Toipilaana

Kiitän Jumalaa, että olen tässä saakka. Leikkauksesta toipuminen on ottanut lujille ja kestää vielä. Mutta operaatio meni hyvin, vaikka taas sitä odottamatontantakin mahtui mukaan. Kai sitä ihmisen on vaikea sopeutua tähän avuttoman asemaan, vaikka olenhan minä harjoitellut ko. taitoa jo vuosikymmeniä. Mutta kun mitään ei saa itse, on pakko pyytää apua. En pystynyt edes istumaan kuin pienen hetken kerrallaan. Makasin ja makasin, pyörien puolelta toiselle. Missään asennossa ei ollut hyvä olla. Mutta nyt pahimmat kivut on menneet ja pystyn liikkumaan. Seisomaankin ilman tajutonta kipua.
Kesäkuun helleviikko oli ahdistava siinä vaikeimpana aikana. Ja kyllä nytkin ahdistaa tämä kuumuus. En ole kyllä koskaan tykännyt helteistä, voimat tuntuvat katoavan tyystin.
Kaikkein pahinta on tämä saamattomuus. Olo on tuskainen ja ahdistunut. Kun ei mikään huvita, eikä jaksa mitään. Päivät kuluu kuin tyhjää. Vähän vain jaksan lukea Raamattua. Vähän rukoilla. Paitsi että lukemattomia rukousaiheita tulee mieleen, valtavasti ihmisiä ja asioita. Uskon, että Jeesus armahtaa uupunutta ja rekisteröi huokaisutkin. Ymmärtää kivussa kirjoitetut kirjeet.
On vain armahdettava itseään ja annettava itselle lupa levätä loppuun saakka. Jeesuskin armahtaa, eikä vaatimusten taakkaa lastaa harteilleni.  Ja myönnyttävä siihen, että jatkossa on luovuttava taas uusista asioista ja pienennettävä ympyröitään entisestään. Ja sitähän olen rukoillutkin; Yksinkertaisuutta! En edes jaksa opetella mitään uutta, en uusia juttuja. Vanha, turvallinen yksinkertainen elämä. Hyväksi havaittu, totuuteen perustuva sopii minulle.
Kun ennen leikkausta eräs sisar rukoili puolestani, hän sanoi, että nyt edetään tästä hetkestä käsin. Ja niinhän se on. En voi hypätä minkään päivän yli, on otettava se sellaisen kuin Herra sen minulle antaa. Ja opittava siitä. Jonakin päivänä voi olla toisin jo täällä maailmassa. Herra voi yllättää. Ja ainakin sitten kerran taivaassa, täydellisen terve. Niin mieli kuin ruumiskin, kipua vailla. Oikeastaan olisin jo valmis lähtemään.

Mutta vielä ei helähdä saviruukkuni kirkkaasti. Yhä vielä kuuluu epävireinen sävel. Vielä ei Kristus näy minusta. Vieläkään ei.

Jonossa

Istun sairaalan labrajonossa.
Silmiini osuu seinälläoleva lappu, jossa kerrotaan nejästä eri jonosta;
      tavallinen jono
      lasten jono
      pikajono
      ei vuoronumeroa

Olin juuri käynyt tutkimuksissa ja sain kuulla edessäolevasta leikkauksesta sekä varjoainekuvauksesta ennen varsinaista leikkausta. Seuraavana päivänä ilmoitettiin vielä toinenkin varjoainekuvaus.

Mieli oli ahdistunut, pelokas, epätoivoinen...

Onko edessä samanlainen kevät ja kesä kuin viime vuonnakin. Hidas toipuminen. 
Takapakkia ja takapakkia. 

Ja sanon; 
Jeesus, olen omasi ja kaikkeni Sinulle luovuttanut. Tunnet minut paremmin kuin minä itse.
Ei minun pitäisi pelätä eikä murehtia.
Tule Jeesus tunteideni yläpuolelle.
Poista pelkoni, anna tilalle luottamus!

Valitse sinä jononi!
Minkälaisella aikajanalla tahdot nyt minua hoitaa?

Odotellen, hitaasti kiirehtimättä
vai
muiden ohi, pikavauhtia porhaltaen.

Sinä päätät, Jeesus!
Minä pyydän vaan; Auta minua! 

MIKSI te etsitte elävää kuolleitten joukosta ?

Kukaan ei ottanut Jeesuksen henkeä. Hän antoi sen. Ristillä ryöväreitten keskellä. 
Ryöväreitten, joista toinen pilkkasi Jeesusta viimeiseen asti, eikä ymmärtänyt, että vielä olisi ollut mahdollisuus päästä sinä samana päivänä paratiisiin,
niin kuin teki toinen ryöväreistä.

Jeesus haudattiin. Haudan suulle asetettiin painava kivi. Kivi lukittiin sinetillä ja haudalle asetettiin vartijat sen pelossa, etteivät opetuslapset varastaisi Jeesuksen ruumista ja sanoisi Hänen nousseen ylös.

Mutta ei ihmisten sinetit, ei vartijat eikä mitkään lukot pidättele Jumalan tahtoa. Jeesus nousi, mursi kuoleman vallan ja voiman. Jeesus on voittaja ylitse kaiken muun.


Naiset saivat kuulla siitä ensimmäisenä. Löysivät tyhjän haudan ilman painavaa kiveä.


Kaksi enkeliä ilmestyi heille ja kertoivat: " Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessanne Galileassa. Sanoen, Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös"


Uskotko sinä? Et ollut paikalla, kun nämä tapahtuivat, mutta saat vapaasti lukea näistä Raamatusta. Epäiletkö niin kuin Tuomas? Jeesus ymmärsi epäilevää Tuomasta ja antoi hänen nähdä. 


Kaikki eivät saa nähdä. Eivät ihmeitä, eivät parantumisia, eivät kuule Jumalan ääntä. Mutta me vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä.


" Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat " Nämä ovat Jeesuksen omia sanoja. 
Arkipäivän arkinen vaellus ilman suuria hengellisiä kokemuksia on koetus, mitä meidän sydämessämme todella on.  Viime päivinä olen itse kamppaillut näissä asioissa ja saanut huomata, että minussa ei asu mitään hyvää. Askartelen mitättömien pikkuasioiden kanssa ja kulutan kallista Jumalalta saamaani aikaa hukkaan.


David Wilkersonin kuolema, hänen Jumalalle uhraamansa elämä ja ennenkaikkea hänen viimeisimmät bloginsa ovat puhutelleet minua suuresti. Todellakaan, meillä ei ole muuta toivoa kuin Jumala ja Hänen sanansa. Pidetään kiinni siitä lujasti, viimeiseen asti.

On aika mennä taas ristin juureen ja anottava armahdusta. Pyydän Jeesusta puhdistamaan sydämestäni kaiken krääsän ja antavan tilalle omaa henkeään, josta voin ammentaa tarvitseville. Pyydän, että Jumalan tahto tapahtuisi ja oppisin olemaan Hänen tahtonsa mukainen.

Sinun tähtesi

Olen miettinyt ryöväreitä, jotka ristiinnaulittiin Jeesuksen kanssa. Toinen ei ymmärtänyt. Toinen ymmärsi ja sai ryövärin armon. Hän oli tehnyt rikoksia ja kaikenlaista pahaa ja silti sai armon pelastua elämänsä viimeisellä hetkellä. Ajatella, hänet ristiinnaulittiin Jeesuksen viereen. Jumalan Pojan, kuningasten Kuninkaan viereen. Mutta hän tiesi kenen vieressä oli ja pyysi Häneltä; " Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi" Tämä riitti, hän oli kääntynyt Jeesuksen puoleen. Ja sai kuulla Jeesuksen sanat, jotka ovat yksi minun lempijakeistani Raamatussa; " Totisesti minä sanon sinulle, tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa " - Luuk. 23: 43. Ja minkä Jeesus lupaa, sen Hän myös pitää. Ryöväri oli kohdannut Pelastajansa, hän oli uudestisyntynyt. Ryövärillä ei ollut mahdollisuutta enää todistaa uskostaan, ei tehdä hyviä tekoja, ei pyytää keneltäkään anteeksi, ei kasvaa uskossaan, ei käydä kasteella. Ei mitään. Hän kuoli, mutta oli samana päivänä Jeesuksen kanssa paratiisissa. Ja vaikka hän olisi tehnyt koko elämänsä hengellistä työtä, voittanut sieluja Kristukselle, elänyt kunnolla, paastonnut ja rukoillut, ei hän silti olisi saanut sen parempaa osaa kuin nyt sai.

Tämä ryövärin armo on voimassa vielä tänäänkin. Se on jokaisen saatavilla, joka vain haluaa ottaa sen vastaan. Jos joku luulee, ettei enää kelpaa Jumalalle, juuri häntä varten on tämä ilosanoma. Pääsiäisen ilosanoma; SINUN TÄHTESI kävi Jeesus kuolemaan. Sovittamaan syntisi kaikki pahuutesi. Niinkuin minunkin syntini.

Kiiruhdetaan me kaikki, väsyneet ja uupuneet matkaajat, tyhjän haudan ihmettä katsomaan.
Ja iloitaan ja riemuitaan, ei ruumista löydy ollenkaan.
Jeesus elää, Hän elää ainiaan ja Hänen kanssaan saamme ikuisuuden viettää kokonaan.
Siis, katso Hänen puoleensa kuin armahdettu ryöväri konsanaan. Ja pyydä Jeesusta sinua muistamaan. Saat paikan Hänen vierellään ja uuden elämän. 
Saat armon, pelastuksen.
Saat anteeksiantamuksen.


KIITOS JEESUS; ETTÄ KUOLIT.
ETTÄ NOUSIT YLÖS.
ETTÄ ELÄT.
ETTÄ TULET.

Riemullista Pääsiäistä kaikille!

JÄÄHYLLÄ

Joona- vesseli on ihana 3-vuotias. Lapsilla on menossa aina joku vaihe; joskus syödään hyvin, joskus tosi huonosti, välillä tuskin ollenkaan. Joskus opitaan vauhdilla paljon uutta pienessä ajassa, sitten taas sulatellaan opittuja asioita jonkin aikaa. Välillä kasvetaan monta senttiä yhtäkkiä ja sitten on taas menee samoilla lukemilla pitkä aika. Joonalla taitaa olla menossa nyt jonkinlainen aikuisten kokeiluvaihe eli tottelemattomuusvaihe. Poika laittaa hanttiin itsestäänselviä ja jo sovittuja asioita kovalla huudolla ja vastustuksella.

Tässä vähän aikaa sitten Joona oli täällä mumman kanssa yötä, oltiin pari päivää ihan kahdestaan. Kaikenlaista siinä touhailtiin. Tämä mun sairaus vaan rajoittaa niin paljon, enkä pysty tekemään lasten kanssa niin paljon kuin sydämestäni haluaisin. Tahtoisin auttaa ja olla mukana niin paljon enemmän, mutta en vaan voi. Tällaisten asioiden edessä kyselen Jumalalta, miksi näin- kysymyksiä. Ja saahan niitä kysellä. Jumala vaan ei vastaa niihin. Hän tietää "miksi". Minun ei tarvitse tietää, vaan toimia näillä olemassaolevilla eväillä.

" Minun armossani on sinulle kyllin"

Siispä! Yökyläily sujui pienien erimielisyyksien vallitessa. Kun täysi wc-paperirulla putosi "vahingossa" pyttyyn,  kissaseniorimme oli jo useaan kertaan saanut kyytiä ja kun taas kuului Tipsun surkea maukaisu; poika oli ottanut kastelukannun ja pessyt kissan, kun " se oli niiiin likainen" Niin nyt oli mumman mielestä jo jäähyn paikka.


Poika ampaisee peiton alle piiloon, silläaikaa kun kuivattelen kissaa ja lattiaa. Komennan Joonan jäähypaikalle, mutta poika ei liiku. Joona tietää, etten jaksa väkisin kantaa rimpuilevaa poikaa, enkä edes halua. Ilmoitan, että jos et mene jäähylle, ei sitten ole karkkipäivän suklaatakaan eikä yhtään lastenvideota. Sitten menen keittiöön.

Hetken kuluttua poika kävelee itse jäähypaikalle. Kolme vuotta ja kolme minuuttia! Poika tietää säännön. Katsotaan kellosta. Hän ei kuitenkaan malta olla ihan rauhassa ja jotenkin saa siellä pyöriessään kipeää käteensä ja alkaa valittaa; " Voi, ottaa niin kipeää! Mumma, aina, kun lapsille tulee kipeää, ne menee naisiitten luo ja ne puhaltaa! "

Mitenkäs sitä mumma malttais olla puhaltamatta? Menen pojan luo ja puhallan kipeään käteen.
Ja Joona puhaltaa mumman kipeään jalkaan ja sanoo: " Jeesus parantaa mumman! "


Tämä poika on aarre! Vaikka ei aina tottelekkaan, enhän minäkään aina. Rukoileva, pieni ihana isoveli! Ja ihana on pikkusiskokin, pikkuinen Salli- neiti, 7kk.


Joskus me uskovatkin joudutaan jäähylle. Hyllylle lepäämään. Vetäytymään, niinkuin keskeneräinen saviruukku. Säkkikankaan alle odottelemaan seuraavaa vaihetta. Opettelemaan syrjässä olemisen läksyä. Suuri Savenvalajamme valvoo vaiheitamme kaiken aikaa savimontusta ruokapöytään asti. Tietää, kuinka kauan mikin vaihe kestää. Mutta sääntönä on odottelu, odottelu ja odottelu.

Minä tunnistan monta kertaa itseni pienestä jukuripäisestä pojasta. Vaikka olen niin monta kertaa lyönyt pääni seinään, kun en malta odottaa Jumalan tahdon toteutumista, vaan isken omat näppini soppaan ja pilaan Jumalan hyvän työn. Tai ainakin hidastan sitä. Laitan hanttiin jo oppimiani asioita ja... Herrani on taas nostettava minut hyllylle ja peiteltävä säkkikankaalla. Ja on odotettava taas kerran.

Rukoiltava Jumalan Sanan nälkää, että edes joskus voisi pikkuisen kasvaa ja oppia. Ja totella!



Saankohan joskus täydellisen saviastian muodon, minäkin?


" Ja jos astia, jota Hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin Hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä" - Jer.18: 4


Oppivani soisin...

Synttäri

Tänään, aprillipäivänä, on 19- vuotissyntymäpäiväni! Olen kyllä elänyt jo 55 vuotta, mutta tänään on hengellinen syntymäpäiväni. Silloin tulin uskoon, silloin kohtasin Jeesuksen ja sain syntini anteeksi.

Silloin sain astua kotitielle, matkalle kohti todellista Kotiani. 

Lähdin matkalle raihnaisena, monen kivun ja kysymyksen painamana. Ja edelleen kroppani haurastuu entisestään, edelleen tulee uusia vastoinkäymisiä, mutta minulla on parhain Matkaopas ikinä, Hänellä on kaikki valta ja voima ja viisaus. Jeesuksen kanssa on turvallisinta kulkea.

En lakkaa kiittämästä Jeesusta, kun valitsi minut yhdeksi omistaan. Kiitän ystävääni, joka vei minut kokoukseen, jossa elämäni sai kokonaan uuden suunnan. Astuin kuoleman tieltä elämän tielle. Kiitän kaikkia, jotka tietämättäni rukoilivat puolestani. Ja sain omistaa ihmeistä suurimman; pelastuksen! Miksi valittaisin?!

Corrie ten Boom kirjoittaa;

" Oletko matkalla kotiin?

Oletko matkalla kotiin Herran luo?
   Et kai sinä pelkää?

  Mitä pelkäisin?
Hengen iloista vapautumista,
tuskan rauhaan vaihtumista,
elämän taistelun loppumista?
  Sitäkö pelkäisin?

  Mitä pelkään?
Vapahtajan kasvojen näkemistä,
  Hänen äänensä kuulemista,
Hänen kirkkautensa katselemista?
  Sitäkö pelkäisin?


  Mitä pelkään?
Taivaan lepoon pääsemistä,
Siunatun Mestarin palvelemista,
hyvän parhaaseen vaihtumista?
  Sitäkö pelkäisin?


Kuvittele, että astuisit maihin ja se olisikin Taivas; tai tarttuisit käteen, joka olisikin Herran; tai hengittäisit syvään puhdasta ilmaa ja se olisikin taivaallista; tai tuntisit olosi virkistyneeksi ja se olisikin kuolemattomuutta; tai kulkisit myrskyn läpi uuteen ja tuntemattomaan maahan; tai heräisit terveenä ja onnellisena ja huomaisitkin olevasi kotona"
 

EKSYTYS

" JA SENTÄHDEN JUMALA LÄHETTÄÄ HEILLE VÄKEVÄN EKSYTYKSEN, NIIN ETTÄ HE USKOVAT VALHEEN " - 2. tess.2: 11

Niin minkä tähden Jumala lähettää eksytyksen? vastaus löytyy edellisestä jakeesta:
"..ETTEIVÄT OTTANEET VASTAAN RAKKAUTTA TOTUUTEEN, VOIDAKSEEN PELASTUA"

Koko Uusi Testamentti on täynnä kohtia, joissa kehoitetaan ihmisiä valvomaan, tutkimaan Jumalan Sanaa ja ennen kaikkea PYSYMÄÄN JUMALAN TOTUUDESSA. Kunpa ihmiset oppisivat ymmärtämään, että Jumala on ainut, joka tekee niin kuin haluaa. Loppujen lopuksi kaikki päätökset maailmassa kulkevat Jumalan seulan läpi. Jumala on ilmaissut tahtonsa Raamatussa, mutta sille nauretaan yhä vaan enemmän. Sitä pilkataan ja sitä poljetaan. Jumalan pelko on kadonnut, mutta tulee päivä, jolloin jokainen pilkkaaja seisoo Jumalan edessä nenä rapakossa ja katuu, mutta silloin se on jo myöhäistä.

Kun näinä päivinä luen päivälehtiä tai avaan tv:n tai radion, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Joskus teen molempia, joskus kiukustun, mutta mitä se auttaa. Eksyttäjät ovat liikkeellä suurin laumoin. He kaappaavat ihmiset, jotka juuri ovat heikoilla elämässään. Suuren surun, menetyksen, sairauden tms. kohdatessa etsivät apua, lohtua ja vastausta tilanteeseensa. Silloin, juuri silloin saatana pudottaa apulaisensa näiden ihmisten eteen tarjoten valheitaan. Ja mikä surullista, onnistuvat siinä hirvittävän usein.

Ja vielä uskovatkin eksyvät. Kymmeniä vuosia uskossa olleet, monet avut Herralta saaneet eksyvät,  KOSKA UNOHTAVAT VALVOA. KOSKA LAKKAAVAT LUKEMASTA RAAMATTUA. KOSKA OVAT PETTYNEET JUMALAAN JA OVAT HÄNELLE VIHAISIA. KOSKA ANTAVAT KATKERUUDEN PESIÄ SYDÄMESSÄÄN JA ANTAVAT SEN KASVAA VIHAKSI. KOSKA UNOHTAVAT TOTUUDEN, MIELISTYVÄT VALHEESEEN, JOKA MIELISTELEE HEIDÄN LIHAANSA. KOSKA JEESUS ON KÄYMÄSSÄ PIENEKSI HEIDÄN ELÄMÄSSÄÄN JA HE ITSE ISOMMAKSI, KUN JEESUS HALUAISI AIVAN PÄINVASTOIN.

Watchman Nee kirjoittaa: " Tämä maailma on epätodellinen. Totuuden hyljeksiminen on aiheuttanut tilanteen, jossa harhan valtaan joutuneet ihmiset uskovat varmasti olevansa oikeassa. Ihminen, joka valehtelee tahallaan, ei kestä sitä, että hänen väitettään epäillään. Sokaistuneille kysymykset ovat yhdentekeviä, KOSKA EKSYTYKSESTÄ ON TULLUT HEILLE TOTUUS. 

On hirvittävää uskoa valheeseen. Muiden valheisiin uskominen on paha sinänsä, mutta vielä paljon pahempaa on uskoa omiin valheisiinsa. Kiitos Jumalalle siitä, että Hänen valonsa voi karkottaa nopeasti kaiken pimeyden. Meidän ei tarvitse pelätä eksytystä, jos pysymme rakkaudessa totuuteen, jonka kautta ihminen voi pelastua. Erehdyksistä pahin on Jumalan valon välttäminen, sillä silloin me suljemme mielemme Häneltä, joka on Totuus "

Jeesus armahtakoon tätä kansaa ja laskekoon valonsa niin alas, että näemme kulkea Hänen askelissaan. Se valo on jalkaimme lamppu. Se valo on rakkaus Totuuteen. Tätä rukoilen!