Kolme Kotia

Ihmiset muuttavat useasti elämänsä aikana. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Minäkin olen muuttanut muutaman kerran. Siinä on aina paljon työtä. Parasta muuttamisessa on, että silloin tulee siivottua turhia tavaroita elämästään. Muutossa aina huomaa, kuinka paljon turhaa, aivan tarpeetonta rihkamaa sitä kerää nurkkiinsa pölyttymään ja täyttämään komeroita.

Minulla on kolme kotia. Yksi on tämä talo, jossa nyt asun. Tässä olen asunut yli 20 vuotta. Talo on iso ja huoneet ovat viidessä eri tasossa. Kaikki lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa, joten kahdestaan täällä miehen kanssa elellään. Minä sairastan reumaa ja monia muita sairauksia, sentähden minulla on haave saada joskus pieni, yksitasoinen pieni tupa. Puulattioineen ja soman kuistin kera. Monta muutakin haavetta minulla on siitä, miltä tupamme pitäisi näyttää. Ja kuinka paljon vähemmän siellä olisi työtä ja kuinka paljon helpompaa siellä olisi elellä. Jumala tietää haaveeni. Olen rukoillen jättänyt sen Hänelle. Jos Hänen tahtonsa on , uusi tupa ja sen paikka on jo Hänellä valmiiksi katsottuna.

Toinen kotini on seurakuntakoti. Koti koostuu kaikenikäisistä ihmisistä, miehistä ja naisista. Me olemme kaikki ihan erilaisia. Toiset on terveitä, toiset sairaita. Toiset rauhallisia ja toiset ei pysy millään paikoillaan. Toiset puhuvat vähän, toiset vähän enemmän ja toiset vielä enemmän. Toiset ovat tyylikkäitä ja muotitietoisia, toiset ei niinkään ( niinkuin minä). Toiset ovat perheellisiä, toiset perheettömiä. Aivan niinkuin kaikkialla, ihmiset ovat erilaisia, erilaisessa elämänvaiheessa. Erilaisista lähtökohdista tulleita. Kuka enemmän, kuka vähemmän  nähnyt ja kokenut täällä elämässä. Yksi asia meitä kuitenkin yhdistää; Jokainen meistä on eräänä päivänä tullut uskoon. Eikä mihin tahansa uskoon, vaan uskoon JEESUKSEEN ! Olemme luovuttaneet elämämme Hänelle, pyytäneet ja saaneet syntimme anteeksi. Olemme kokeneet suuren muutoksen elämässämme. Joku on tullut uskoon jo lapsena, joku nuorena, joku iäkkäämpänä. Minä sain armon tulla uskoon 36- vuotiaana. Seurakuntakotini käy yhä rakkaammaksi minulle. Siellä on rakkaita uskonsisaria ja- veljiä. Siellä voi kertoa murheensa ja ilonsa ja jos jotain syntiä kertyy tunnolle, ne saa tunnustaa ja jatkaa taas kevyellä mielellä. Kokoonnumme usein yhteen, kuuntelemaan opetusta, rukoilemaan, ylistämään ja kiittämään Jumalaa, laulamaan ja soittamaan. Joskus juhlimme ja herkuttelemme yhdessä. Kokoonnumme pienemmissä ryhmissä kavipöydän ympärille. Jokaisella on oma paikkansa ja oma tärkeä tehtävänsä, niin kuin tavallisessakin kodissa. Jokaista tarvitaan ja jokainen on rakas Jumalalle. Emme aina ole samaa mieltä kaikista asiosta, mutta yhdessä kuitenkin teemme matkaa toistamme tukien ja toisten puolesta rukoillen...

Kolmanteen Kotiini, joka on yhteinen kaikille Jeesukseen uskoville. Sinne kerran kootaan kaikki Jumalan lapset. Se on Taivas, joka on uskoni päämäärä. Siellä ei ole yötä, eikä päivää. Siellä ei ole itkua, eikä parkua. Ei kipua eikä murhetta. siellä olemme vapaat kaikista kiusauksista ja lankeemuksista. Sinne kaipaan, sinne ikävöin. Siellä saan nähdä Jeesukseni kasvot, viimeinkin.

Olen monta kertaa kuullut ihmisten sanovan, etteivät edes tahdo Taivaaseen, kun se on niin tylsä paikka. Vielä mitä!  Siellä eletään täysipainoisesti, kukaan ei täällä maan päällä pysty edes sanomaan, millaista siellä on. Mutta ihanaa siellä on, siitä olen aivan varma. Haluaisin jokaisen tulevan sinne ja Jeesuskin haluaa. Mutta totuus on, että kaikki eivät kuitenkaan tule. Joku valitsee toisin ja elää sanoinkuvaamattomassa tuskassa ja kivussa ikuisuuden.


Koti on tärkeä, koti on rakas. Mutta jos sinulla ei ole ollut rakasta, turvallista kotia koskaan, Jeesus tarjoaa sitä sinulle. Jo täällä elämässä, uskovassa seurakunnassa ja lopulta luonaan Taivaassa, lopullisessa turvassa, lopullisessa ilossa. Kotona tavataan, Taivaassa tavataan!