Tässä sitä taas ollaan. Olen pyörinyt sängyssä koko yön. Yritin nukkua ilman Panacodia, mutta eipä siitä näytä mitään tulevan. Kovat hermosäryt riepottelee koko alakroppaa selästä ja vatsalta jalkoihin. Aikani pyörin, kuuntelin miehen kuorsausta ja dementoituneen vanhan Tipsu- kissamme mouruamista. Tipsu on pian 18v ja tuntuu, ettei se oikein enää muista mitään. Oliko juuri syönyt, oliko käynyt ulkona vai mitä. Siispä se mouruaa äänekkäästi varmuuden vuoksi. Kissa on rakas, mutta nyt hankala ja väsyttävä.
Niinpä nousin ylös neljän maissa. Annoin Tipsulle uutta ruokaa ja päästin hetkeksi pihalle. Keitin teetä ja luin kaikista kolmesta päivähartauskirjasta päivän tekstit. Ja otin sen Panacodin. Tuolla kivussa kun pyöriskelee mielessä pyörii myös tuhannet ajatukset. Yleensä ne on murheellisia. Yöllä ja kipeänä ei oikein osaa olla sellainen kuin haluaisi. Rukoilen kyllä, mutta monesti se jää vaan siihen lyhyempään ja maailman käytetyimpään rukoukseen; " Auta Jeesus! " Kyllä kiitänkin, kyllä ylistänkin, mutta se mieli puuttuu.
Tänä yönä on ollut mielessä nuori perhe, jonka nuoren isän maallinen matka päättyi rekan alle pari viikkoa sitten. Ihana Jumalan juoksupoika, persoonallinen ja valloittava. Hän voitti Kristukselle paljon eksyneitä. Ymmärsi ja auttoi. Meidänkin perheessä hänellä oli tärkeä osuus vaikeina aikoina. Kiitos Jeesus hänestä! Siunaa ikävöivää perhettä! Vaikka tämä Jumalan juoksupoika oli valtavassa Jumalan käytössä ja kuuli ja totteli Jumalan ääntä, hän oli myös hauras ja haavoittuva, ihminen. Tuossa teetä hörppiessäni, luin uudesta Ristin Voitosta Leevi Launosen lohduttavaa kirjoitusta " Valoa kuoleman varjon maassa ". Teksti loppuu näin: - " Silloin, kun inhimilliset tunteet eivät auta eteenpäin ja oma ponnistelu on rauennut, Jumalan lahjoittama elävä toivo nousee esiin kuin kevätaurinko ja valaisee maiseman kirkkaudellaan. Se on kestävää toivoa, jonka Taivaallinen Isä vaikuttaa. Se on ikuista valoa, jonka tieltä kaikki varjot viimein väistyvät. Siksi ihminen saa olla hauras. Se ei koskaan uhkaa tervettä kristillisyyttä. Ei myöskään iankaikkisen elämän toivoa"
Siispä Jeesuksen omina meillä on ikuinen toivo. Toivo huomisesta, joka on parempi kuin eilinen. Pelastus yksin Jeesuksen kautta, joka kiinnittää meidät Jumalaan. Ja se kestää ihmisen haurauden, keskeneräisyyden ja pienuuden. Ja kun tämä hauras sirpale- elämä kerran päättyy, saamme nousta ehjinä kristalliastioina Taivaan kartanoihin, eikä murhe enää mieliimme astu. Ylistystämme ja kiitostamme ei estä mikään!
Nyt tästä hiljalleen hipsin takaisin sänkyyn. Tuleva päivä on varmaan kalsaripäivä, mutta sehän ei ole mitään uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti