JUHLAKOKOUS

Meillä oli eilen seurakunnassa juhlakokous. Vietimme kastejuhlaa. Kolme eri- ikäistä miestä tahtoi näyttää julkisesti halunsa seurata Jeesusta. Yksi heistä on lapsi vasta, yksi miehuutensa parhaissa vuosissa ja yksi asettumassa eläkeiän tuomaan muutokseen. Jokaisella on oma tarinansa ja todistuksensa. Mutta yhteistä kuitenkin sama Jeesus, jota he tahtovat seurata ja palvella. Ja Raamatun ohjeen mukaan näyttävät sen julkisesti. Raamatun mukaan kaste on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Ja ensin on usko, sitten kaste. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Ja teko on vapaaehtoinen, sydämestä tullut. Sydämestä, jossa Jeesus on saanut asettua taloksi.

 Pieni vauva ei ole vielä ehtinyt tehdä syntiä, miksi hänen pitäisi pyytää hyvää omaatuntoa? Pieni vauva ei vielä voi ilmoittaa omaa tahtoaan, miksi hänet kastetaan? Hän on jokatapauksessa Jeesuksen oma, viaton pieni taimi. Puhdas ja kelvollinen Taivaaseen, jos hänelle jotain tapahtuisi.

Ennen minulle opetettiin, ettei kastamatonta vauvaa saa kuljettaa paikasta toiseen. Ettei vaan tapahdu mitään. Mihin hän joutuu, jos häntä ei ole ehditty kastaa? Höpö höpö! Hän ei joudu yhtään mihinkään muuhun kuin Taivaaseen Jeesuksen syliin. Ja minkä takia hän sinne lähti, on yksin Jumalan tiedossa. Mutta yksi syy on varmasti se, että hänet lähetettiin pitämään portteja auki vanhemmilleen, sisaruksilleen ym. läheisille, jos he eivät Jeesusta ole oppineet tuntemaan.

 Minulla on kaksi lastenlasta. Molemmat on totutettu seurakunnan keskelle jo vauvoina. Nuorempi tuotiin jo viiden päivän vanhana. Näin he elävät uskovien, rukoilevien ihmisten keskellä. On turvallista. Ympärillä pyhä ilmapiiri. Meidän seurakunnassa on paljon lapsia. Lapset eivät aina jaksa olla hiljaa paikoillaan, joten meteliäkin tulee väistämättä. Joskus tulee kipeää, joskus paha mieli ja on pakko huutaa ja itkeä. Ja välillä kiukutellakin. Voidaanhan me aikuisetkin näin tehdä. Siunaavia käsiä on kaikkialla ympärillä. Sisarien ja veljien käsiä. Ja Jeesuksen kädet, jotka eivät väsy koskaan.