tipe, niin ikävä!

Auta, Jeesus, ikävässä!

Niinpä niin

Tuo edellinen otsikko " Delete " oli aika osuva. Sen jälkeen nimittäin koneeni teki täydellisen irtioton. Olen maailman huonoin käsittelemään tietokonetta muutenkin. Aina unohdan jo oppimani ja olen jatkuvan opastuksen tarpeessa. Mutta nyt kone hajosi ja menetin paljon tärkeää samalla. Ja sitten olin hukannut salasanat sun muut. Voi minua! Mutta onneksi saan apua. Ja nyt toivon mukaan saan jotain aikaan. Kirjoittelen, vaikka siellä ei oliskaan yhtään lukijaa.

Syksyn pimeät sateineen ja myrskyineen on tulleet. Väsynyt olemukseni on ollut entistä väsyneempi ja saamattomampi. Muutama viikko sitten minulle tehtiin varjoainetutkimus vasempaan jalkaan. Keväällä ohitettu oikea jalka jatkaa hidasta toipumistaan. tämä uusi tutkimus paljasti myös tässä jalassa ikävät tukokset. Puhuttiin taas joko pallolaajennuksesta tai ohituksesta. Yön odotin sairaalassa, kumpaan tohtorit päätyy. Rukoilin, että selviäisin pallotuksella. En ottanut ollenkaan huomioon kolmatta vaihtoehtoa. Nimittäin odotusta. Ennen tutkimusta uskova veli näki minusta näyn, joka oli toteutunut. Nyt tiesin, että olen Jumalan työpöydällä. tuli mitä tuli.

Kun kuulin, että vielä ei tehdäkkään mitään, olin hirmu helpottunt. Aivan kuin olisin ollut joutumassa vankilaan ja olisin saanut armahduksen viime tipassa. Oli kiitollinen ja vapautunut olo huolimatta siitä, että löydökset olivat ikävät ja jos tilanne huononee, leikataan heti. Odotan ihmettä, odotan Jumalan ihmettä ja tiedän, että vaikka tilanteeni pahenisikin, minulle käy niin, kuin on mulle parhaaksi. Viisas Jumala sen päättäköön! Mutta poistuin sairaalasta iloisena ja Jeesusta kiittäen.


Viime viikolla kävin reumakontrollissa. Olen kiitollinen uudesta, hyvästä lääkäristäni. Veriarvot oli vähän sekaisin ja pian on uudet kontrollit. Kortisonia olen syönyt varmaan 15v ja luulin, että syön sitä loppuikäni. Mutta tämä ihana lääkäri ehdotti sen lopettelemista hiljalleen. Olen innoissani tästä ja jos siellä joku tätä lukee, pyydän että rukoilet, että pystyn olemaan ilman kortisonia.

No, nyt riittää tämä sairaskertomus! Eilen vietin 56- vuotissynttäriä. Joona sanoi hitaasti ja painokkaasti: VIIISIKYMMENTÄKUUUSI ! kun kerroin, paljonko täytän. Ja paljonhan se onkin, vaan en tunne itseäni niin vanhaksi, krempoista huolimatta. Tänään Joona esiintyi kokouksessa laulaen ja pikkukitaraa soittaen esittäen pravuurikappaleensa " Sakkeus " Koko perhe oli mukana, Sallykin peukaloa imien. Hienosti meni! kiitos Joona ja kiitos koko perhe!


Vaikka syksy on pitkä ja pimeä, tykkään siitä kuitenkin. Ei anneta sen masentaa mieltä. Onhan meillä Jeesus- valo, joka valaisee ja kirkastaa kaikkia kynttilöitä ja lamppuja kirkkaammin. Johdattaa ja valaisee tiemme, loppuun asti tässä pimenevässä maailmassa. Valoisaa syksyä!

DELETE

Joonalla oli tänään karkkipäivä. Suffeli odotti, että ruoka on ensin syöty. Kun olin puhelimessa, poika nappasi suklaan ja haukkasi jo palan. Paappa pelasti kuitenkin herkun ja nosti ylähyllylle ja muistutti sopimuksesta; Ensin ruoka, sitten herkku. Poika nosti kauhean metelin ja sanoi peruvansa sopimuksen. Päästiin kuitenki yhteisymmärrykseen ja ruoka tuli syötyä viimeistä palaa myöten. Illemmalla oli luvassa vielä uusia makeita paloja, koska tänään pikkusisko Salli täytti yhden vuoden.

Isoveli on viimeaikoina perunut muitakin sopimuksia. Kun oli 4- vuotislääkärineuvola, nappula ihan rauhallisesti vaan päätti, että nyt ei ole lääkäripäivä. Hän pyyhki sen äidin kalenterista, eikä antanut lääkärin tutkia. Huolimatta mukavasta ja taitavasta lääkäristä.

Minäkin tahtoisin niin usein painaa delete- nappulaa. Unohtaa, että tuli luvattua sitä ja tätä. Mukavampi olisi lötkötellä kotona kuin lähteä täyttämään sovittua lupausta. Ja kuinka monta mokaa on tullutkaan tehtyä. Kunpa ne saisi tekemättömiksi. Ahdistaa ja hävettää aina, kun ne tulee mieleen. Miten ihmeessä, olen saattanut olla noin tomppeli ja ajattelematon!

Mutta ihminen on ihminen. En voi, etkä sinä voi täysin luottaa yhteenkään. Olkoon kuinka luotettava tahansa.Ihminen on kuitenkin vielä kiinni lihassaan. Elämme hyvän ja pahan taistelutantereella loppuun saakka. Voimme tehdä asioita, joita myöhemmin kadumme. Turvallista on antaa itsensä Jumalan päätösten ja tahdon alle. Rukoilla, että tekisimme Hänen tahtonsa mukaisia tekoja ja ylipäätään eläisimme, puhuisimme ja ajattelisimme Hänen siunaamiaan tekoja, sanoja ja ajatuksia. Jumala ei voi siunata mitään syntiä, ei mitään epäpyhää. Mutta hän voi antaa sen anteeksi, jos pyydämme. Ja kadumme ja meillä on todellinen halu parannukseen.

 Jumala ei unohda, mitä olet Hänelle luvannut. Hän murehtii, jos näkee sinut lupauksesi ulkopuolella. Hän kyllä muistuttaa sinua niistä, mutta ei loputtomasti.

Kun Jumala painaa delete- nappulaa, on se lopullista. Jos olet käyttänyt viimeisenkin mahdollisuutesi ja hyljännyt Jumalan kutsun lähteä seuraamaan Häntä. Hän jättää sinut rauhaan, eikä kutsu enää. Silloin sinulla ei ole enää tilaisuutta lähteä taivastielle. Koska sen voi tehdä vain, jos Jumala vetää.

Tai sinä voit olla kristitty. Uskossa Jeesukseen ja pelastettuna pääset kerran taivaaseen. Mutta olet saattanut joskus luvata jotakin Jumalalle, kun Hän on sinua kysynyt johonkin tehtävään. Sitten oletkin perunut sopimuksen. Elämääsi on tullut jotakin muuta sinulle tärkeää tai jokin vaan on saanut sinut olemaan tottelematon Jumalalle. Tiedätkö, kuinka valtavat siunaukset oletkaan menettänyt? Jos olisit antautunut tehtävään, olisit luultavasti saanut roppakaupalla vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä. Mutta myös valtavia siunauksia. Ne siunaukset tulevat yleensä syvyydestä. Mutta ne tulevat Jeesukselta. Jos vielä haluat tarttua tehtävään, painu polvillesi Herrasi eteen ja kysy, vieläkö se on mahdollista. Vieläkö voit aloittaa uudestaan.

Ja sinä, joka olet elämäsi Jeesukselle antanut. Tunnustanut syntisi ja katuen pyytänyt anteeksi, voit olla varma, että olet ne anteeksi saanut. Jeesus on painanut delete- nappulaa ja hävittänyt syntisi, eikä Hän enää niitä muista. Jos saatana käy sinua syyttämään ja muistuttaa vanhoista synneistä, voit Jeesuksen veren puhdistukseen nojaten uskoa Jumalan täydellisesti unohtaneen vanhat rikkomuksesi, eikä enää edes tiedä, mistä sinä puhut, jos valitat vanhoista asioista. Jumalan delete- nappi voi olla myös sinun toivosi.

Jumala on uskollinen. Hän on luotettava. Hän on rakastava, mutta myös kurittava. Syntiä Hän eikatso läpi sormien. Eikä Hän hyväksy kompromisseja pyhyyttänsä vastaan.

Vaikka mikä olisi

Lainasin Joonalle kirjastosta kirjan Puksusta, pikku veturista. Siitä onkin tullut yksi lemppareista, ollaan luettu se jo monta kertaa. Tarina lapsille kätkee sisäänsä suuren hengellisen viisauden.

Satu kertoo Asemalan kaupungista, jonne kaikki veturilapset menevät oppimaan taitoja, joita tarvitsevat tullessaan isoiksi vetureiksi. Oppiaineet eivät ihan muistuta niitä tavallisia, vaan heidän täytyy opiskella viheltämistä, puksuttamista, varovaista ajoa mutkissa, jarrujen kirskutusta, kiskojen kolkuttelua ym. Mutta kaikkein tärkein asia, mikä veturikoulussa opitaan on, ETTÄ VETURIN TÄYTYY PYSYÄ RAITEILLA; VAIKKA MIKÄ OLISI.

Opettajana toimii Perttu, joka on hyvin viisas mies. Hän tähdentää oppilailleen, ettei hän suutu, vaikka ne läikyttelisi keittoa ravintolavaunua vetäessään. Tai tekisivät jonkun muun pikkuvirheen. Mutta heidän on saatava täysi kymppi raiteilla pysymisessä. Vain siten heistä kerran tulisi kunnon vetureita.

Eräänä päivänä kouluun saapui uusi oppilas, Puksu. Pertulla oli isot odotukset Puksun varalle ja Puksukin tahtoi oppia ja tulla hyväksi pikajunan veturiksi.

Mutta kerran sitten Puksu näki niin mukavia asioita reittinsä varrella, että se onneton unohti Pertun opetuksen raiteiilla pysymisestä ja niin se viiletti pitkin nurmikoita ja voikukkaniittyjä. Mutta kaikeksi onneksi sen tottelemattomuus huomattiin ja Perttu kaupunkilaisten avustuksella antoi sille sellaisen opetuksen, että Puksu muutti tapansa ja siitä tuli kuin tulikin oikein kuuluisa veturi, joka opettaa tärkeää taitoa uusille pikkuoppilaille; TÄRKEINTÄ ON PYSYÄ RAITEILLA, VAIKKA MIKÄ OLISI!

Puksu oli onnekas; sillä oli opettaja, joka ajatteli oppilaansa parasta. Sillä oli myös paljon muita ystäviä, jotka halusivat, ettei pikkuveturi eksy harhaan. Ja vaikka Puksu koki ikävän nöyryytyksen jäätyään kiinni, kaikki kääntyi sen parhaaksi.

Meilläkin on opettaja, joka on taidollisista taidollisin. Hän ajattelee aina parastamme opettaessaan meitä ja salliessaan meidän kohdata erilaisia asioita, myös vastoinkäymisiä ja nöyryytyksiä. Hän todella opettaa meitä. Silloinkin, kun tunnemme, että opettaja viivyttelee ja on hidas. Sitä hän ei ole, vaan se on yksi Hänen opetustavoistaan.

Opettajamme, Jeesus, rakastaa meitä niin paljon, että tahtoo meidän tottelevan itseään. Se on meidän parhaaksemme. Että mekin pysyisimme lähellä Häntä. Että pysyisimme Jeesus- raiteilla, VAIKKA MIKÄ OLISI. Vain siten pääsemme kerran perille ja saamme sen osan Jumalan lapsina, jonka Hän on meille tarkoittanutkin.

Samaa Reittiä takaisin

Joonan kanssa keksitään joskus runoja. Sunnuntaina heiteltiin frisbiitä (onkohan oikein kirjoitettu?) nurmikolla ja Joona sanoi; - Sanoppa, mumma joku runo! No, minä keksin jonkun, en enää edes muista, minkälaisen. Sitten oli Joonan vuoro. - Jos minä karkaan, tulen minä samoista jäljistä takaisin!

Tämä pienen 4- vuotiaan viisaus päihitti omani tullen mennen. Runo puhui minulle paljon. Puhuuko se sinulle? Rukoilen itselleni ja kaikille Herran omille nöyryyttä tulla samoja jälkiä takaisin Jeesuksen luo, jos joskus sattuisimme karkaamaan omille teillemme. Jeesus kyllä odottaa ja on joka hetki valmis ottamaan tuhlaajalapsensa vastaan. Hän on jopa valmis juoksemaan meidän tähtemme ja innoissaan pistämään juhlat pystyyn.

Jos me vaan myönnämme ja kadumme karkulaisen reissua. Teemme u- käännöksen ja pyydämme anteeksi erehdyksemme. Meillä on armahtava, rakastava Isä.

Jumala joskus lähettää pienen lapsen opettamaan suuria viisauksia meille aikuisille, jotka niin usein ovat eksyksissä. Poissa Jumalan tahdosta, puuhailemassa omiaan omilla teillään.

Isä, anna viisautta nähdä asiat lapsen lailla!

Toipilaana

Kiitän Jumalaa, että olen tässä saakka. Leikkauksesta toipuminen on ottanut lujille ja kestää vielä. Mutta operaatio meni hyvin, vaikka taas sitä odottamatontantakin mahtui mukaan. Kai sitä ihmisen on vaikea sopeutua tähän avuttoman asemaan, vaikka olenhan minä harjoitellut ko. taitoa jo vuosikymmeniä. Mutta kun mitään ei saa itse, on pakko pyytää apua. En pystynyt edes istumaan kuin pienen hetken kerrallaan. Makasin ja makasin, pyörien puolelta toiselle. Missään asennossa ei ollut hyvä olla. Mutta nyt pahimmat kivut on menneet ja pystyn liikkumaan. Seisomaankin ilman tajutonta kipua.
Kesäkuun helleviikko oli ahdistava siinä vaikeimpana aikana. Ja kyllä nytkin ahdistaa tämä kuumuus. En ole kyllä koskaan tykännyt helteistä, voimat tuntuvat katoavan tyystin.
Kaikkein pahinta on tämä saamattomuus. Olo on tuskainen ja ahdistunut. Kun ei mikään huvita, eikä jaksa mitään. Päivät kuluu kuin tyhjää. Vähän vain jaksan lukea Raamattua. Vähän rukoilla. Paitsi että lukemattomia rukousaiheita tulee mieleen, valtavasti ihmisiä ja asioita. Uskon, että Jeesus armahtaa uupunutta ja rekisteröi huokaisutkin. Ymmärtää kivussa kirjoitetut kirjeet.
On vain armahdettava itseään ja annettava itselle lupa levätä loppuun saakka. Jeesuskin armahtaa, eikä vaatimusten taakkaa lastaa harteilleni.  Ja myönnyttävä siihen, että jatkossa on luovuttava taas uusista asioista ja pienennettävä ympyröitään entisestään. Ja sitähän olen rukoillutkin; Yksinkertaisuutta! En edes jaksa opetella mitään uutta, en uusia juttuja. Vanha, turvallinen yksinkertainen elämä. Hyväksi havaittu, totuuteen perustuva sopii minulle.
Kun ennen leikkausta eräs sisar rukoili puolestani, hän sanoi, että nyt edetään tästä hetkestä käsin. Ja niinhän se on. En voi hypätä minkään päivän yli, on otettava se sellaisen kuin Herra sen minulle antaa. Ja opittava siitä. Jonakin päivänä voi olla toisin jo täällä maailmassa. Herra voi yllättää. Ja ainakin sitten kerran taivaassa, täydellisen terve. Niin mieli kuin ruumiskin, kipua vailla. Oikeastaan olisin jo valmis lähtemään.

Mutta vielä ei helähdä saviruukkuni kirkkaasti. Yhä vielä kuuluu epävireinen sävel. Vielä ei Kristus näy minusta. Vieläkään ei.